perjantai 18. joulukuuta 2015

Berliinin reissu osa 6 - DDR-museo

Spree-joen rannalla sijaitseva DDR Museum on Berliinin ja Itä-Saksan historiasta kiinnostuneille pakollinen käyntikohde.


Saksan demokraattinen tasavalta, Itä-Saksa tai pelkkä DDR oli olemassa 1949-1990. Maata pidettiin kommunismijärjestelmän ihannemaana. Ihmisillä oli muka kaikki hyvin, materiaa ja teknologiaa piisasi. Käytännössä kaikkia tarkkailtiin ja väki oli vankeina omassa maassaan. Ulkomaille ei näet saaneet matkustaa kuin harvat ja valitut. Lomailut tapahtuivat jossain päin kotimaata.




Huhtikuisena arkipäivänä DDR-museoon oli valtava tunku. Koululaisryhmiä valui sisälle velttona letkana. Näyttelytilat vaikuttivat aluksi hieman sekavilta, mutta osoittautuivat loogisiksi.

Saattaa olla, että saksalaisnuorukaiset olivat enemmän ihmeissään isiensä valtiosta kuin minä. Näyttelyä katsellessa nimittäin tuntui kovin kotoisalta; interiöörit eivät pahemmin poikenneet tavallisesta 70- tai 80-luvun suomalaiskodista.

Olohuone näytti tuttuakin tutummalta, enkä huomannut paljon eroja keittiössä tai vessassakaan. Tämän perusteella voisi kuvitella, etteivät asuinolot olleet ollenkaan kehnoimmasta päästä muihin Neuvostoliiton alistamiin maihin verrattuna.



Suomalaiset eivät sentään joutuneet Stasin (DDR:n valtiollinen turvallisuuselin) käsittelyyn kuten itä-saksalaiset. Museon surullisimpia osia ovat kuulusteluhuone ja vankiselli.









2 kommenttia:

  1. Niin, totta tosiaan, olihan DDR aikoinaan yksi kehittyneimmistä ja vauraimmista kommunistimaista Euroopassa. Hallintomalli vaan tuli tiensä päähän. DDR:stä on muuten kotoisin Pikku kakkosessa unihiekkaa heittävä nukke. Minullakin on aito sellainen.
    T.Matti "Viki" Vikström

    VastaaPoista
  2. Nukkumatti taitaa ollakin tuossa toiseksi viimeisessä kuvassa keskellä nukkerivistöä.

    VastaaPoista