lauantai 28. syyskuuta 2024

Hellepäivänä Halistenkoskella

Syyskuun alun projekteihini kuului uuden käytetyn auton hankinta. Vanha romu jouti kierrätykseen ja mitä nopeammin pääsisin siitä eroon, sen parempi. 

Koska en itse ymmärrä autoista hevon paskaakaan, käytin kahta tuttua kaveria konsulttina. Toinen löysikin netistä toiveideni mukaisen kaaran, vieläpä melko huokeaan hintaan. 

Turun ohikulkutien varrella sijaitseva Rinta-Joupin autoliike on valtavan kokoinen. Fyysinen käynti tiloissa ei tuottanut tulosta, koska himoitsemani auto oli kuulemma sijaiskäytössä. Eli asiakkaan oma auto oli siellä korjattavana ja tilalle siksi aikaa oli annettu juuri tämä auto, josta olin kiinnostunut. 

Kun asia ei vielä viikon kuluttua muutaman tiedustelusoiton jälkeen ollut edistynyt mihinkään, soitin taas. Tällä kertaa myös viimeistä kertaa. Automyyjä ilmoitti, että kyseinen auto jääkin tälle sijaiskäyttäjälle, joka on valmis sen lunastamaan. 

Minkäänlaista innokkuutta en myyjän puheista havainnut koko prosessin aikana. Joku toinen myyjä olisi todennäköisesti ruvennut tarjoamaan muita autoja firman valtavasta valikoimasta. Mutta häntä vissiin kiinnostanut raha. 

Käännyin jälleen tutun ekspertin puoleen. Hän oli edellisenä ehtoona plärännyt nettiautotarjontaa ja löysi Pöytyällä sijaitsevasta autoliikkeestä mielestään juuri minulle sopivan pelin. Kun sitä seuraavana päivänä katseltiin, olikin auto jo ehtinyt mennä. Selasin saman firman tarjonnan läpi ja siellä näkyi olevan kaksikin oikein passelia vaihtoehtoa. 

Nykyään olen onnellinen uuden käytetyn auton omistaja ja helpottunut kun pääsin vanhasta eroon. Toinen tuli kotipihan parkkiruutuun ja toinen päätyi paaliin. 

Päivänä eräänä odotellessani Rinta-Joupin automyyjän soittoa, poikkesin kamerani kanssa lähes työmatkan varrella olevalle Halistenkoskelle



Helle oli hirmuinen. Hikoilin kuin vanha erkki, vaikka työpäivä vasta häämötti edessä. Tiesin, että päivästä tulee tukala työpisteestä riippumatta. Ja niin tulikin - hallissa ei toiminut ilmastointi! 

Halistenkoski on Aurajoen yhdestoista ja alin koski Turussa Nummen ja Halisten kaupunginosien rajalla. Kosken kohdalla Aurajoki laskee seitsemän metriä sadan metrin matkalla.  

Kosken partaalla oli valtavasti ihmisiä. Myllärintalon kahvila, jossa asioin nyt ensimmäistä kertaa, oli sekin kansoitettu. Mikäpä oli istuskellessa valtavien vaahterapuiden varjossa, kun mittarilukemat olivat kolmenkymmenen tienoilla. 








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti