Aurinko laskee selkäsi taa
se värjää sun hiuksesi punaisellaan
ja Eput laulaa:"Älä mene njet njet
menet tai et silti sydämeni viet."
On silmissäs Andalusian yöt
ja pimeessä pääni sun rinnoilles lyön
en uskalla edes ääneen hengittää
ja tuoksusi vie tajuntani pimeään
Ja käsi kädessä kuljemme taloon autioon
ja se minua niin ravistaa
Ja tämä hetki saa minut pian aivovaurioon
kun talon aution kanssasi jaan
ja käsi kädessä kuljemme taloon autioon
ja tämä hetki saa minut pian aivovaurioon
Mä reppuselässä sinua vien
sä naurat ja sun naurus tukkii koko tien
ja hiuksiini kukista seppeleen teen
olen narkomaani sua hengittäen
Joku hullu on keksinyt ikuisuuden
olin yksi heistä siihen turvautuen
et enää reppuselkääni tuu
ja autiotalon kukat lakastuu
(Dingo: Autiotalo)
Kuvauspaikka vanha tehdas Turussa.
Malli Ida Lehtonen.
Kamera Canon EOS 1000D.
"Livonsaari on Naantalille kuuluva saari SaaristomeressäMynälahden suulla. Saaren pinta-ala on 26 km². Saaren eteläosassa sijaitseva Teersalo oli aiemmin Velkuan kunnan hallinnollinen keskus. Siellä sijaitsee yhteysalus- ja lossisatama, josta on yhteys Velkuan muille saarille sekä kesäisin Taivassaloon. Siellä on myös vierassatama, kalanpakastamo, kauppa, uimaranta ja ravintoloita.
Livonsaaren pohjoisosa kuului Maskun kuntaan vuosina 2009–2010, mutta se liitettiin Naantaliin vuoden 2011 alussa.
Kesäkuussa järjestettävä Livonsaari-päivä ja savukalamarkkinat pidettiin vuonna 2010 19. kerran. Tapahtumassa valitaan Vuoden Savustaja."
(Wikipedia)
"Livonsaari-päivä ja savukalamarkkinat on koko perheen viihtyisä tapahtuma: ruokaa, musiikkia, laulua, puheita, kisailua ja muuta mukavaa tekemistä. Ruokana mm. savukalaa, silakkasoppaa, paistettuja silakoita, lettuja jne.
Juontajana toimii Veikko Aro-Heinilä ja juhlapuhujana on Naantalin kaupungin saaristoasiamies Tiina Rinne-Kylänpää. Ohjelmassa on lisäksi Kyläteatteri ja Vallattomat, köydenvetokisa Velkua - Livonsaari sekä perinnetyönäytöksenä kalan käsittely ja perkuu, arpajaiset, Arvaa kalan paino -kisa ja kenttäpelejä." (http://www.turku2011.fi/)
Epävakaisesta kelistä huolimatta päätin lähteä käymään Livonsaaressa. Käsitteellisesti olen ennen sekoittanut Velkuan, Teersalon ja Livonsaaren keskenään, mutta tämän reissun jälkeen homma alkoi selkeentyä. Vaikka synnyinkuntani Kustavi on linnuntietä pitkin melko lähellä, on Velkua aina ollut hyvin vierasta seutua, eikä sinne ole ollut käytännössä mitään asiaa. Taisin käydä Velkualla ensimmäisen kerran vasta muutama vuosi sitten jonkun sunnuntaiajelun puitteissa.
Matkalla Turusta Livonsaareen satoi paikallisesti jopa kilometrin välein. Perillä sateesta ei ollut enää muuta tietoa kuin märkä markkinakenttä.
Idea Livonsaaren savukalamarkkinoille käyntiin lähti siitä, kun katsoin tuttavani PJ Rautiaisen keikkakalenteria. Päivällä Pekka esiintyi markkinoilla, illalla Velkuan Teersalon rannassa kapakka Wanhassa Salakuljettajassa.
Pekka on entinen hevilaulaja Turusta. Mies on heittänyt trubaduurikeikkoja jo yli kymmenen vuotta päätoimisesti. Komeaääninen kaveri on kajautti Livonsaaressa ensiesityksenään Judas Priestin kappaleen Before The Dawn. Saatoin tosin olla ainoa, joka biisin tunnisti, mutta siitä huolimatta en kokenut, että nyt meni helmiä sioille. Vaikka markkinoilla nähtiin päivän mittaan sellaisiakin rokkareita kuin Jukka Ranta (Utsuri Horror Show) ja Mikko Luukko (Sweatmaster), oli trubaduuri Rautiaisen ohjelmisto varsin hillitty, eikä mies yltynyt vetämään rokkiklassikoita tavanomaiseen tapaansa. Ilmeisesti hän säästi ne illan baarikeikkaa varten.
Käydenvetokilpailua oli mielenkiintoista seurata. Voittajaksi julistettiin Livonsaari. Joukkoeessa oli monta käsityöläisammatinharjoittajan näköistä ihmisiä. Eräs kaveri oli kuin ilmiselvä seppä. PJ Rautiainen tiesikin kertoa, että porukka on läheisestä ekokylästä saapunutta.
"Livonsaaren yhteisökylä on muunmuassa osakasomisteinen ruoka- ja palvelupiiri, kestävän elämäntavan tuottaja- ja asuinyhteisö, kansalaisyhteiskunnan hautomo, ekorakentamisen koealue ja yhdessä omistettu luomutila. Ekokyläksikin yhteisökylää voi luonnehtia. Muut livonsaarelaiset ovat kutsuneet yhteisökylää alusta alkaen Savikyläksi, joka onkin varsin osuva ilmaus.
Asukkaita yhteisökylässä on tällä hetkellä noin 21, joista 13 aikuista ja 8 lasta. Lisäksi joukossa tepastelee kaksi koiraa, neljä kissaa, kaksi islanninhepoa ja kanalauma kukkoineen.
Kylä sijaitsee Livonsaaressa, noin 35 kilometrin päässä Turusta, saariston rengastien sisäpuolella. Livonsaareen pääsee siltaa pitkin.
Yhteisökylän alueella on tällä hetkellä kaksi asuinrakennusta, maatalousrakennuksia sekä savusauna. Valmiita tai lähes valmiita uudisrakennuksia, sauna- tai asuinrakennuksia, on tällä hetkellä neljä. Yhteisökylän osayleiskaavassa alueelle on varattu rakennuspaikkoja 19 asuinrakennukselle, kolmelle yhteisrakennukselle sekä liikerakennuksille. Rakennuspaikoista puolet on tällä hetkellä varattuina.
Maapinta-alaa on noin 60 hehtaaria, joista peltoa 20 hehtaaria, metsää 28 hehtaaria ja kitukalliota 10 hehtaaria. Lisäksi tilaan kuuluu osuus 108 hehtaarin merialueeseen. Tilaa siis riittää!" (http://www.yhteisokyla.net/)
Ekokylän nettisivujen kohdassa "Usein kysyttyä":
Olen kuullut teidän elävän ilman vesijohtoa ja sähköä. Miten se on mahdollista?
"Se, että elää kunnan vesijohtoverkoston ulkopuolella ei ole mitenkään tavatonta - vettä saa muualtakin. Tällä hetkellä käytössämme on porakaivo ja sadevedenkeruu-järjestelmä, ja kunnallinen vesijohtokin on maiden halki vedetty. Siihen voi halutessaan liittyä.
Myös sähköä voi saada muutoin kuin voimalinjaa pitkin. Kuitenkin ensimmäiset kokeilut tuulivoimalan osalta epäonnistuivat roottorin väärän sijoittamisen takia, eikä aurinko jaksa talvisaikaan paistaa tuottaakseen aurinkopaneleiden avulla sähköä tarpeeksi kuin minimaaliseen käyttöön. Useassa talossa käytetään LED-valoja, joiden virrankulutus on 1-3 watin luokkaa per lamppu.
Alitalolla, tilan "päärakennuksessa", on normaali verkkosähköliittymä, jonne ostamme tuulivoimalla tuotettua sähköä."
Köydenvetokilpailua tuomaroi Taivassalon entinen kunnanjohtaja Jorma Kylänpää, joka asuu nykyään Velkualla. Jostain syystä mies oli markkinaohjelmassa nimellä Otto Kylänpää, eikä se varmaankaan ollut painovirhe. Tyttärensä Kirsi oli 80-luvulla yläasteella Taivassalossa luokkakaverini.
Ekokyläläiset varmasti omalla panoksellaa ylläpitävät pikkuista Livonsaaren kyläkauppaakin, jonka huivipäinen kauppias tässä poseeraa PJ Rautiaisen kanssa.
Teersalon rannassa oleva baari Wanha Salakuljettaja.
Näyte PJ Rautiaisen vuonna 2010 ilmestyneeltä levyltä Secret Isle.
Turun lähellä Maskussa sijaitsee mielenkiintoinen luontokohde, Härmälän rotko. Mutkikasta pikkutietä pitkin pääsee aivan rotkon viereen, joten laiskempikin henkilö pystyy melko vaivatta tarkastelemaan tätä erikoista paikkaa. Retki Härmälän rotkolle vaikka helppo sunnuntaiajelukohde.
"Härmälän rotko on mielenkiintoinen geologinen nähtävyys Maskun ja Naantalin rajalla.
Mahtavan kallion kohtisuoraan halkaiseva rotko on korkeudeltaan parhaimmillaan parikymmenmetrinen. Halkeama on syntynyt mahdollisesti maanjäristyksen seurauksena. Toisen teorian mukaan kallio halkesi, seitsemisen metriä nykyistä korkeammalla aaltoilleen meren laajentaessa kallion luontaisia halkeamia.
Kätkö on kallion laella, jolta avautuu mukava näkymä merenlahdelle." (http://www.geocaching.com/)
"Ajo-ohje: Käänny Naantali-Masku tieltä Niemenkulman suuntaan ja vajaan kolmen kilometrin jälkeen vasempaan Maanpään viitalta. Vajaan kilometrin päästä tulee käännös kohti Härmälää ja vajaan kahden kilometrin päästä ota suunnaksi Muninpää. Rotkolle vievä soratie kääntyy vasemmalle. Vesitse päästään myös sujuvasti rotkon tuntumaan." (http://www.geocaching.com/)
Halkeamassa mahtuu isompikin äijä etenemään muutaman kymmenen metrin matkan. Tässä Sunttu Sundellin tyylinäyte.
Rotkon edustalla oli "tilataideteos".
Joku seikkailija on ladannut Youtubeen pätkän Härmälän rotkosta.
"Viihteellisen rockjournalismin ykkösnyrkki ei kumarra ketään ja pyllistää kaikille.
Tinkimättömänä rockgonzojournalistina koko kansan tietoisuuteen noussut Nalle Österman on hampaattoman, levy-yhtiöiden promootioteesejä toistelevan rockjournalismin tuho. Yli kaksikymmentä vuotta alalla ollut Österman ei kumartele kuvia vaan toteaa, mitä sylki, sappineste tai mallasjuoma suuhun tuo.
Tämä teos on kooste Östermanin äärisuositun Rumba-blogin teksteistä. Mukana on myös ennen julkaisematonta aineistoa. Provosoiva, kiinnostavasti rocktrivialla leikkivä, julkeasti henkilökohtaisuuksiin käyvä, estoitta juoruileva ja omankin pesän iloisesti likaava tyyli repeilyttää, häiritsee, härnää, huvittaa, kyykyttää ja suututtaa. Syksyllä 2010 Östermanin blogikirjoituksista herneen nenäänsä vetänyt rocktähti pahoinpiteli tämän. Sattumaako?" (Like.fi)
Helsinkiläistoimittaja Nalle Östermanin (s. 1973) kirja Härmägeddon on kuluvan vuoden kohutuin kirja ainakin musiikkipiireissä. Östermanin Rumba-blogeja seuraamattomalle kirja on täysin uutta, eikä blogeja lukeneenkaan kannata sitä syrjiä. Tekstejä on vain vähän muokattu kirjaa varten ja mukana on ennenjulkaisematontakin materiaalia.
Nalle on tunnettu myös muusikkona. Mies on soittanut rumpuja esimerkiksi sellaisissa orkestereissa kuin Lullacry, Gandalf, Chaosbreed ja Sonic Roots. Viimeksi mainitun bändin levy Kill Street Blues sai mairittelevia arvosteluja muun muassa Sue-lehdessä. Tammikuussa 2002 bongasin Nallen Turun Down Townista Shaman -yhtyeen rumpujen takaa. Shamanista kehkeytyi myöhemmin folkmetalliorkesteri Korpiklaani.
Kaikki eivät ole sulattaneet Nallen kirjoituksia. Etenkään Rumban blogikirjoituksia. Viime syyskuussa hän sai kokea sen ikävällä tavalla. "Rocktähti pahoinpiteli toimittajan", kirkuivat otsikot. Kyyriasta, Suburban Tribestä ja Leningrad Cowboysista tuttu laulaja Ville Tuomi veti herneen nenäänsä Östermanin Leningrad Cowboysin Järvenpään keikan raportista. Ilmeisesti laulaja ei ollut edes lukenut Nallen tekstiä, vaan pelkkien kuulopuheiden perusteella kävi hänen kimppuunsa. Sittemmin oikeudessa tuomittu Tuomi toivottavasti oppi asiasta jotain, eikä vastaisuudessa käytä väkivaltaa asioiden selvittämiseen!
Näin Nalle tiedotteessaan episodin jälkeen:
”Kirjoitukseni yhtenä kohteena ollut rocktähti oli jo aiemmin käskenyt minua lopettamaan kirjoittamisen, ’koska kirjoitat paskaa’. Sattumalta törmäsin rocktähteen yksin iltaa viettäessäni Helsingin yössä sunnuntaina 12.9.2010, jolloin hän katsoi aiheelliseksi mukiloida minut”.
”Kokemani pahoinpitelyn johdosta aloin pohtia blogikirjoittajana toimivan journalistin asemaa Suomessa vuonna 2010: onko henkilökohtaisempaa ilmaisua käyttäjän asema journalistina jotenkin alttiimpi ja hyväksyttävämpi väkivaltaisille sanoille tai teoille? Nyt konkreettinen uhkaus muuttui sanasta lihaksi ainoastaan värikkäämmän ja lennokkaamman viihdekirjoituksen johdosta.”
Olemme olleet Nallen kanssa puolituttuja yli kaksikymmentä vuotta. Jostain 80-luvun lopulta asti. Tuolloin Nalle oli jo kirjoittanut ensimmäiset juttunsa Rumbaan. Lisäksi hän teki kaverinsa kanssa yhden numeron verran Rapid Outburst -nimistä pienlehteä. Siinä on Anthraxin haastattelu, joka oli tehty Hämeenlinnan Giants Of Rockissa 1989. Pidin silloin, ja pidän edelleenkin suurena saavutuksena, että 16-vuotiaat sällit saivat haastatella maailmanluokan bändiä kuten Antrax. Siis aikana ennen internettiä ja muita vempaimia.
Olin toki itsekin jo tuolloin ollut ulkomaanelävien kanssa tekemisissä journaislistissakin merkeissä. Haastattelin nimittäin ruotsalaista Candlemass -yhtyettä heidän Turun konserttitalon keikallaan helmikuussa 1989. Takahuoneessa laulaja Messiah Marcolin mutusteli metwurstivoileipiä ja joi pullosta maitoa samalla kun vastaili kysymyksiini. Juttua ei kuitenkaan jostain syystä koskaan julkaistu Steel Warrior -pienlehdessämme, jota tein yhdessä Mika Penttisen kanssa viiden numeron verran vuosina 1988-1990.
Härmägeddon -kirjassaan Nalle mainitsee minut ja Steel Warrior -lehden. Nallella on hyvä muisti ja hän tuntuu tuntevan melkein kaikki suomalaiset rockmuusikot, toimittajat ja siipeilijät.
Nalle Östemanin kirjailijanura tuskin loppuu tähän. Seuraavaksi hän mahdollisesti tekee kirjan muusikko Jussi Hakulisesta. Härmägeddonin tapainen kirjakin löisi varmasti leiville vielä ainakin kakkososan verran.
Härmägeddonia lukiessani juolahti mieleeni eräs vanha kirjoitukseni (julkaistu Suen nettisivuilla), jossa on tyylillisesti hiukan samaa kuin Östermanin blogikirjoituksissa. Sattumaako?
Avajaiset
03.10.2003 Klubi, Turku
Tampereella menestyksekkäästi jo vuosia toiminut livemusiikkia tarjoava Klubi avattiin nyt myös Turkuun. Entisen Säätämön tyhjäksi jääneisiin tiloihin kaivattiinkin jotain aktiviteettia, joten Klubi on enemmän kuin tervetullut kaupunkiin. Elävää musiikkia kun ei koskaan ole liikaa.
Sain Suen päätoimittajalta pari kutsukorttia Klubin avajaisiin. No, mikä ettei, ajattelin. Varsinkin kun kuulin, että tarjolla on kystä kyllä ja juotavaakin. Tarkistin vielä asian eräältä tutulta, viinaan menevältä toimittajalta, joka kiertää kaikenlaisia kissaristiäisiä säännöllisesti. Heti yhdeksän jälkeen pelipaikalle, jottei vaan jää tarjoilusta paitsi.
Alku oli hämmentävä. Samaan aikaan sisälle puikkelehti joukko nättejä tyttöjä, jotka olivat pukeutuneet enemmänkin kesälaitumilta tuttuihin vaatekappaleisiin, eikä syksystä näkynyt merkkiäkään. Sisälle päästyäni näky oli kuin klaffivirhe elokuvassa - hetken kun luulin olevani joutuneeni mallitoimiston syysnäytökseen. Suurin osa ihmisistä oli vähäpukeisia naisia. Upeita minihameisia, korkeakorkoisiin saapikkaisiin ja toppeihin sonnustautuneita kaunottaria. Ja tämän piti olla rockklubin avajaiset!
Veikkaan, että näiden nuorten naisten kotona soi joko George Michael tai Nylon Beat, ei suinkaan Absoluuttinen nollapiste tai Charon. Viimeksi mainitut kuuluvat Klubin lähitulevaisuuden esiintyjälistaan. Tuskin kukaan näistä tytöistä tulee näitä bändejä katsomaan. Siihen ei taida riittää edes Charonin laulajan JP Leppäluodon ulkonäkö, Absoluuttisen nollapisteen Tommi Liimatasta nyt puhumattakaan.
Yhtään ainutta turkulaista musiikkialaan edes jotenkin liittyvää henkilöä en väkijoukosta tunnistanut. Samassa pöydässä kanssani istui terveystarkastajaksi paljastunut mies. Hänen suurin huolensa oli ruoista notkuvan tarjoilupöydän majoneesikulho. Mies stressasi siitä, että jos sama mönjä makaa siinä tuntikausia, saattaa neitokaisiltakin mennä pakki sekaisin ennen pitkää.
Ja lisää kaljaa. Ilmainen tarjoilu pelasi pari tuntia eli yhdeksästä yhteentoista. Sehän kelpasi minulle. Musiikkialan ihmisiäkin saapui hiljalleen paikalle jonkun verran, mutta pääasiassa pitkiä sääriään esittelevien naisten katselu sai minut juomaan olutta alati kiihtyvällä tahdilla. Jotenkin olin kuvitellut, että rockklubin avajaisissa kosiskeltaisiin potentiaalisia asiakkaita ja luotaisiin suhteita alan ihmisiin. Nyt näytti siltä kuin Sedu Koskinen olisi perustanut Turkuun uuden trendibaarin. Katseeni nauliutui naapuripöydässä istuvaan upeaan blondiin, jolla oli nailoniin verhotut sääret ja vesirajaa hipova halkiohame.
Ruuhka baaritiskillä alkoi olla helvetillinen. Kaikki hamusivat ilmaista juotavaa. West Coast Holocaust -yhdistyksen keikkajärjestäjänä toimiva Jussi Helenius kertoi, että hän sai kymmenen lippua avajaisiin. Änkesimme itsemme baaritiskille, jossa vallitseva kuumuus sai minussa aikaan säälinsekaisia tunteita. Kaljaa odotellessa kun joutui seuraamaan hikoilevia baarimikkoja. Juomaa jonottivat myös Riemu-levy-yhtiön Raimo Pesonen ja entinen Hanoi Revisited -kitaristi Mickey Crane.
Kuumuus levisi myös salin puolelle. Ilmainen kaljakin loppui aikanaan. Wallu Valpio käveli jo toistamiseen ohitseni. Mitä helvettiä sekin täällä tekee? Turussa. Pari vuotta sitten se huusi turkulaisvastaisia herjoja hotellin ikkunasta, taisi olla DBTL:n aikoihin. Wallun raskaana oleva tyttöystävä Nina Herala ei tainnut olla mukana. Mutta hänet oli juuri bongattu polttamassa tupakkaa Helsingissä, ainakin uusimman Seiskan mukaan. Kun vielä Ressu Redfordkin lipui ohitseni, päätin vaihtaa maisemaa väljemmille vesille. Ja hei, tuolla meni Jaakko Salovaara.
Illan bändin Turun romantiikan esiintymiseen olisi vielä noin tunti aikaa. Olo oli kuin sillipurkissa, väkeä oli jo vähän liikaa. Cool Cappuccino -tiskijukkien soittama musiikki oli todella karmeaa, kahden tunnin aikana tuli yksi hyvä biisi. Päätin vaihtaa maisemaa.
Sekavin mielin katselin ulkona olevaa, alati kasvavaa satametristä jonoa. Ei helvetti! Nämähän olivat juuri niitä ihmisiä, joille Klubi on tehty. Minua kävi sääliksi jonottavat ihmiset. Ne, jotka ovat oikeasti kiinnostuneita livemusiikista. Missä helvetissä niitä ilmaislippuja oikein jaettiin, Sedu Koskisen ravintoloissako? Vai mallikurssilla? Mikseivät "oikeat" ihmiset päässeet sisälle muutoin kuin viiden euron maksua vastaan? Sekin tapahtui vasta ilmaiskaljahanojen sulkeuduttua. Satanen vetoa, etten tule kertaakaan näkemään uudestaan Klubilla ainuttakaan niistä kaunottarista, jotka nyt iskostuivat verkkokalvoille. Keskitys meni aivan väärälle kohderyhmälle.
Toivotan onnea ja menestystä Klubille. Ainakin Tampereen sisarpaikassa olen kokenut monta mahtavaa keikkaa.
Pari kuukautta sitten sain vinkin, että Volter Kilpi Kustavissa -kirjallisuusviikon järjestäjätaho etsii aiheeseen liittyviä valokuvia. Haussa oli muistaakseni ainakin "ajaton venekuva", joka sopisi tämän vuoden kirjallisuusviikon julisteeseen. Melkein heti mieleeni tuli otos, jonka kuvasin elokuussa 2009 Kustavin halkovan vesiväylä Ströömin varrella olevan saaren rannasta. Kuvassa purjevene seilaa pitkin Ströömiä.
Kuvani on nyt päätynyt julisteeseen tuon näköisenä. Julisteen on suunnitellut minulle tuntematon Anna Mielismäki. Kyllähän tuo komealta näyttää. Fontit kohdallaan ja selkeä informaatio mistä on kyse, eikä ole tupattu liian täyteen tavaraa.
Volter Kilpi Kustavissa -kirjallisuusviikosta ajattelin naputella tänne myöhemmin lisää, jahka olen osallistunut tapahtumaan tai ainakin sivusta seurannut meininkiä. Aion nimittäin kerrankin olla kyseisenä tapahtuma-aikana Kustavissa, todennäköisesti vielä koko viikon. Kilpi -viikko järjestetään tänä kesänä 13.-18. heinäkuuta.
Volter Kilpi Kustavissa -kirjallisuusviikon kotisivut kertovat kirjailijasta seuraavaa.
"Volter Kilven suku on vanhaa kustavilaista sukujuurta niin isän kuin äidinkin puolelta. Kummalan tila Kivimaalla oli ollut 1700-luvun alusta Kilven isän suvun hallussa. Volter Kilven isoisä meni 1833 naimisiin Lypyrtin Alastalon tyttären Elisabethin kanssa. Hän rakensi nykyisen päärakennuksen. Kirjailijan isä, merikapteeni David Ericsson syntyi juuri Alastalossa. Ericsson oli jo 20-vuotiaana prikin päällikkö. Hän meni 29.12.1872 naimisiin Laupuksen suurtilan ainoan tyttären, Anna Lucina Abrahamssonin kanssa. Volter Adalbert Ericsson syntyi Laupuksen Pietilässä 12.12.1874. Volter vietti ensimmäiset vuodet äitinsä kotitalossa isän ollessa merillä. Vuonna 1882 isä osti Matintalon Koilan kylästä. Syksyllä 1882 Volter lähetettiin pariksi kuukaudeksi Alastaloon pikkulasten kouluun. Yksityisopetuksen jälkeen Volter aloitti 1886 oppikoulunsa Turussa. Samalla hän otti sukunimekseen Kilpi. Jo ennen lyseota Volter oli intohimoinen lukija, ja tämä harrastus jatkui läpi koulun ja yliopistoajan. Vuosina 1895–1900 hän opiskeli Helsingin yliopiston historiallis-kielitieteellisessä osastossa. Samaan aikaan kun hän valmistui maisteriksi, ilmestyi hänen ensimmäinen kirjansa, Bathseba. Teos herätti ilmestyessään paljon huomiota ja sen myötä Kilpi nousi ensi kerran yleiseen tietoisuuteen. Noin kolmen seuraavan vuoden aikana ilmestyi lukuisten kertomusten lisäksi teokset Parsifal, Ihmisestä ja elämästä sekä Antinous.
Jo opiskeluaikanaan Volter Kilpi oli aloittanut työnsä Helsingin yliopiston kirjastossa. Lisäksi Kilpi oli 1906–1911 Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan kirjaston kirjastonhoitaja ja 1912–1918 Helsingin kaupunginkirjaston apulaiskirjastonhoitaja. Hän meni vuonna 1907 naimisiin Hilja Vanhakartanon kanssa ja he saivat kolme lasta. Kilpi teki myös käännöstyötä. Antinouksen jälkeen Kilpi käänsi saksan kielestä Goethen Nuoren Wertherin kärsimykset ja kolme Gustav Frenssenin romaania. Vuosina 1917 ja 1918 ilmestyivät kulttuuripoliittiset pamfletit Kansallista itsetutkistelua ja Tulevaisuuden edessä. 1919 Kilpi muutti perheineen Turkuun Vartiovuorelle ja oli ensin kaupunginkirjaston ja vuodesta 1921 alkaen Turun uuden yliopiston ylikirjastonhoitaja. Helmikuusta 1924 alkaen hän oli aamupäivät vapaana kaunokirjallista työtä varten. Hilja Kilpi kuoli yllättäen 1927.
Saaristosarjan ensimmäinen osa ja sen pääteos Alastalon salissa ilmestyi 1933 ja seuraavana vuonna sen kanssa rinnakkain syntynyt Pitäjän pienempiä. 1935 Kilpi meni naimisiin Gunborg Grönroosin kanssa, joka oli tullut viisi vuotta aikaisemmin perheeseen kodinhoitajaksi. Saaristosarjan päätösteos, Kirkolle, ilmestyi 1937 ja syvähenkinen mietekirja Suljetuilla porteilla seuraavana vuonna. Välittömästi sen jälkeen Kilpi aloitti satiirisen ja aikalaiskriittisen teoksen kirjoittamista, joka jäi kuitenkin kesken, kun hän ensin lokakuussa 1938 sai sydäninfarktin ja helmikuun viimeisenä päivänä 1939 halvauksen. Volter Kilpi kuoli kotona Turussa kesän alussa 13.6.1939. Keskeneräinen Gulliverin matka Fantomimian mantereelle ilmestyi 1944."
Lähteet: Volter Kilven Seura ja Taavi Kilpi: Volter Kilpi ja vanha Kustavi
Samana päivänä, jolloin julisteen kuva on otettu, kuvasin muun muassa seuraavanlaisia otoksia Ströömin varrella olevassa saaressa, jossa vietettiin lapsuudenystäväni Sami "Ape" Anttalaisen 40-vuotispäiviä.
Nakkilasta 80-luvun alkupuolella Tukholmaan muuttanut hevibändi OZ tekee paluuta. Työn alla on uusi albumi Burning Leather ja muutamia keikkoja pitkin kesää. Yhtye esiintyi viime viikonloppuna Etelä-Ruotsin Sweden Rockissa. Keikka oli ainakin Youtube -pätkien ja paikalla olleiden tuttujeni mukaan erittäin kova.
OZ ei ikinä noussut kulttinimeä kummemmaksi. Bändi teki 80-luvulla muutaman älppärin, mutta suosiota ja keikkoja ei pahemmin siunaantunut. 1987 OZin piti saada iso levytyssopimus, mutta jostain syystä homma kaatui. Yhtye yritti vielä 90-luvun alussa uutta tulemista, mutta 1991 ilmestynyt Roll The Dice -levy jäi sen viimeiseksi.
Monet muistavat OZin pelkästään Third Warning -levyn kansikuvasta. Siinä laulaja Ape de Martinez (oli myös nimellä Ape De Martini) alias Tapani Hämäläinen pitää kourassaan vesuria. Apen lisäksi 80-luvun OZ-ukkeleita nykykokoonpanossa ovat rumpali Mark Ruffneck (Pekka Mark) ja Jay C. Blade (Jukka Lewis). Hän on nykyään paremmin tunnettu Yö-yhtyeen basistina, jossa hän on soittanut 90-luvun lopulta asti.
Syksyllä ilmestyvän uutuusalbumin tuottaa Entombedista ja Hellacoptersista tuttu Nicke Andersson. Levyllä soittavat Martinezin, Bladen ja Ruffneckin lisäksi suomalaiskitaristit Costello Hautamäki (Popeda, Hanoi Rocks) ja Markku Petander (Yö, Popeda). OZin keikkakokoonpano on mennyt uusiksi. Hautamäen ja Petanderin tilalla ovat ruotsalaiskitaristit. Hautamäki ei ehdi keikoille Popeda -kiireittensä takia ja Petanderilla on murtunut jalka, koska hän harjoitteli Eddie Van Halen -tyylisiä hyppyjä liian innokkaasti. Siinä sitä oikean elämän Spinal Tapia!
Suosikkilevyni OZin tuotannosta on 1983 ilmestynyt Fire In The Brain. Noin puolen tunnin mittainen kiekko on ytimekäs hevipläjäys, jossa bändi esittää 80-luvun alulle tyypillistä melko simppeliä hevirokkia. Vertailukohteita voi hakea niin NWOTBHMin (eli brittiläisen uuden aallon heavy metallin) parista kuin saksalaisesta Acceptistakin.
Yön laulaja, Porista lähtöisin oleva Olli Lindholm, kertoi minulle helmikuussa 2003 helsinkiläisessä hotellihuoneessa, että aikoinaan OZin laulaja Ape riehui ja haastoi riittaa nuorison suosimalla tanssipaikalla Köyliön Lallintalolla. "Ei siellä uskaltanut käydä sen takia", Lindholm muisteli. Käsittääkseni Olli tarkoitti aikoja, jolloin hän kävi Lalliksella bändejä katsomassa. Aikoja ennen Yön 1983 alkanutta suosiota.
Paljon on vettä virrannut Köyliönjärvessä noista ajoista. Jay C. Bladekin on soittanut bassoa Yössä jo 13 vuotta. Satakuntalaispitäjä Nakkila tuntui varmasti vajaat kolmekymmentä vuotta sitten ahdistavalta paikkakunnalta aloitteleville hevimuusikoille. Niinpä OZ siirtyikin lahden toiselle puolelle Ruotsiin luomaan uraa. Tiedä sitten miten Tukholma otti "riehuvat" suomalaiset vastaan. Asiasta varmaan saadaan parempaa tietoa tulevaisuudessa, jolloin helsinkiläisen harrastajatoimittaja Lauri Ylitalon kirja 80-luvun suomihevistä pitäisi ilmestyä.
OZ Sweden Rock Festivalin lavalla kesäkuussa 2011.
Keväällä 2011 ilmestynyt promovideo Dominator -kappaleesta.
