Krakovan matka osa 5 - Linnakierros maaseudulla

Tuskin oli eilisestä keskitysleiri- ja suolakaivospäivästä selvitty, kun taas mentiin. Ohjelmistossa olivat Jaskinia Wierzchowskan luola sekä Ojcowin- ja Ogrodzieniecin linnat. 

Alunperin vähän vastustelin toista retkipäivää. Pelkäsin, ettei Krakovaa ehdi nähdä tarpeeksi. Lopulta linnapäivä osoittautuikin mielenkiintoiseksi. Alku vain oli hankala; yöllä en saanut juurikaan nukuttua ja aamulla lensi laatta. Keskitysleiri- ja suolakaivosreissun jälkeen ahmittu McDonalsin hampurilaisateria oli kai parhaat päivänsä jo nähnyt, sillä sain ruokamyrkytyksen. 

Olo oli niin hutera pitkin päivää, että käveleminenkin teki tiukkaa. Olin täysin voimaton. Jokainen askel tuntui suurelta saavutukselta. Tunsin kuumeen nousevan. Välillä oli vilu, välillä hiki. Ei mitenkään paras mahdollinen kunto koluta linnoja, jotka sijaitsivat korkeiden mäkien päällä.

Jotenkin selvisin päivästä ehjin nahoin. Olisi ollut menetys jäädä hotellihuoneeseen potemaan, kun tällaisia paikkoja tuskin toista kertaa tulee nähtyä.

Kuskimme haki meidät aamukahdeksalta. Vajaan tunnin kuluttua olimme Jaskinia Wierzchowskan luolan edustalla. Ensialkuun mietteeni olivat, että mihin hiivattiin tässä nyt oikein joutuukaan? Opas räpläsi lukon auki vankasta rautaovesta ja sulki se perässään. Olimme kallion sisässä. 

Luolassa oli oppaan kertoman mukaan tasainen +4 asteen lämpötila ympäri vuoden. Isoja, myrkyllisiä hämähäkkejä kuhisi kuulemma yleensä pitkin seinämiä. Nyt ei löydetty ainuttakaan, vaikka opas etsikin niitä taskulampun kanssa. Hämähäkin pisto vastaa ampiaisen voimakkuutta, jos sellainen sattuu hyppäämään niskaan ja puraisemaan.

Lepakoita sen sijaan näkyi useitakin. Nuo verenimijät suhahtelivat ohitsemme kuin ateriaa etsien. Yhdestä sain epätarkan valokuvan, kun se roikkui luolan katosta korkealla yläpuolellani. 

Jaskinia Wierzchowskan luolassa on aikoinaan asunut muun muassa karhuja ja esihistoriallisia ihmisiä. Nyt siellä järjestetään jopa juhlia. Kuulemma luolamiestä esittävien nukkien sijaan paikalla on välillä neandertalilaiseksi maskeerattuja ihmisiä, jotka yhtäkkiä heräävät eloon. Esitykset on suunnattu lähinnä lapsille, sillä vanhemmat saattaisivat kuolla sydänkohtaukseen moisen performanssin koettuaan. 

Jaskinia Wierzchowskan luola ei ollut järin viihtyisä paikka, etenkään kun pidättelin koko kierroksen ajan oksennusta. Harvemmin mikään tuntuu yhtä hyvältä kuin nähdä päivänvalo rautaoven takaa kierroksen päätteeksi.

Luolaretki kesti 45 minuuttia, jona aikana onkaloita ja käytäviä kierrettiin satoja metrejä. Opas höpötti minkä ehti ja oli kovin ihmeissään, kun Suomesta asti oli tullut porukkaa katsomaan Etelä-Puolan nähtävyyksiä. 

Seuraava kohteemme oli Ojcowin luonnonpuisto ja siellä sijaitseva Ojcowin linna.

Olotilani vaan huononi. Pystyin vaivoin kävelemään vain noin parikymmentä metriä, jonka jälkeen piti levätä. Ajattelin, että loppu tulee. Jotenkin kykenin kiipeämään ylös linnalle. Linnanmäeltä oli komeat näköalat alas laaksoon.

Linnan lähistöllä oli erikoinen kirkko, joka on rakennettu joen päälle. Paikka on sikäläinen erikoisuus.

Seuraava kohde oli nimensä puolesta hyvin arveluttava. Hercules Club. Jossain kuumehoureen ja väsymyksen välitilassa mielessäni kävi kauhea ajatus - oltiinko minua viemässä homoklubille? Vielä keskellä päivää? Klubilla Tom Of Finland -tyyppiset gay-karikatyyrit työntäisivät John Holmes -kokoluokkaa olevat melansa suoraan suuhuni, enkä tässä kunnossa voisi pyristellä vastaan. Tärisin vilun ohella pelosta.

Luojan kiitos, että Hercules Club osouttautui merkillisestä nimestään huolimatta suipoksi kallioksi, joka tosin muistutti isoa, holmesmaista fallosta. Olin niin poikki, etten jaksanut kävellä tutkimaan kiveä läheltä.

Ogrodzieniecin keskiaikaisen linnan rauniot oli mielenkiintoinen nähtävyys. Olonikin rupesi hiljalleen kohenemaan ja jaksoin jopa jotenkin kiertää linnaa, kavuta rappusia ja tutkia paikkoja. Onneksi, sillä muutoin retkipäivä oli mennyt osaltani aikalailla harakoille.

Linna on sateen sattuessa suljettu. Syynä se, ettei siellä ole juuri minkäälaisia kaiteita ja porrasaskelmat ovat märkinä petollisen liukkaita. Pientä pintaremonttia olisi kaivannut ainakin polku, jonka yläpäässä oli kidutusmuseo. Portaat olivat äärettömän surkeassa kunnossa.