Järvetalusta oli Triigiin matkaa 60 kilometriä. Lähdimme aamuvarhaisella ajelemaan ja minä tartuin auton ohjaksiin. Edellisillan Laua viin oli jäänyt väliin, joten olin reipas kuin Simo Frangen. Ajattelin tosin jälleen illalla palkita itseni pullollisella tuota eestiläistä tulilientä.
Edellisehtoona Kuressaaren tuulimyllyravintola Veski Trahterissa nautittu villisikalounas oli niin pitkäsyistä, että kaivelin vielä aamullakin hampaankoloon jääneitä lihakimpaleita ajellessa kohti satamaa.
Keskellä metsää, pitkällä suoralla tiellä kävi näyttäytymässä otus, jota luulin ensin isoksi koiraksi. Hiljensin vauhtia ja elukka livahti ojaan piiloon. Pudotin nopeutta oikein roimasti ja ajoin hiljaa paikan ohi. Ojassa lymyili puolisen tusinaa villisikaa odottamassa tienylitysvuoroaan!
Onneksi ei tapahtunut sikakolaria. Järvetalun Aivon mukaan niitä tapahtuu silloin tällöin. Olisi ollut kohtalon ivaa, kun hampaakolosta kurkistaa palanen eilistä villisikaa ja konepellillä röhnöttää 300 kiloa tuoretta lihaa.
Järvetalun isäntämme Antsi ja Aivo naureskelivat ja ihmettelivät kun kerroimme suuntaavamme seuraavaksi Hiidenmaalle. Vaikutti siltä, että saarten välillä on jonkunlainen isoveli vastaan pikkuveli -asetelma.
Eräs suomalaistuttavani, joka on asunut ja työskennellyt Kuressaaressa, kertoi vähän samaa. Hänen mukaansa Hiidenmaa on "ainakin kymmenen vuotta Saarenmaata jäljessä".
Maisemat eivät saaren vaihdossa oleellisesti muuttuneet. Viron suurimmat saaret muistuttavat aikalailla toisiaan. En huomannut eroja myöskään käytännön asioissa tai ulkoisessa vauraudessa. Paremmilla autoilla Virossa ajellaan kuin Suomessa. Elintarvikekaupoissa ei tarvitse ihmetellä mitä koriin latoo. Päinvastoin kuin meillä, virolaissa makkaroissakin on lihaa, eikä pelkkää jauhoa.
Lihaa säästämättä ja laadusta tinkimättä.
Olen kerran aikaisemmin käynyt Hiidenmaalla. Kyseessä oli toukokuun lopulla 2005 tehty kolmepäiväinen kartano- ja puutarhareissu. Saarella satoi tuolloin kuin Esterin perseestä, eikä kohteista pystynyt ottamaan paljoakaan irti. Siitä lähtien mielessä muhi ajatus uusintavisiitistä.
Sörun satamaan saavuttuamme ajelimme lähistöllä aikaa tappaaksemme. Puumetsa väige -nimisen mökkimme avain oli noudettavissa vasta joitaikin tunteja myöhemmin, joten aluksi ehdimme katsella muun muassa Orjakun satamaa.
Olimme keskellä valtavaa katajametsää. Sen täytyi olla samaa aluetta, jossa 2005 kävin. Muistan matalikolle haaksirikkoituneen laivan, jonka hylky näkyi selvästi merellä katajikon takana. Nyt en sellaista mistään suunnasta bongannut, joten joko se on raahattu karilta pois tai sitten olimmekin eri paikassa.
Vasta nyt tätä naputtaessani huomasin, että Kassari onkin oma saarensa, eikä osa Hiidenmaata. Se on Viron viidenneksi suurin saari ja yhteydessä Hiidenmaahan patojen sekä maantien kautta.
Valtavan katajikon takaa alkaa pitkälle merelle ulottuva Säärennokka -niminen hiekkakieleke. Se muistuttaa hieman Saarenmaan Sörve säären vastaavaa, mutta on paljon pitempi. Parkkipaikalta niemen kärkeen oli matkaa pari kilometriä.
Säärennokkaa pitkin käppäillessä arkihuolet unohtuvat aivan varmasti. Maisemat ovat upeita. Harvoin näin hienoon paikkaan edes pääsee käymään.
Säärennokalla on syntytarinakin. Sen mukaan Kassarissa asunut Leiger-jättiläinen ja saarenmaalainen jätti Suur Töll kyläilivät toistensa luona. Suur Töll oli sitten kieltäytynyt kyläilykutsusta, ellei Leiger rakenna siltaa Saarenmaalle. Leigerhän ryhtyi toimeen poikansa Antsin kanssa, mutta urakka jäi kesken.
Leigerin patsas.
Kassarin upeiden maisemien jälkeen oli aika lähteä katsastamaan uusi mökkimme. Homma oli sikäli erikoinen, että vastaanotto sijaitsi Orjakun sataman lähellä, mökki puolestaan peräti 50 kilometrin päässä siitä. Se tuli yllätyksenä.
Mökistä vastasi Omar -niminen kaveri. Epäilin häntä ensin nimen perusteella jonkinsortin kebabmieheksi, mutta ehta virolainen kaveri näytti olevan. Kommunikoimme englannin kielellä. Se sujui kaikilta osapuolilta sen verran sutjakkaasti, että ajo-ohjeet mökille tulivat selväksi.
Mökki, Puumetsa väige, oli iso ja komea rakennus. Löysin sen viime talvena netistä muutaman potentiaalisen vaihtoehdon joukosta. Pari yötä voisi koisata hiukan prameammissakin puitteissa, koska mökin hinta ei ollut suomalaisille kumminkaan huima.
Mökki sijaitsi rauhallisella alueella keskellä metsää. Sadan metrin päässä oli toinen mökki. Se oli vielä isompi kuin oma lukaalimme, johon olisi mahtunut heittämällä 6-8 henkilöä. Mökissä oli sisävessa, suihku, sauna, uuni, televisio, radio, jääkaappi, tiskiallas ja ties mitä nykyajan vempaimia.
Sunttu näyttää missäpäin maailmaa tällä kertaa ollaan.
Vaikka olimme keskellä metsää, ei itikoista ollut tietoakaan. Ei edes Saarenmaalla maanvaivoiksi asti lennelleistä paarmoista.
Pihagrilli sai nopeasti tulta alleen ja lihaa ritilän päälle. Laua viinaa lasiin, poppi soimaan ja mukava asento pihatuolissa. Ei paljon muuta voisi vaatia. Kyllä oli hieno päivä taas.
Grillimestari Mikko.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti