sunnuntai 10. joulukuuta 2017

Luminous Finland Turun linnassa

Turun kaupunki järjesti näyttävän valoshown Turun linnassa Suomen satavuotisen itsenäisyyden kunniaksi. Siniset valot paloivat alueella kaksi päivää aikavälillä 16-24.

Tapahtumasta muodostui varsinainen farssi, sillä järjestelyt pettivät totaalisesti. Vielä tiistaina 5. joulukuuta linnan ympäristössä oli kuuleman mukaan sopivan väljää, mutta itsenäisyyspäivänä oli noin puoli Turkua liikkeellä. Sitä ei kukaan osannut aavistaa.


Kannoin korteni kekoon. Olin menossa linnalle heti neljän jälkeen hämärän tultua. Startti tapahtui keskustasta Puistokadulta, jossa olin kaverin luona aikaa tappamassa ja odottelemassa pimeän laskeutumista.

Linnalle lähti mukaan myös puhelias kaverini, joka yltyi autossa muistelemaan alkuunsa stopannutta järjestysmiesuraansa muinaisella 70-luvulla. Minä puolestani ihmettelin ja kirosin liikennettä, joka ei edennyt lainkaan.

Pian tajusin syyn tukokselle. Kaikki olivat samalla asialla kuin mekin eli menossa Turun linnaan. Mikä ruuhka! Linnankatu oli aivan piukassa. Kontatenkin olisi edennyt reippaammin kuin vaivalloisesti matelevassa autoletkassa.

Tovin asiaa miettittyäni pyrin pois autoletkasta. Käännyin Energialaitoksen kohdalta oikealle ja yritin etsiä parkkipaikkaa lähikaduilta. Niin tekivät näköjään sadat muutkin autoilijat, jolloin homma oli aivan yhtä tyhjän kanssa.

Vuosikymmenten takainen järjestysmiesmuistelu viereisellä penkillä ei ottanut loppuakseen. Ei ennen kuin kerroin, että nyt olemme sellaisessa tilanteessa, jossa palaamme sinne mistä lähdimme. En jonottele enää metriäkään.

Seuraava suunnitelmani oli viedä auto pois ja yrittää päästä jalan linnalle. Itäisellä Rantakadulla hylkäsin tämänkin idean. Jokilautta Förille oli nimittäin satojen, ehkä jopa tuhannen ihmisen jono. Menohan oli melkein kuin heinäkuun lopulla purjelaivatapahtuma Tall Ships Racesissa!

Katselin linnan juhlat televisiosta ja tein uuden yrityksen. Kello oli tuossa vaiheessa noin 21.30.

Linnankadulla oli yhä valtava autoletka, mutta nopeus sentään noin 30 kilometriä tunnissa. Sain vaivatta parkkipaikan Forum Marinumin edustalta. Tilaa oli varmasti sadalle autolle.

Linnan ympärillä hääri iltakymmeneltä arvioni mukaan tuhatkunta ihmistä. Minkäänlaista opastusta ei ollut.

Yllätyksekseni minut käännytettiin pois, kun yritin edetä pitemmälle puistoon rakennuksen vasemmalta puolelta. Homman jujuna olikin, että linnan läpi kävellään takapihalle, muutoin sinne ei pääse. Sisään otetiin kuulemma kaksi sataa ihmistä kerrallaan.



Etenin virran mukana ja koitin pysyä pystyssä äärimmäisen liukkailla kivetyksillä. Minkäänlaista informaatiota ei tullut vieläkään mistään suunnasta. Lopulta tutun järjestyshenkilön tavatessani sain sentään tietää mihin suuntaan pitäisi edetä.

Turun Sanomien tietojen mukaan Turun linnassa sisällä oli itsenäisyyspäivänä käynyt noin 18 000 ihmistä - tai siis kulkenut linnan läpi etupihalta takapihalle. Luultavasti toinen mokoma oli pällistellyt valoshowta puistossa. Kaikki halukkaat eivät mahtuneet tai päässeet edes sinne asti.

Sataman liikenne oli täysin kaaoksessa. Ruotsinlaivoille ei oltu ilmoitettu sanallakaan koko tapahtumasta. Junat, bussit, rekat sekä kaikki mahdolliset ja mahdottomat tahot olivat myöhässä jumittuneen liikenteen takia. Laivat pääsivät liikkeelle reippaasti myöhässä ja ihmisiä jäi rannalle.

Kahden päivän valoheijastukset maksoivat Turun Sanomien mukaan 120 000 - 150 000 euroa. Kuulostaa käsittämättömän kovalta summalta. Pääsevätkö kaupungin parkkimittaritarkastajat ottamaan tästäkin leijonanosan tai mihin rahat oikein menevät? Ei luulisi valospottien asettelun ja kaapelin vedon olevan noin kallista puuhaa.

Vastaisuudessa tällaiset tilaisuudet ovat todennäköisesti himpun verran paremmin järjestettyjä. Ontuvista toimista huolimatta paikalla kannatti käydä. Linnahan oli suorastaan järjettömän hieno.










Kuvat otettu Huawei Honor 7 Lite -puhelimella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti