maanantai 6. toukokuuta 2013

Ruissalon ja Kustavin luontoa 4. toukokuuta

Kävin viime lauantaina Ruissalon Tammenterhossa katsomassa Vuoden luontokuvat -näyttelyn. Seinät olivat pullollaan toinen toistaan upeampia kuvasuurennoksia. Eipä voinut muuta kuin nöyränä ihastella hienoja otoksia.


En huomannut kavalkadissa lainkaan häiritsevää kuvankäsittelyä, jota tuppaa nykypäivänä olemaan aivan liikaa. Kohteista kun muokataan aivan luonnottomia esimerkiksi merkillisine ylikorostettuine väreineen. Ehkä valintaraadissa istui järki-ihmisiä.

Näyttely on parhaillaan esillä Tammenterhon opastuskeskuksessa, joka sijaitsee melkein heti vasemalla Ruissalon sillan jälkeen. Suosittelen lämpimästi.


Tammenterhon jälkeen oli vuorossa kierros Marjaniemen luontopolulla. Tarkoitus oli etsiä sammakoita polun alla olevissa lammikoista. Saldo jäi perin heikoksi, sillä ainuttakaan eläintä ei näkynyt. Edes kurnutusta ei kuulunut. Kuulemma yleensä näihin aikoihin vuodesta kyseisillä paikoilla voi bongata paljonkin sammakoita.

Sammakoiden sijaan Marjaniemessä vilisti sekä fasaani että orava. Sinivuokot kukkivat runsaina polun varren rinteillä.

Marjaniemeen pääsee, kun kävelee Ruissalon sillalta noin eteenpäin 50 metriä ja kääntyy oikealle.










Ruissalosta matka jatkui Kustaviin. Kappelikierroksen jälkeen poikettiin Vartsalan saaren Kaalviikinrannassa. Sitä kautta on kulkenut vanha postitie.

Kaalviikinrannassa on ikivanha rauhoitettu mänty. Hirvikin jolkutti tien yli. Se näkyi jo kaukaa pellolta, eikä onneksi hypännyt suoraan auton eteen.










2 kommenttia:

  1. Onpa upeita kuvia. Eka kertaa kun löysin nämä sivut, ihan sattumalta.
    Terveisiä!
    Tuula-Riitta Karlin

    VastaaPoista
  2. Kiitos!
    Varmasti teksteissä on jäljellä jotain oppeja sinunkin tunneiltasi ;)

    VastaaPoista