Ruissalon kauneutta 12. tammikuuta

Viime sunnuntaina oli jälleen aika käväistä Ruissalon saarella Turussa. Pakkasen ei voi sanoa paukkuneen, mutta mittari oli siinä miinus kahdeksan kieppeillä. Kuvista sitä saattaa olla vaikea uskoa, koska sinertävä meri ja kirkas auringonpaiste eivät oikein anna uskottavaa kuvaa lämpötilasta. 

Ensin kävin Kuuvannokalla, jonne on opastaulun mukaan parkkipaikalta 900 metrin kävely. Perillä odotti erikoinen näky, koska harvemmin talvella törmää melojiin. 

Toinen kaveri huomasi minut ylhäällä kalliolla ja avasi sanaisen arkkunsa. Ei ole kuulemma kovin tavanomaista meloa tammikuussa, mutta sään niin salliessa homma kyllä onnistuu. Ja hyvin näytti sujuvan. 

Jäin suustani kiinni pariskunnan kanssa, joka mökkeilee Velkuan Palvan saaressa. He lähtivät sunnuntaikävelylle Kuuvannokalle tuttavan suosituksesta ja kovasti tuntuivat pitävän näkemästään. 

Saaronniemen parkkipaikka oli niin täynnä autoja, etten muista kertaakaan aiemmin talviaikaan moista ruuhkaa todistaneeni. Liikkeellä oli talviuimareita, grillaajia, pyöräilijöitä, koiranulkoiluttajia ja vaikka mitä. Tästä ei talvipäivä enää paljon parane.

Henna & Sofia Karjurockissa

Uudenkaupungin kupeessa Lokalahdella järjestettävää Karjurockia mainostetaan Suomen suurimpana maalaisfestarina. Sitä se epäilemättä onkin, vaikka tapahtuma tunnetaan lähinnä vain Varsinais-Suomessa. 

Kävin Karjurockissa ensimmäisen kerran kesällä 2010, jonka jälkeen viisi kertaa putkeen. Viime kesänä yhdeksän vuoden tauko loppui - suuntana oli jälleen Lokalahden Nopperla. 

Olisin varmasti muutenkin mennyt pitkästä aikaa Karjurockiin, mutta nyt sisäänpääsy järjestyi tutun tanssija-dj:n Henna Peltosen kautta. Sovimme, että otan kuvia hänen ja Sofia Fiian ysärishowsta. 

Hennan lanseeraama dj-show sisältää kuumia 90-luvun hittejä, joita kaunottaret soittavat tiskinsä takaa. Konseptille on selvä tilaus ja keikkaa riittää ympäri maata.

Nämä kuvat ovat leidien ensimmäisestä setistä, jonka ajankohta oli alkuillalla. Kesäyön pimetessä porukkaa tuli joraamaan teltta äärimmilleen pursuten, mutta tässä vaiheessa vielä hillitymmin.

Karjurockia järjestää United Festivals ja tapahtuman promoottorina toimii laulaja-poliitikko Kike Elomaan veljenpoika Robert Sainio. Kikenkin saattaa vanhalla kotitilallaan järjestettävissä juhlissa bongata, mutta viime kesänä helposti tunnistettava hulmuava hiuksinen hahmo ei tullut vastaan. 

Robertin kanssa vaihdoin muutaman sanan, kun joku tuttuni tiesi kertoa, että tuossa menee festarin pääjehu. Ihmettelin kun miehen kaulassa ei killunut minkäänlaista passia kuten tapana yleensä on. "Kaikki tuntevat minut täällä, enkä tarvitse sellaista", kuului selitys. Mukavan oloinen kaveri, jolle täytyy nostaa hattua saavutuksistaan.

Lisää viime kesän Karjurockista https://kaislatuuli.blogspot.com/2024/08/the-69-eyes-karjurockissa.html

Henna Peltonen on takavuosina ollut usein valokuvamallinani. Muutama linkki alla:

https://kaislatuuli.blogspot.com/2019/08/henna-ruissalon-rantakalliolla.html

https://kaislatuuli.blogspot.com/2018/12/henna-peltonen-ruissalon-kansanpuistossa.html

https://kaislatuuli.blogspot.com/2016/08/henna-peltonen-kesatunnelmissa.html

Saaronniemessä loppiaisena

Kolmas käyntini Turun Ruissalon Saaronniemessä reilun viikon sisään osui viime maanantaihin, jolloin maassamme vietettiin loppiaista. 

Alkuperäinen tarkoitus oli olla paikalla noin tuntia aikaisemmin, mutta homma tietysti kusi ja pelkäsin valon vallan loppuvan ennen kuin olen edes kohteessa. Puoli tuntia saapumisestani se sitten alkoikin hiipumaan, eikä kello ollut kuin puoli kaksi iltapäivällä. 

Normaalista poiketen Saaronniemessä ei tuullut ollenkaan. Yleensä aina siellä puhaltaa etelästä. Lunta oli sen verran maassa, että ainakin kuviin tuli vähän vivahdetta. 

Valo oli hetkellisesti aika erikoinen, kuten vaikka ylimmästä kuvasta saattaa havaita. Taustalla näkyy Vepsän ulkoilusaari, jonne pääsyä kovasti jo odottelen. Vesibussi kaupungin keskustasta Aurajoesta aloittaa kesäkautensa Vepsään perjantaina 30. toukokuuta.

Levoton Tuhkimo-elokuva

Levoton Tuhkimo on joulupäivänä 2024 ensi-iltansa saanut Mari Rantasilan ohjaama elokuva Dingo-yhtyeestä kerrottuna laulaja Pertti Neumannin vinkkelistä. 

80-luvun puolivälissä Suomea järisyttänyt Dingo-huuma oli jotain ennen kokematonta, eikä vastaavaa ruljanssia ole vieläkään nähty. Ei, vaikka uusia teini-idoleita vähän väliä putkahteleekin musiikkimarkkinoille. 

80-luvun lapsena ja syksyllä 1984 Dingon keikalla nähneenä olin luonnollisesti kiinnostunut leffasta. Vähän vastaavat näytelmäelokuvat tuppaavat vaan olemaan aika vaisuja, joten odotukseni tätäkään kohtaan eivät olleet järin suuret. Mutta mitä vielä; elokuvahan on pirun hyvä! 

Hanna Leivonniemen käsikirjoittama leffa on lähinnä Neumannin kasvutarina, eikä pelkkä Dingon menestysvuosien historiikki. Ratkaisu toimiikin hyvin näin. 

Saku Taittosen esittämä Neumann on kuin ilmetty esikuvansa. Välillä jopa niin paljon, että hetkittäin oli vaikeuksia erottaa häntä elokuvaan liitettyjen arkistopätkien Neumannista. Etenkin lopun hautajaiskohtauksessa näyttelijä meni aluksi täysillä läpi aidosta henkilöstä. 

Muista hahmoista mainittakoon Elias Salosen näyttelemä Dingo-manageri Lasse Norres, joka lipevyydessään on jo koominen hahmo. Oikea Norres ennättikin viikolla kertomaan, ettei ole kovin tyytyväinen leffaminäänsä, vaikka elokuva kuulemma muuten hyvä onkin. 

Reino Nordinin kontolla on näytellä on tuottaja Pave Maijasta. Kun ulkonäkökään ei täsmännyt, kesti hetken hahmottaa mikä mies siinä oikein onkaan. Roolityö jää auttamattoman pieneksi, vaikka Maijasella oli iso rooli Dingon menestyksessä. 

Ilta-Sanomien elokuvakriitikko teilasi Levottoman Tuhkimon kahden tähden arvoiseksi, koska kuulemma draaman kaari ei ole täydellinen ja elokuva loppuu hänen mielestään kesken. En huomannut vastaavaa, vaan minusta se loppui ihan ajallaan. Ei tämän yhtään pitempi olisi tarvinnut ollakaan. 

Lemmyn muisteluiltamat

Viime lauantaina Wanha Kupittaa-pubissa Turussa muisteltiin Motörheadin nokkamiestä Lemmy Kilmisteriä, joka siirtyi ajasta ikuisuuteen päivälleen yhdeksän vuotta aiemmin. 

Legendaarinen rokki-ikoni poltti kynttilää molemmista päistä ja jäi elämään jälkipolville enemmänkin hahmona kuin musiikkinsa puolesta. Bändi ei myynyt miljoonittain levyjä, mutta kiersi maailmaa ahkerammin kuin moni muu. 

Taisi olla vuonna 2018 kun osallistuin viimeksi vastaavaan tapahtumaan. Silloin se järjestettiin Pub Männyssä Toivolankadulla. 

Varsinaista ohjelmaa ei ollut, vaan Motörhead soi tietokoneen kautta. Sen aikaa mitä baarissa istuskelin, sattui kaiuttimista kuulumaan yhtyeen tuoreempaa tuotantoa. Väittääkö joku tietävänsä montakin Inferno-, We Are Motörhead- tai Kiss Of Death-albumien kappaletta? En oikein usko. 

Kun Wanha Kupittaa mainosti kiinnostavaa ohjelmaa ja ajankohtakin sattui olemaan juuri sopiva, suuntasin lähitalossa asuvan kaverini Hessun kautta baariin. 

Hessun luona alkuehtoo taittui siemaillessa miestä väkevämpää ja musiikkivideoita katsellen. Ruudussa pyöri muun muassa Judas Priestiä, Sentencediä ja Offspringiä. 

Wanha Kupittaa on mukava pubi, jossa tulee käytyä turhan harvoin. Aikoinaan asioin siellä enemmänkin, mutta sijaintinsa puolesta se ei oikein osu reiteille. 

Illan elävästä musiikista vastasi Das Büüt Duo. Keikkasetti sekoitettiin yhteen Lemmy-aiheisen tietokilpailun kanssa. Aluksi ihmettelin systeemiä, jossa aina kysymyksen perään esitettiin biisi. Visailu ja keikka olisi voitu hoitaa erikseen. 

Kysymykset eivät olleet ihan helpoimmasta päästä. Niihin oli selvästi nähty vaivaa. Tätä kirjoittaessani huomasin, että osa oli bongattu täältä https://kaaoszine.fi/10-faktaa-motorheadista-joita-et-luultavasti-tiennyt/ Joukkoeemme sijoittui kisassa toiseksi. 

Oletin, että tietokilpailun jälkeen alkaisi varsinainen soitto, mutta kaverit rupesivatkin pistämään kamoja kasaan. Muuten mukava ilta, mutta toivottavasti seuraavalla kerralla tulee enemmän livebiisejä ja visailut hoidetaan erikseen.