Silliä kullekin

Heinäkuu on tähän mennessä näyttäytynyt Lounais-Suomessa sateisena. Viime viikon sunnuntai 5.7. oli olevinaan poutainen, joten kaverini Simon kanssa ajattelimme käydä ajelulla Naantalissa.  

Naantalissa sitä kuuluisaa aurinkoa ei kuitenkaan näkynyt, koska matkalla alkoi rankkasade. Jatkoimme kohti Rymättylää. 

Särkänsalmen sillan kupeessa Merimaskussa on grillikioski, jossa tulee piipahdettua pari kertaa vuodessa. Talvella se ei auki olekaan. 

Suomalainen jonotuskulttuuri näytti taas puolensa. Luukun edessä seisoskeli kymmenkunta ihmistä, eikä letka edennyt mihinkään. Alkoi taas sataa. 

Viimein eräs vanhempi herra uskalsi kysyä tuppisuuna seisoskeelta pariskunnalta, ovatko he mahdollisesti jo tilanneet. Olivathan he, jolloin samalla tajusivat poistua jonosta takavasemmalle. 

Edellämme oli äiti kahden lapsosen kanssa. Kun letka vihdoin eteni jopa siihen pisteeseen, että kassaluukulle saattoi mennä, alkoi äiti empimään kumpaan luukkuun he nyt sitten menevätkään, kioski- vai grillipuolelle! 

Herkulliset hampurilaiset syötyämme matka saattoi jatkua. Sade yltyi sellaiseksi, etteivät auton tuulilasin pyyhkijät meinanneet riittää. Rymättylän kirkonkylä ohitettiin, koska pysähtyminen tuollaisella kelillä olisi ollut turhaa.

Neljän kilometrin päässä Röölän rannassa aurinko pilkotti hetken, kunnes vettä alkoi jälleen tippumaan. Bongasimme parkkipaikan vierestä Silliperinnemuseo Dikselin, jonka syövereihin astelimme sadetta pakoon.

Neljän euron hintainen biljetti oli todella hintansa väärtti. Röölän kylätoimikunnan jäsen esitteli museon esineistöä ja tarinoi sujuvasti kaikenlaista. 

Alkuun pyöri vanha mustavalkoinen dokumenttielokuva sillinkalastuksesta. Selvisi, että rymättyläläiset sillitroolarit ovat kalastaneet Islannin vesillä. 1940-luvun lopulla alkaneet ja 70-luvun puolivälissä loppuneet pyyntireissut kestivät kolmisen kuukautta kerrallaan. 

Ihmetelessäni dikseli-nimeä, kertoi opas, että kyseessä on sillitynnyrien sulkemiseen tarkoitettu vasara. 

Vuonna 2010 avatun Suomen ainoan sillimuseon lisäksi samassa rakennuksessa on Myllymuseo sekä Dikselin näyttämö, jossa on esiintynyt lukuisia kuuluisia artisteja. Ehdoton suositus Rymättylän suunnalla matkaileville. 

Vuorokausi Maisaaressa

Maisaari on Turun kaupungin ulkoilusaari Naantalin Rymättylässä. Veneilijöiden suosiossa oleva 190 hehtaarin kokoinen saari on viralliselta nimeltään Iso-Maisaari, mutta kulkee kansan suussa Maisaarena.

Pitkulainen, peräti neljä kilometriä pitkä ja keskimäärin 500 metriä leveä Maisaari erottui taannoisella Gdanskin lennolla koneen ikkunasta selvästi. Tunnistin tiet ja rakennukset sen vähäisen hetken aikana, mitä kerkesin sitä katsella.

Vierasvenelaiturien lisäksi Maisaaressa on majoitustilaa useille kymmenille ihmisille, kaksi saunaa, kioski-ravintola, nuotiopaikkoja, vessat sekä uimaranta.

Tämänkertainen Maisaari-visiitti kehkeytyi kun kaverini Hyttinen kyseli elokuiseen viikonloppuun jotain ohjelmaa. Maisaari oli muutenkin ollut kesäsuunnitelmissani, joten eipä muuta kuin mökkivarausta kehiin ja asia olikin sitten sillä selvä.

Koska yhteysalus Isla liikennöi valitettavan huonosti Maisaareen, eikä sinne ikävä kyllä pääse suoraan Turusta, piti kysyä avuksi saaren ystävällistä henkilökuntaa. He hoitivatkin venekuljetukset Rymättylän Röölästä esimerkillisesti.

Majoituksenamme oli Anttolan aitta. Se on sopivan syrjässä, mutta kumminkin lähellä päärakennusta, vesipistettä ja vessoja. En ollut aitassa ennen yöpynytkään. Jääkaappeineen ja terasseineen se osoittautui hyväksi ja tarpeeksi tilavaksi kolmelle isolle äijällekin.

Maisaaressa on yleensä ollut tapana kierrellä luontopolkuja ja metsäautoteitä pitkin Varvin tilalle, joka on autiotalo saaren pohjoispäässä. Tällä kertaa luonnossa liikkuminen jäi uudella näköalapaikalla käyntiin. Ajatuksena oli sunnuntaina aamupäivällä käväistä autiotilalla, mutta silloin tuli vettä kuin ämpäristä kaadettuna.

Reitti uudelle näköalapaikalle oli erittäin selvin kyltein ja maastomerkein merkitty. Itse kalliolla olisi joko tarvittu maisemametsuria tai sitten korkeampi torni, mutta ainakin pelkkänä luontopolkuna tuo on mainio.

Kuva: Mika Sundell

Maisaaren kioski-ravintolassa on tänä kesänä saanut nauttia alkoholitoisia virvokkeita. Ja kyllähän niitä nautittiinkin. Myös savulohikeitto oli erinomaista.

Vuorokauden reissun kruunasi kosteat löylyt Maisasaunassa. Rantasaunasta pääsee pulahtamaan suoraan mereen.

Kuva: Mika Sundell

Maisaaressa ollut kolme kesää nykyinen yrittäjä Patrik vaimonsa Souvanethongin kanssa. Apulaisineen he ovat saaneet paljon uudistusta ja kaikenlaista akviteettia alueelle. Kun vielä Turun kaupunki ymmärtäisi järjestää Maisaaren liikennöinin kuntoon, pääsisivät veneettömätkin helpommin komeaan saareen.

Kuva: Mika Sundell

Röölän nuottasilakkamarkkinoilla

Huomasin viime viikolla Turun Sanomissa ilmoituksen, jonka mukaan Rymättylän Röölässä on lauantaina 3. maaliskuuta Perinteinen nuotanveto ja nuottasilakkamarkkinat. Siinäpä oiva päiväreissukohde.

Viisitoista vuotta sitten isäni Ilmo Jaramo ehdotti, että mitäs jos lähdetään käymään Röölän markkinoilla. Muistikuvani mukaan homma oli siihen aikaan huomattavasti pienimuotoisempaa. Nuottaakin vedettiin rannan tuntumassa. Nyt en nähnyt siitä vilaustakaan, missä lie kauempana merellä ollut.

Mukana matkassa olivat tällä kertaa Virpi Bee ja Harri Nato Leino, joka kertoi markkinoilla olevan "metrilakua ja haitarinsoittoa". Vähän epäilytti moinen, sillä vuonna 2003 en muista kumpaakaan nähneeni. Pakkastakin oli nyt lähemmäs 20 astetta, ainakin vielä aamutuimaan.

Oikeassa hän oli, nimittäin hyisestä ilmastosta huolimatta meno Röölässä oli melkein kuin kesämarkkinoilla. Kojua oli jos jonkinlaista ja metrilakuakin toki löytyi. Tarjolla oli muun muassa tuoresilakkaa, muikkua, grillimakkaraa, purkitettua silakkaa eri muodoissa, leivonnaisia ja paijattavia lampaita.

Rennon ja hyvin järjestetyn tapahtuman takana oli Rymättylä-Merimaskun Lions Club. Järjestysmiesliivien perusteella se näytti olevan aikamoinen ikämieskerho. Sama juttu varmasti monella muullakin paikkakunnalla. Vähän kuin hirviporukatkin, nuorisoa ei taida tällainen perinteinen touhu oikein kiinnostaa.

Röölän entinen sillitehdas on nykyään nimeltään Brinkhall Sparkling. Siellä valmistetaan viiniä. Tehtaassa oli avoimet ovet, joten piti tietysti käydä kurkkaamassa.