K.K. Downingin muistelmat

Vein taannoin nipun musiikkiaiheisia kirjoja Turun Yliopistokadulla sijaitsevaan Alfa Antikvaan. Vuonna 1983 perustettu antikvariaatti koki muutama vuosi sitten valtaisan profiilin kohotuksen, kun liikkeen omistaja vaihtui aktiiviseen populaarikulttuuriharrastajaan- ja työläiseen Tomi Tuomiseen. 

Entisen yrittäjän aikana kauppa oli tupaten täynnä materiaalia. Laatikoita melkein kattoon asti, jopa vaarallisen ahtaat käytävät, eikä tavara liikkunut ulos juuri lainkaan - sisään kyllä. Tuominen onkin tutkimusmatkaillut alakerran satojen neliöiden tiloissa jo kolmisen vuotta ja löytää päivittäin kaikkea uutta. Nykyään Alfassa on taas tilaa selata esimerkiksi levyjä ihmiset ovat löytäneet paikan. 

Tuominen ei käyntipäivänäni ollut tiskin takana, mutta palkollisensakin on selvästi alan miehiä. Eipä muuten tuollaisessa kaupassa voisi työskennelläkään. Kaveri antoi kirjapinosta vaihdossa kolmenkymmentä euroa, jonka käytin uusiin käytettyihin kirjoihin. 

Valitsin runsaasta musiikkikirjavalikoimasta kolme opusta. Lamppu Laamasen vuonna 2018 kirjoittama Andy McCoy-elämänkerta on suurelta osin huuhaata päähenkilön itsensä kertomana, mutta otin sen koska 80-luvun Hanoi Rocks on minulle ehkä kaikkien aikojen merkittävin orkesteri. Tiedän McCoyn vaiheet varmaan paremmin kuin hän itse, joten sankarin mielikuvitusjuttuihin pystyy suhtautumaan melko neutraalisti.

Ari Väntäsen kirjoittama The Rasmus-kirja lienee yhtä laadukas kuin hänen Stone-, Hanoi Rocks- ja Apulanta-teoksensakin, mutta sitä en ole vielä ehtinyt edes aukaista. 

Kolmas kirja joka meni kolmenkympin kauppaan, on entisen Judas Priest-kitaristin K.K. Downingin ja Mark Edlingtonin yhdessä kynäilemä 40 vuotta Judas Priestiä: Kitarasankarin muistelmat. 

Vuonna 2018 julkaistu kirja on surullista luettavaa. Luulisi miehen, joka on vaikuttanut yhdessä heavy metallin tärkeimmistä yhtyeistä, kykenevän muuhunkin kuin valittamiseen. Kummallinen marmatus alkaa jo ensilevytysten aikoihin 70-luvun puolivälissä. K.K.:n mukaan hänellä ei ollut tarpeeksi sananvaltaa tehdä päätöksiä ja muutenkin kirja etenee negatiiviseen sävyyn. 

Huhtikuussa 2011 Priestin jättäneen kitaristin myöhemmät vaiheet ovat olleet lähinnä surkuhupaisia. Viime vuodet hän on mankunut takaisin yhä varsin menestyvään bändiin. Oma K.K.'s Priest-yhtye ei ole ottanut oikein tuulta alleen, enkä sitä yhtään ihmettele jos vertaa orkesteria Judas Priestiin. 

Kaltaiselleni pitkän linjan Priest-fanille kirjassa ei ole juurikaan uutta informaatiota bändin vaiheista. Ennen niin loisteliaan kitaristin kiukuttelu on lähinnä turhauttavaa. 

Facebookin levyhaaste osa kaksi

Turkulainen rokkimies ja Facebook-kaverini Toney Dee päätti haastaa minut uudemman kerran levylistausten pariin. Mikäpä siinä. Toki ensimmäiset kymmenen lättyäkin olisi varmaan riittänyt,  mutta koska aihe on minulle läheinen, ehkä jopa suorastaan rakas, päätin tarttua jälleen siihen.

Kuten viimeksi kirjoitinkin, listasin levyt aikajärjestyksessä. Homma jatkui nyt suunnilleen siitä mihin silloin jäin. Ensimmäisellä kierroksella viimeinen listaamani älppärini oli Smackin debyyttialbumi On You vuodelta 1984. Enpä tiennyt tekeväni haastetta enää uudelleen. http://kaislatuuli.blogspot.fi/2018/05/levyhaaste-facebookissa.html

Nyt levylistaukseni alkaa vuodesta 1983 ja päättyy myös kyseiseen vuoteen. Olin tuolloin jo kova hevimies; taakse olivat jääneet Sleepy Sleepers, Eppu Normaali, Pelle Miljoona ja muut musiikkiharrastukseni ensimmäisinä vuosina järisyttävästi kolahtaneet nimet. Nykyään nekin ovat olleet taas jo vuosikymmeniä suosikkejani, mutta teininä kävin läpi sellaisen heviputken, ettei sekaan juuri paljon muuta musiikkia mahtunutkaan.

Alla olevista lätyistä voisin joistakin kertoa tarkemmin. Saapa taas joku ihminen aiheen ihmetellä, kun kuulemma "kukaan ei voi muistaa vuosilukuja, ihmisten nimiä ja muuta" kuten minä. Mielestäni siinä ei ole mitään ihmeellistä. Päinvastoin olisi huolestuttavaa, ellen tietäisi esimerkiksi milloin olin Manowarin konsertissa Helsingin Kulttuuritalolla tai koska kävin ensimmäisen kerran Bengtskärin majakalla.

Whitesnaken Saint And Sinners -albumi ei ole bändin arvostetuimpia, mutta se oli ensimmäinen WS-levyni. Isoäitini, piikkiöläinen Hilja Lax osti sen minulle kesällä 1983 Turun Musiikki-Mossesta. Liike sijaitsi suunnilleen Tinatuoppia vastapäätä Eerikinkadun sisäpihalla.

Tarkoitukseni oli tuolloin hankkia Hanoi Rocksin Self Destruction Blues, mutta jotenkin kallistuinkin Whitesnakeen. Sattumalta muuten molemmat orkesterit esiintyivät kyseisen vuoden Ruisrockissa. Todennäköisesti sinne pääsy olisi järjestynyt jos olisin asunut Turussa, mutta Kustavista käsin se oli 13-vuotiaalle mahdoton suoritus.

Self Destruction Blues puolestaan päätyi minulle seuraavana syksynä siirryttyäni yläasteelle Taivassaloon. Vuotta ylemmällä luokalla ollut Riku Lindroos myi levyn minulle 30 markalla.

Syksyllä 1994 Tinatuopissa käydyn keskustelun perusteella myin saman albumin Nina Karvoselle (nyk. Penttinen) huimaan 200 markan hintaan. En ollut lainkaan innokas luopumaan levystä, joten kun hinta lopulta kohosi tuollaisiin sfääreihin, olin valmis tekemään kaupat. Moisella summallahan sai monta tuoppia olutta.

Seuraavalla viikolla ostin Self Destruction Bluesin uudelleen Turun Yliopistonkadun päässä yhä sijaitsevasta Alfa Antikvasta. Hinta oli 30 markkaa.

The Lords Of The New Church on peräisin Kustavissa naapuritalossa asuneelta Heikki "Hopo" Saloselta. Vaihdoin levyn hänen kanssaan Rushin Signalsiin, jota pidin tuolloin aivan paskana. Nyttemmin sekin kyllä toimii. Vaihtokauppa oli onnistunut - Lordsin esikoislevy on kestänyt aikaa hienosti ja on todellinen klassikko.

Twisted Sisterin debyyttialbumi Under The Blade oli tamperelaisen Poko Rekordsin maahantuoma. Se julkaistiin pienellä Secret-levymerkillä, eikä kiekko herättänyt aikanaan mitään mielenkiintoa ainakaan Suomessa. Pokon levykauppa Epe's Music Shop myikin sitä 14 markan alennushintaan ja keväällä -83 tilasin levyn Epen postimyynnistä. Loistava kiekko yhä edelleen.

Dion Holy Diver ja Black Sabbathin Born Again on molemmat ostettu Uudenkaupungin Levystä ja musiikista. Putiikki sijaitsi autotehtaasta tunnetun pikkukaupungin Rantakadulla.

Dion levy on jäänyt mieleen myös siitä, että samana päivänä kun sen hankin eli 5. elokuuta 1983, naapurin poikaa puri uiva kyy Kustavissa. Hengenlähtö oli lähellä.

Holy Diverin kannessa on nykyään itsensä Ronnie James Dion nimikirjoitus. Sen sain Oulun jäähallin takahuoneessa Monsters Of Millennium -kiertueen pressitilaisuuden yhteydessä marraskuussa 1999.

Koska listaukseen sai koota vain kymmenen albumia, jäivät rannalle ruikuttamaan muun muassa Motörheadin Iron Fist ja Iron Maidenin Piece Of Mind.