sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Saints & Sinners Kulmabaarissa


Turkulainen Saints & Sinners on muutaman vuoden vanha orkesteri, joka koki taannoin kokoonpanomuutoksen. Alkuperäisjäsenet Juvonen ja Kaukonen lähtivät bändistä ja jäljelle jäi vain energinen laulaja Riina.

Molemmat yhtyeestä poistuneet herrat soittivat kitaroita. Nykyään S&S:ssä kepittää Jarno -niminen heppu. Vaikka orkesterin nimi on pysynyt samana, on se kokenut melkoisen muutoksen vajaassa vuodessa.

Saints & Sinners soitti ennen oikeastaan vain 80-luvun ja hiukan 90-luvun puolellekin meneviä hard rock- ja heavylainoja. Taisi jokunen 70-luvun biisikin vilahtaa joukossa, mutta pääasissa ohjelmistossa oli tukkaheviaikakauden (Kiss, Whitesnake, Scorpions ym) biisejä.

Nyt Riina ja Jarno ovat näemmä muuttaneet konseptia sen verran, että mukana on suomalaisiakin biisejä. Ainakin Eppu Normaalia, Tehosekoitinta ja Juice Leskinen Slamia kuultiin Kulmabaarissa, Turun Martin kaupunginosassa.


Riina ja Jarno

Kulmabaari ei ole minulle entuudestaan tuttu läheisestä sijainnistaan huolimatta. Olen vissiin tasan kerran käynyt siellä aikaisemmin. Jollen ihan väärin muista, lavalla (tai lattialla) esiintyi tuolloin Juliet Jones. Baari oli silloin tupaten täynnä. Nyt tilaa olisi ollut suuremmallekin väkimäärälle.

Saints & Sinners aloitteli iltakahdeksan aikoihin, koska Kulmabaarissa ei saa metelöidä kello 22 jälkeen. Hieman myöhäisempi soittoaikataulu olisi varmasti vetänyt porukkaa paikalle enemmänkin, varsinkin kun tilaisuus oli täysin ilmainen. Kaljakaan ei ollut ylivoimaisen hintaista. Kulmabaari selvästikin sopii tällaisiin tilaisuuksiin. Pitää vaan muistaa mennä ajoissa paikalle.


Duon settilistasta jäi ehkä parhaiten mieleen juuri nuo suomalaiskappaleet. Odotin vähän rankempaa materiaalia, muttei tästä mitään pettymystä silti tullut. Rahvaan kansan makuun suomiklassikot sopivat tietysti paremmin kuin vaikka White Lion tai Skid Row. Viimeksi mainitun I Remember You tempaisi pyötäseurueemme antautumukselliseen yhteislauluun.

Olen aikaisemminkin kehunut Riinan ääntä ja esiintymistä. Ja pakko kehua taas - hän on aivan mahtava laulaja. Turun oma Janis Joplin. Keikan loppupäässä kuultu Piece Of My Heart sen hyvin todistikin. Kitaristi Jarno lauloi taustoja, mutta veti soolonakin biisin, pari. 

Saints & Sinnersin esityksestä jäi oikein hyvät fiilikset. Varmaan Kulmabaarissakin tulee nyt poikettua useammin.


http://saintsandsinnersband.info/

2 kommenttia:

  1. Juu, monipuolista oli mussiikki ja solisti Riinan laulanta erinomaista! Kiitos vinkistä. Edellisenä iltana tulikin kuunneltua P.Kaukosen nykyisen pumpun soitantaa Suomi-baarissa. Kaksi iltaa peräkkäin alkoikin olla jo vähän liikaa tälle iälle...
    T.Vikströmit

    VastaaPoista
  2. En ole Kaukosen nykyistä bändiä kuullut vieläkään kuin Youtubesta. Karjurockissa olivat keikalla viime kesänä, mutta orkesterin soittoaika oli joskus puolenpäivän jälkeen, enkä ollut silloin vielä pelipaikalla.

    VastaaPoista