Viime viikonloppu kului Kustavissa Lootholman matkailualueella. Ennen muinoin Kustavin Lomakeskuksena tunnettu paikka on kokenut varsinaisen renessanssin viime vuosina. Entisestä muistuta enää oikein mikään. Vanhat rakennukset ja legendaarinen Helena-kuunari on purettu, tilalla on luksusmökkejä ja uusi ravintolarakennus.
Ajatus Lootholmasta juolahti mieleeni reilu vuosi sitten. Homma konkretisoitui tammikuun kolmantena viikonloppuna, jolloin kokoonnuimme kaveriporukalla Kustavissa. Operaatio uusiutui nyt vuotta myöhemmin.
Koska Penttisen Mika kuuluu Pro-liittoon, saa hän mökeistä alennusta huimat 40 prosenttia. Muuten viikonlopun vietto alueen isoissa luksusmökeissä maksaisi noin tuhat euroa. Nyt pääsimme huomattavasti edullisemmin.
Viikonlopun keli oli mitä mainioin. Tammikuun lämpö oli varmasti lähempänä kymmentä plusastetta. Vuosi sitten kärvistelimme viidentoista asteen pakkasessa.
En mene takuuseen, mutta terassin nurkassa saunan ikkunan alapuolella ollut palju vaikutti sekin pienemmältä kuin viimeksi. Ihmeen hyvin ammeeseen kuitenkin mahtui nauttimaan poreilusta.
Alustavasti oli jo puhetta, että ensi talvena homma otetaan uusiksi. Mökki lienee silloin joku muu kuin tämä, koska saunan pitäisi olla isompi.
Kyllä köyhänkin joskus kelpaa! T. Matti ”Viki” Vikström pieni työmies evp
VastaaPoista