sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Lyytisen egotrippi - Suomen marsalkka



Etukäteen valtavaa kohua herättänyt Suomen marsalkka -elokuva esitettiin eilen televisiossa.

Salassa pidetty hanke vuoti hiljattain julkisuuteen ja sai takajaloilleen sekä median että kansalaiset. Kuulemma maahanmuuttajatkin suuttuivatkin, koska heitä oli ihonvärinsä vuoksi alettu kutsua "mannerheimeiksi". Suomen marsalkka -elokuvassa maamme historian todennäköisesti merkittävin henkilö Carl Gustaf Emil Mannerheim nimittäin on afrikkalainen mies.

Elokuvakohu oli myös yhtä juhlaa toisille. Vasemmistovihreät ja kaikenmaailman taistolaisjäänteet innostuivat. "Mannerheim, tuo Suomen Muhammed, jota ei saa pilkata", oli jonkun keksimä oivallus. Entä jos elokuvassa profeetta Muhammed olisi vaikka saamelainen poromies? Tai diktaattori, kommunistien ihanne, Josif Stalin vaasalainen pizzakuski? Nousisiko kohu? Aivan varmasti.


Marskia näyttelevä Telly Savalas Otieno


YLEn tuottajan Erkko Lyytisen projektista näytettiin ensin kuusiosainen dokumenttisarja Operaatio Mannerheim. Se käsitteli elokuvan tekemisestä Keniassa.

Normaalisti luulisi asian menevän niin päin, että ensin esitetään elokuva, sitten vasta tekoprosessista kertova sarja. Veikkaan tähän syyksi hankkeen ympärillä vallonnutta valtavaa mediakohua. Elokuvasta aiheutuvia tunnekuohuja yritettiin laimentaa näyttämällä "vaikeuksien kautta voittoon" -tyyppinen dokumenttisarja ja sitten vasta itse juhlakalu.

Seurasin dokumentit säännöllisesti joka ilta. Ne olivat informatiivisia ja hyvin leikattuja. Käsittämättömältä kuulostanut hanke kuvata Afrikassa suomalaisen sankarin tarina alkoi hieman hahmottua ja tuottajan aivoitukset avautua.

Tuottaja Lyytinen, virolainen kollegansa Ken Saan ja suomalainen kuvaussihteeri olivat helisemässä kenialaisen kuvausryhmän kanssa. Ohjaajana toimi paikallinen Gilbert Lukalia. Täysin erilaiseen kulttuuriin viety hanke oli tyssätä monta kertaa. Kuten dokkarissa todettiinkin, "Keniassa kaksi minuuttia tarkoittaa kahta tuntia".

Lyytinen surkuttelikin monasti itsekseen kameralle homman vaikeutta. Kenialaisella kuvausryhmällä oli hällä väliä -meininki. Äänimies puhui kännykkään kesken kohtausta. Nairobista löytyi yksi hevonen, joka sekin on surkean näköinen vanha kaakki. Casting-tilaisuus oli yhtä kaaosta.



Videokameralla kuvattu 42 minuuttinen Suomen marsalkka on todella huono elokuva. Mannerheimin kanssa sillä ei ole oikeastaan yhtään mitään tekemistä. Se on kolmen pennin saippuaoopperaa miehen ja naisen välisistä suhteista. Tähän sitten piti sekoittaa Marski mukaan ja viedä oikein Afrikkaan saakka.

Mannerheimiä, tai "Gustafia", kuten elokuvassa joka käänteessä sanotaan, esittää kenialainen Telley Savalas Otieno. Hänen aiempiin meriitteihinsä kuuluu joukkokohtauksen yhtenä masai-soturina oleminen Tomb Rider -elokuvassa. Tv-sarja Kojakin näyttelijältä nimensä saanut mies hoitaa hommansa aivan hyvin.


Erkko Lyytinen

Julkisuuteen ilmoitettu elokuvabudjetti 20 000 euroa on vain jäävuoren huippu koko projektissa. Muistaakseni dokumenttisarjan kerrottiin maksaneen 150 000 euroa. Kuinkahan paljon euroja on jätetty kertomatta, sen voi itse kukin arvailla. Veronmaksajien rahoilla toimiva Yleisradio on rahoittajana.

"Halusin olla ensimmäinen, joka tekee Mannerheimista elokuvan", totesi Lyytinen. "Yli 60 vuotta vanhat asenteet täytyy muuttaa", mies myös tuumaili. Hän ei ihan onnistunut siinä. Kävi täysin päinvastoin.

Koska paskasta ei saa konvehtia, väänsivät Lyytisen suomalaisapulaiset materiaalista kasaan edes jonkinlaisen koosteen, jota voi juuri ja juuri elokuvaksi sanoa. Sääli, että maailmalle päästetään rahasäkkiensä kanssa näköjään ketä vaan, kun Suomi olisi pullollaan hyviäkin elokuvantekijöitä.

Markus Selinin ja kumppanien Mannerheim -elokuva on ollut vasta-aallokossa jo vuosia. Toivottavasti se joskus vielä totetutuu.

3 kommenttia:

  1. Fixun oloinen ja näköinenkin mies tämä Lyytinen.
    Onneksi ei ole pakko katsoa tuota hänen väkinäisesti suoltamaansa "tuotosta".

    VastaaPoista
  2. Näinköhän Stalin nyt on kenenkään ihanne? Kovapintaisimmankaan nykykommunistin. Kyllä ne aidot vasemmistolaiset aatteet lähtee jostain ihan muusta. Mannerheim-projekti taas on hyvistä lähtökohdistaan huolimatta aika paska.

    Toni

    VastaaPoista
  3. Täytyypä todeta, että aika ihmeellisen vastenmielinen projekti kaiken kaikkiaan...
    T.Matti "Viki" Vikström

    VastaaPoista