sunnuntai 28. tammikuuta 2018

Ruissalon kärki pakkaspäivänä

Pari edellistä blogipostaustani ovat käsitelleet sunnuntaita 21. tammikuuta, jolloin lounaisrannikolla oli harvinaisen komea pakkaspäivä. Tuolloin tehdyn maakunta-ajelun päätteeksi poikkesin Turun Ruissalon Saaronniemessä ja Kolkanniemessä.




Hienon ilman olivat huomanneet sadat muutkin ihmiset. Autoja tuli ja meni tasaisena virtana Ruissalon Puistotiellä. Saaronniemen parkkipaikalta sai hakemalla hakea vapaata ruutua.

Vaikka samoilla kulmilla tulee ulkoiltua varsin usein, harvoin Ruissalon kärki näyttää samalta kuin edellisellä kerralla. Tällä erää huurre oli tarttunut puihin ja kasveihin siihen malliin, että maisemat olivat melkein kuin satukirjasta.

Paraisten ja Littoistenjärven jälkeen Ruissalo oli melko täydellinen lopetus hienolle talvipäivälle.










1 kommentti: