keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Phuketin matka osa 9 - Melkein James Bondin saarella

Helmikuisen loman toinen merimatka tehtiin Tjäreborgin järjestämällä retkellä, joka suuntautui Phang Ngan lahdelle Phuketin lähistölle. Kuuluisin saarista tottelee nimeä James Bond Island, koska siellä on osittain kuvattu 1974 valmistunut elokuva Kultainen ase.

Ensimmäinen kohteemme ei kuitekaan ollut James Bondia nähnytkään. Se kun oli suuri kolmiosainen temppeliluola, jossa makasi valtavan kokoinen kultainen Buddha-patsas. Paikka oli varsin kummallinen katostaan, seinistä puhumattakaan. Haperoon kiviainekseen oli aikojen saatossa raapustettu nimi jos toinenkin.

Luolan suulla lymyili joukko makakiapinoita. Paikallisille asukkaille ne ovat pyhiä eläimiä. Sen huomasi apinoiden röyhkeästä käytöksestä. Kun turistit ruokkivat niitä, tiesivät karvakaverit paikkansa ja arvonsa. Ne eivät arkailleet olla fotomalleina ja napata suupaloja.

Luolasto oli vaikuttavan näköinen ja valtavan kokoinen. Valitettasti kiire painoi päälle, eikä aikaa jäänyt paikan tarkempaan tutkimiseen. Varmasti siellä olisi vierähtänyt heittämällä tunti jos toinenkin.













Phang Ngan lahdella odotti iso pysäköintialue, joka oli täynnä busseja. Kuumuus kentällä oli lähes sietämätön. Aurinkovoidetta suojakertoimella 50 piti jälleen tahkota nahkaan, vaikka vene olikin katettu. Merellä palaa todella helposti.

Matka taittui pörisevän pitkähäntäveneen kyydissä läpi magrovepuurämeikön. Paatti kulki yllättävän kovaa. Tosin minkäänlaista kokemusta moisesta vehkeestä minulla ei aikaisemmin ollut, mutta jostain syystä kuvittelin sen etenevän lähinnä mateluvauhtia.





Kun Kultaisen ase -elokuvasta tutut, pystysuoraan merestä nousevat saaret alkoivat häämättää edessämme, aloin jo irrotella aivan liian pientä pelastusliiviä yltäni. Opas huomasi liikeeni ja kertoi, että "äläpäs nyt hätäile, koska laskuveden takia emme voikaan rantautua saarelle, vaan ajalemme sen ympäri".

Olin koko päivän kuvitellut tallustelevani Roger Mooren ja Christopher Leen jalanjäljissä Scaramangan saarella. Yhtäkkiä ajatus evättiinkin. Tjäreborgin prosyyria jälkikäteen tavatessani huomasin, että siinä lukeekin "laivaretki jatkuu ohi Koh Ping Kan -saaren, jota kutsutaan myös nimellä James Bond Island"... Perkele!

Jotenkin luulisi, että vastuullinen matkanjärjestejä kuten Tjäreborg olisi rehellisempi ja mainitsisi kunnolla minkälainen retki todellisuudessa on. No, kävimme ainakin melkein James Bondin saarella.







Erikoista Bond-saareen rantaumisen välttämisessä oli, että siellä kuitenkin näkyi runsaasti ihmisiä ja veneitä. Miksei heitä haitannut laskuvesi? Merkillistä toimintaa Tjäreborgilta. Pistinkin heti Suomeen palauttuani noottia menemään, kun "Olitko tyytyväinen lomaasi" -tyyppinen kysely oli sopivasti ilmestynyt sähköpostiini.

Aikansa Bond-saaren ympärillä pörrättyään kääntyi vene kohti rantaa. Oliko laskuvesi kenties peruttu? Ei sentään. Huristelimme pitkin saaren läpi menevää luolaa ja tulimme takaisin toiselle puolelle lahtea. Luolan katto oli kummallisen näköistä stalaktiitti-tippukiveä.





Seuraavaksi pitkähäntävene suuntasi meressä paalujen varassa notkuvaan muslimikylään nimeltä Koh Panyi. Kumma kyllä, isoa ryjäkasaa muistuttanut kylä oli säästynyt tsunamin tuhoilta lähes kokonaan. Korkeat kalliosaaret lienevät suojanneet sopivasti sitä. Muuten lautaviritysten luulisi huuhtoutuneen palasina kauas merelle.



Koh Panyin rannassa oli ainakin kaksi isoa ravintolaa. Ulkoapäin ne olivat varsin siistejä. Tai ainakin se, jossa meille tarjottiin retkeen kuulunut lounas. En tiedä mitä kaikkea mahdoin pistellä poskeeni, mutta hyvää oli. Pakkikaan ei ihme kyllä ruvennut kiertämään. Sitä kun sai pelätä koko loman ajan.

Valtavan ravintolaterassin jälkeen aukesi Koh Panyin arki. Pienessä tolppakylässä asuu peräti 360 perhettä ja noin 1700 ihmistä. Saavutus sinänsä, kun paikan pinta-ala ei ole varmaan paria hehtaaria isompi.

Puutalojen sokkeloissa kulkeminen ei ollut miellyttävä elämys silmille tai nenälle. Kaikenlaisissa oloissa ihminen näköjään pystyykin elämään.








Koh Panyin vierasvenelaituri oli vaarallisen oloinen hökötys. Vettä tulvi lautojen päälle ja koko viritys notkui kuin olisi viimeiset hetket käsillä. Vene- ja turistivirralla ei ollut mitään kontrollia, kukaan ei ohjannut liikennettä. Onnettomuusriski oli jatkuvasti olemassa. Kumma jollei rakennelma hajoa ennen pitkää.

Seuratessani laituritouhuja huomasin myös viereisen kala-altaan. Likaisempaa verkkoa en ollut ennen nähnyt. Eräs kaveri kävi haavimassa altaasta ison vonkaleen, jonka hän kantoi sen suoraan ravintolan keittiöön. Bon appetit.






Puutteistaan huolimatta retki oli kattava ja sille kannatti osallistua. Eipä tällaisia maisemia näe kovin usein. Tuskin ainakaan lähivuosina palaan lähiseuduillekaan, joten tämä saattoi hyvinkin jäädä ainutkertaiseksi kokemukseksi.




2 kommenttia:

  1. Mielenkiintoista...
    T.Matti "Viki" Vikström

    VastaaPoista
  2. Todella hienoja kuvia ja hyvä teksti.

    VastaaPoista