torstai 6. marraskuuta 2014

Wrong Turn 3

Viime viikonloppuna Suomessa vietettiin Pyhäinpäivää. Sen amerikkalaisserkku Halloween on viime vuosina rantautunut  yhä vahvemmin näillekin leveysasteille kurpitsoineen ja pikkunoitineen. Markkinnahumuinen juhla alkaa viedä voiton kotoisesta vainajien muistelusta ainakin nuoremman väen keskuudessa. Se näkyy myös televisiotarjonnassa, kun kyseisenä viikonloppuna esitetään kauhuelokuvia. 

Pari kertaa aikaisemminkin joltain kanavilta tullut veri- ja suolikavalkaadi Wrong Turn 3: Left For Death esitettiin perjantaina 31.10.2014 Fox-kanavalla. Jossain etelävaltojen syrjämailla asusteleva epämuodostunut kannibaalipunaniska pistelee joukon nuoria kylmäksi ja pataan, jonka jälkeen hän suistaa vankeinkuljetusauton tieltä ja ryhtyy tappamaan matkustajia.


Kahdesta aikaisemmasta Wrong Turn -elokuvasta poiketen tämä sarjan kolmas, vuonna 2009 valmistunut tekele, on varsin huono. Jostain syystä jaksoin katsoa sen digiboksitallenteelta. Vanhana splatter- ja gore -leffojen ystävänä tällainen hurmeshow on tosin joskus jopa nautinnollista. Wrong Turn 3 ei edes yritä olla mitenkään vakavasti otettava elokuva, vaan lappuhaalarinen ihmissyöjäjuntti on todella koominen hahmo. Leffa luisuu vahvasti komedian puolelle verisistä kohtauksistaan huolimatta.

Rupesin miettimään tappajaäijän toilailuja katsellessani, voiko mitenkään olla mahdollista, että hahmoon olisi otettu vaikutteita esikoiselokuvastani Minikiller? Tuo Kustavissa kesällä 1992 kuvattu splatter-komedia on ollut Youtubessa vasta reilut kaksi vuotta ja tuskinpa vhs-kopiokaan on aikoinaan levinnyt Hollywood-tuottajille saakka. Hahmoissa vaan on kovasti yhtäläisyyksiä ulkoisesti ja naurunsakin kuulostaa aivan samalta. Sattumaako?

Linkki Minikilleriin https://www.youtube.com/watch?v=QKRX8bCzx24 (maalaa ja kopioi).



Yllä Wrong Turnin pahis ja alla Minikillerin kollega.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti