keskiviikko 14. elokuuta 2019

Vuorokausi Maisaaressa

Maisaari on Turun kaupungin ulkoilusaari Naantalin Rymättylässä. Veneilijöiden suosiossa oleva 190 hehtaarin kokoinen saari on viralliselta nimeltään Iso-Maisaari, mutta kulkee kansan suussa Maisaarena.

Pitkulainen, peräti neljä kilometriä pitkä ja keskimäärin 500 metriä leveä Maisaari erottui taannoisella Gdanskin lennolla koneen ikkunasta selvästi. Tunnistin tiet ja rakennukset sen vähäisen hetken aikana, mitä kerkesin sitä katsella.

Vierasvenelaiturien lisäksi Maisaaressa on majoitustilaa useille kymmenille ihmisille, kaksi saunaa, kioski-ravintola, nuotiopaikkoja, vessat sekä uimaranta.




Tämänkertainen Maisaari-visiitti kehkeytyi kun kaverini Hyttinen kyseli elokuiseen viikonloppuun jotain ohjelmaa. Maisaari oli muutenkin ollut kesäsuunnitelmissani, joten eipä muuta kuin mökkivarausta kehiin ja asia olikin sitten sillä selvä.

Koska yhteysalus Isla liikennöi valitettavan huonosti Maisaareen, eikä sinne ikävä kyllä pääse suoraan Turusta, piti kysyä avuksi saaren ystävällistä henkilökuntaa. He hoitivatkin venekuljetukset Rymättylän Röölästä esimerkillisesti.



Majoituksenamme oli Anttolan aitta. Se on sopivan syrjässä, mutta kumminkin lähellä päärakennusta, vesipistettä ja vessoja. En ollut aitassa ennen yöpynytkään. Jääkaappeineen ja terasseineen se osoittautui hyväksi ja tarpeeksi tilavaksi kolmelle isolle äijällekin.


Maisaaressa on yleensä ollut tapana kierrellä luontopolkuja ja metsäautoteitä pitkin Varvin tilalle, joka on autiotalo saaren pohjoispäässä. Tällä kertaa luonnossa liikkuminen jäi uudella näköalapaikalla käyntiin. Ajatuksena oli sunnuntaina aamupäivällä käväistä autiotilalla, mutta silloin tuli vettä kuin ämpäristä kaadettuna.

Reitti uudelle näköalapaikalle oli erittäin selvin kyltein ja maastomerkein merkitty. Itse kalliolla olisi joko tarvittu maisemametsuria tai sitten korkeampi torni, mutta ainakin pelkkänä luontopolkuna tuo on mainio.


Kuva: Mika Sundell

Maisaaren kioski-ravintolassa on tänä kesänä saanut nauttia alkoholitoisia virvokkeita. Ja kyllähän niitä nautittiinkin. Myös savulohikeitto oli erinomaista.

Vuorokauden reissun kruunasi kosteat löylyt Maisasaunassa. Rantasaunasta pääsee pulahtamaan suoraan mereen.



Kuva: Mika Sundell

Maisaaressa ollut kolme kesää nykyinen yrittäjä Patrik vaimonsa Souvanethongin kanssa. Apulaisineen he ovat saaneet paljon uudistusta ja kaikenlaista akviteettia alueelle. Kun vielä Turun kaupunki ymmärtäisi järjestää Maisaaren liikennöinin kuntoon, pääsisivät veneettömätkin helpommin komeaan saareen.


Kuva: Mika Sundell

1 kommentti: