maanantai 7. elokuuta 2023

Toukokuinen Gdansk osa 2 - Westerplatte

Vapun jälkeisellä viikolla tehty Puolan matka suuntautui Pohjois-Puolan Gdanskiin. Allekirjoittaneelle matka oli neljäs, Janne Aholaiselle puolestaan ensimmäinen. 

Koska neljän päivän aikana oli tarkoitus nähdä kaupunkia laajemminkin kuin vain hotellin ikkunasta, oli mielessä muutama paikka jossa voisimme käydä. Ne sattuivat olemaan helppoja toteuttaakin.

Westerplatte on niemimaa Itämeressä Puolan rannikolla Gdanskin kaupungissa Kuolleen Veikselin suulla. Gdanskin edeltäjän, Danzigin vapaakaupungin, aikana Puolalla oli siellä varuskunta vuosina 1926-1939. 

Westerplatte tuli kuuluisaksi 1. syyskuuta 1939 alkaneen Westerplatten taistelun myötä, jolloin Saksa hyökkäsi Puolaan. Kyseessä oli toisen maailmansodan ensimmäinen taistelu. 

Pelkästään näin merkittävän historiallisen tapahtuman takia Gdanskissa matkailevan pitäisi käydä Westerplattessa. Ikävä kyllä tunnen monia, joita tällainen ei kiinnosta pätkääkään. On paljon mukavampaa hipelöidä vaatteita ostoskeskuksessa tai ihmetellä terassihintoja. 

Me emme moiseen sortuneet, vaan seilasimme merirosvolaivalla Westerplatteen pitkin Motlawa-jokea. Noin 45 minuutin matkalla ohitetaan kuuluisa Gdanskin telakka. Maisemat poikkeavat muutenkin melkoisesti koto-Suomesta. 





Merirosvolaiva oli tupaten täynnä. Olen ennenkin huomannut, ettei Puolassa välitetä tuon taivaallista matkustajamääristä, vaan sisään otetaan kaikki kynnelle kykenevät. Niinpä istumapaikasta oli turha haaveilla. Jossain vaiheessa onnistuin istahtamaan johonkin, mutta silloinkin oltiin tiukasti kiinni ulkolaisessa vierustoverissa. 

Kuvissa näkyy toppatakkeja ja pipoja. Fotot eivät valehtele yhtään, koko Puolan reissun ajan oli aurinkoisesta ilmasta huolimatta riesana armottoman kylmä tuuli. Terassikaljallakin istuessa ehti jäätyä ennen kuin tuoppi oli kumottu. 









Merirosvoaluksen rantauduttua Westerplatteen, otimme suunnaksi valtavan patsaan niemenkärjessä. Se on puolalaisten sotilaiden muistoksi pystytetty muistomerkki. 

Matkalla näkyi monenlaista myyntikojua. Tarjolla sota-aiheisia tavaroita kuten kypäröitä, kenttälapioita ja kaasunaamareita. Vaikka pommit onkin deaktivoitu, uskoisin lentokentän läpivalaisussa kiinnitettävän huomiota mikäli matkalaukussa on kranaatteja.

Sitten viime käyntini kesällä 2019, oli alueelle ilmestynyt muistolehto. En tosin muista valtavia vitriinitaulujakaan, joissa kerrottiin toisesta maailmansodasta. Enemmän neljän vuoden takaisesta linkissä http://kaislatuuli.blogspot.com/2019/11/gdanskin-matka-osa-4-westerplatte.html 

Ihmispaljoudesta päätellen Puolassa oli jonkinlainen pyhä- tai vapaapäivä. Vaikea uskoa arkena olleen muuten näin valtavasti ihmisiä liikkeellä. 









1 kommentti: