torstai 22. toukokuuta 2014

Saaronniemi ukkoskuuron jälkeen

Maanantaina 19. toukokuuta kävin avustamassa ystävääni Öppeä, joka muutti kesäksi Ruissalon residenssiinsä. Veimme läjän tavaraa asuntoon, jonka jälkeen suuntanamme oli Ruissalon kärjessä sijaitseva Saaronniemi.

Koska hetkeä aikaisemmin oli ukkostanut ja satanut kaatamalla, oli Saaronniemessä rauhallista. Olisi pitänyt saapua paikalle puolisen tuntia aiemmin, sillä meri höyrysi sateen jälkeisessä auringossa. Nyt sain nippanappa muutaman kuvan, jossa ilmiö näkyy. Sitten tilanne olikin jo ohi.




Ukkoskuuro ei ollut ainoa syy miksi Saaronniemi ei ollut auringonpalvojien ja turistien kansoittama. Televisiosta nimittäin tuli samaan aikaan jääkiekko-ottelu, jossa Suomi pelasi jotain toista maata vastaan. Siinä suurimmalle osalle kansalaisista syy olla neljän seinän sisällä ja kirota samalla kuinka huonosti Suomi pelaa. 

Eräs Saaronniemen kolkka on ollut muutaman kesän miespuolisten nudistien suosiossa. Nytkin pari ukkoa käveli letkut esillä pitkin rantakivikkoa. Heitä tuskin kiinnosti miten Suomi pärjäsi jääkiekko-ottelussa.

Valkoposkihanhet saapuivat Ruissaloon noin kuukausi sitten. Saaronniemen leirintäalueen nurmikolla niitä oli sadoittain. Kierroksella bongasin myös muun muassa meriharakan ja laulujoutsenen.







2 kommenttia: