keskiviikko 13. maaliskuuta 2019

Laura kevättalvisessa Lillholmenissa

Turkulainen Laura on ollut fotomallinani aina silloin tällöin. Taisi olla kesällä 2011 kun kun ensimmäisen kerran kysyin häntä kameran eteen. Pienen pohdinnan jälkeen asia olikin selvä.

Laura on kuin kotonaan luontomiljöissä, joihin ei Sedu Koskisen kuppiloissa viihtyvä discotyttö välttämättä kovin luontevasti soveltuisi.

Muun muassa Kaarinan VaarniemessäTurun Ruissalossa ja Katariinanlaaksossa on muistikortille tallentunut kuva jos toinenkin. En tarkkaan muistanut koska viimeksi kävimme kuvaamassa, mutta arkistoja selatessa huomasin, että se oli helmikuussa kaksi vuotta sitten.

Tuorein kuvausreissumme suuntautui Paraisille ja oli samalla yhdistetty sunnuntaiajelu. Alunperin mielessäni oli historiallinen miljöö saman paikkakunnan Lielahdella. Koska alue on yksityisomistuksessa, emme käyneet siellä muuta kuin kääntymässä.

Muutama kilometri Paraisten keskustan ulkopuolella sijaitseva Lillholmen on palanen saaristokaupungin komeaa merimaisemaa. Siellä tulee piipahdettua suunnilleen kerran vuodessa. Jostain syystä ajoitus on tupannut olemaan kovimman pakkaskauden aikoihin tammikuussa, mutta tänä vuonna moinen talviajelu jäi väliin. Ehkä siksi Lillholmen tulikin viime viikolla mieleen, kun pohdin sopivaa kuvauspaikkaa.

Lillholmenin rannoilla kävi aikamoinen viima. Pahimmilta jäätymisiltä kumminkin vältyttiin ja kuvatkin onnistuivat mielestäni hyvin. Tässä kaksitoista valittua palaa sunnuntaisesta setistä.













Jokunen linkki vanhempiin blogijuttuihin, jossa mallina Laura.

http://kaislatuuli.blogspot.com/2012/10/fotoilua-vaarniemen-metsassa.html

http://kaislatuuli.blogspot.com/2013/06/lauran-kanssa-savojarvella.html

http://kaislatuuli.blogspot.com/2016/08/laura-vaarniemessa.html

http://kaislatuuli.blogspot.com/2015/10/laura-syksyisessa-katariinanlaaksossa.html

http://kaislatuuli.blogspot.com/2017/03/helmikuinen-fotosessio-vaarniemessa.html







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti