lauantai 9. elokuuta 2014

Erkki Välilä ja kumppanit Vaakahuoneella

Kuluvan kesän musiikkitarjonta on ollut monipuolista. Kaikenlaista on tullut nähtyä ja kuultua Helloweenin hevistä Paul Oxleyn popin kautta Mustan Barbaarin räppiin. Sekä varta vasten että vahingossa.

Lauantaina 2. elokuuta suuntana oli Turun Aurajokirannassa sijaitseva Vaakahuone. Esiintyjänä toimi Erkki Välilä ja kumppanit. Humppabändiltä kalskahtava nimi on harhaanjohtava, sillä Välilä on tunnettu lähinnä jazz- ja swing -musiikin parista.

Erkki "Eki" Välilä (s. 1939) on turkulainen pitkänlinjan muusikko ja entinen postimies. 11-vuotiaana keikkailun aloittanut ja 46 vuotta posteljoonina päivätyötään tehnyt mies oli soittanut 70-vuotispäiviinsä mennessä noin 8000 keikkaa. Tiedä sitten kuinka paljon lukema on noussut reilussa viidessä vuodessa.

Välilä on Turun kokeneimpia ja tunnetuimpia usean eri puhallinsoittimen osaajia. Saksofoni, huilu ja klarinetti kuuluvat vakiosoittimiin. Hän on levyttänyt kolme sooloalbumia (Lämmöllä -81, Haave -84 ja Hot Lime -91) ja ollut mukana lukemattomissa musikaali- ja teatteriproduktioissa.

Erkki Välilä ja kumppanit on nelimiehinen kokoonpano, jossa soittimina oli Välilän puhaltimien lisäksi haitari, rummut ja basso. Orkesteri heitti useita noin puolen tunnin settejä. Hikikarpalot virtasivat ikämiesten otsilla, mutta soitto kulki vallan mainiosti. Hieno versio Myrskyluodon Maijasta jäi erityisesti mieleen.

Vaakahuoneella oli paljon porukkaa jo iltapäivällä. Olen vältellyt paikkaa sen hintatason vuoksi, enkä myöskään ole kokenut olevani tarpeeksi "vanha" moiseen aikuisten ravintolaan. Nyt tosin jäi vaikutelma, että Vaakahuoneella voisi poiketa useimminkin, vaikka lompakko keveneekin samalla huimaa vauhtia. 

Tanssiparketille olisi mahtunut enemmänkin sakkia, mutta iltapäivän tukahduttava kuumuus ei temmannut mukaansa kuin muutaman parin.





1 kommentti:

  1. Kuvissa myös "perkettien partaveitsi" Matti "Viki" Vikström

    VastaaPoista