Jouluaattona 1945 syntynyt Ian Fraser Kilmister teki merkittävän uran rockmuusikkona aloittaen 60-luvun puolivälissä. Etenkin viimeisten parinkymmenen elinvuotensa aikana hänestä tuli melkoinen ikoni alallaan.
Motörhead on ollut minulle yksi merkitävimmistä yhtyeistä kautta aikojen. Tutustuin bändiin 80-luvun alussa, jolloin Turun Kupittaan City Marketin levyosastolla katselin Ace Of Spades -albumin kantta. Bandiiteiksi sonnustaunut bändi näytti aavikkotaustaisessa kannessa todella uhkaavalta.
Vuosia myöhemmin luin, että kuva on otettu jossain rakennustyömaalla Englannissa. Mutta täydestä meni.
Motörhead kävi Suomessa ensimmäisen kerran kesällä 1979 Punkaharjun Punkarockissa. Keikka jäi mediassa vähälle huomiolle, mutta se teki valtavan vaikutuksen moniin paikalla olleisiin. Esimerkiksi Peer Güntin rumpalina tunnetuksi tullut Twist Twist Erkinharju kertoo tapahtuman olleen hänelle kuin uskoontulo. Philthy Animal Taylorin rummutus oli tuolloin jotain uutta, eikä moista tuplabassorumpujyskytystä oltu viellä näillä main kuultu.
Punkarockin keikasta on sittemmin kirjoitettu paljonkin. Yhtye muun muassa hajoitti takahuonetilana käytetyn asuntovaununsa ja joutui putkaan. Esiintymispalkkio menikin vaunun kunnostamiseen.
Motörheadin kolmannen varsinaisen studioalbumin Bomberin (-79) takakannessa Lemmyllä on kourassaan koskenkorvapullo. Kuva on mitä ilmeisemmin otettu juuri Punkarockissa.
Kustavissa paikallisen kalusteovitehtailijan poika oli melkoinen erikoisuus hevikuteissaan 70- ja 80-lukujen taitteessa. Kaveri näytti pitkine vaaleine tukkineen, bootseineen, patruunavöineen, nahkahousuineen- ja takkeineen aivan Judas Priestin KK Downingilta. Muistan hänellä olleen kerran yllään Motörheadin Ace Of Spades -paita. Kysyin mitä tuo tarkoittaa suomeksi. Hän vastasi, että tiedät sen sitten kun sinulla munakarvat kasvaa.
Suomessa Motörheadista tuli hyvin suosittu vuonna 1981 livelevy No Sleep 'til Hammersmithin myötä. Suosikki alkoi kirjoittaa bändistä ja saman vuoden lopulla yhtye konsertoi Helsingin jäähallissa.
Tuo Englannissa maaliskuussa 1981 kolmelta eri keikalta nauhoitettu albumi on eräs rokkihistorian ja etenkin hevigenren arvostetuimmista livelevyistä. Sen voima ei ole hiipunut tippaakaan kuluneina vuosina.
Oman levyni hankin vuonna 1982 sittemmin edesmenneeltä lapsuudenkaveriltani Pekalta. Samoin myös tuolloin tuoreen Iron Fist -lp:n, joka jäi klassisen Motörhead -kokoonpanon Kilmister-Clarke-Taylor viimeiseksi. Näitä voidaan pitää ensimmäisinä hevirokkilevyinäni, vaikka Lemmyn mielestä yhtyeensä soittikin vain rock'n'rollia.
Omat Motörhead -keikkani jäivät tai ylsivät, miten sen nyt ottaakaan, noin kymmeneen kertaan sekä Suomessa että Ruotsissa. Ensimmäisen kerran näin bändin vasta niinkin myöhään kuin juhannuksena 1999 Kauhajoen Nummirockissa. Tuolloin pääsin myös Lemmyn kanssa samaan valokuvaan.
Saman vuoden lopulla osallistuin Oulussa Monsters Of Millennium -konserttiin, jossa Motörheadin kanssa olivat amerikkalaiset hevilegendat Dio ja Manowar.
Tuolta keikalta ovat peräisin lp-levyihini saadut nimikirjoitukset jokaiselta yhtyeeltä. Olin nimittäin Sue -lehden kautta pressitilaisuudessa, joka järjestettiin jäähallin pukehuoneessa ennen esimmäistä esiintyjää.
Kuuntelin No Sleep 'til Hammersmithia viimeksi viikko sitten. Kerrassaan loistava albumi, jossa ei ole mitään turhaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti