keskiviikko 29. tammikuuta 2025

Valoja ja varjoja Saaronniemessä

Viime sunnuntaina ulkoilukohteeksi valikoitui jälleen aina takuuvarma Turun Ruissalon Saaronniemi

Otin varmuuden vuoksi nastakengät mukaan, koska tallatut polut ovat paikoitellen todella jäisiä. Ihme ja kumma, Saaronniemessä olisi pärjännyt hyvin tavallisillakin lenkkareilla. Maa oli pääosin märkä. Totaalisen jäisiin kohtiin törmäsin vain kahvila Villa Saaron edustalla. 

Mitenkään erityisen talviselta ei Ruissalossa näyttänyt. Joku oli jopa surffaamassa, kadoten yhtä nopeasti näköpiiristä kuin siihen pöllähtikin.  

Bongasin tuttuja talviuimareita Saaronniemen saunan edustalta. Kuulemma oikein hyvin tarkeni pulahdella hyiseen veteen. Lauteilla sen sijaan oli niin paljon sakkia, ettei sekaan meinannut mahtua. 




Koska valo oli iltapäivän alkupuolella varsin kova, tuli kuvistakin tummia sekä tarkoituksella että tahottomasti. Vastavaloon kuvaaminen lienee yksi bravuureistani, joten ei sinänsä mitään uutta. 

"Ota kuviisi mukaan ihmisiä", kehotti eräs Turun Sanomien toimittaja vuonna 2005 kesäterassilla Aurajoen rannassa. Olen yrittänyt noudattaa neuvoa. Totta on, että fotoista tulee elävämpiä jos mukana on ihminen vaikkapa vain mittatikkuna jossain kohtaa ruutua. 














Ei kommentteja:

Lähetä kommentti