maanantai 10. marraskuuta 2014

Henna Pyhäjärven rannalla

Syyslomaviikolla en pahemmin kotikulmien ulkopuolella käynyt. Pisin reissu suuntautui kumminkin Tampereelle asti. Piti hoidella vähän asioita Mansessa ja illan päälle paluu takaisin Turkuun.

Tamperelaisen tanssija-mallin Henna Peltosen kanssa kävimme valokuvaamassa Pyhäjärven rannassa Pyynikillä. Samassa paikassa olimme fotoilemassa puolitoista vuotta aikaisemminkin. Tuolloin kesän kynnyksellä maisema oli vallan erinäköinen kuin nyt marraskuussa. Mikään mahdoton kuvauskeli ei silti tälläkään kertaa ollut.

Kommunikaatio Hennan kanssa on alusta saakka pelannut todella hyvin. Eipä juuri muuta tarvitse kuin näyttää hänelle kuvauspaikat ja loppu hoituukin melkein itsestään. Turha säätäminen tai mallin käskyttäminen ei muutenkaan kuulu tapoihini ja digiaikana "filmi" on halpaa, joten sitä on turha säästellä.

















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti