perjantai 18. maaliskuuta 2022

Kainuun reissu osa 1 - Kajaanin linna ja tervakanava

Viime vuoden loppukesällä tehdystä Kainuun reissusta kirjoittaminen on ollut työn alla jo syksystä lähtien. En vaan jostain syystä ole saanut tekstiä aikaiseksi. 

Idea automatkasta pohjoiseen sikisi noin vuotta aiemmin syksyllä 2020. Toimivaksi matkaseurueeksi jo viime vuosikymmenen alussa havaittu kolmikko eli Mikko Vanne (MP), Sunttu Sundell ja allekirjoittanut sattuvat olemaan samassa työpaikassa, joten loman saaminen tiettyyn ajankohtaan on onnistunut melko kivuttomasti. 

Viikon mittaisen reissun pääpaikkana oli Kuusamo. Vaikka se ei Kainuussa sijaitsekaan, vaan Pohjois-Pohjanmaalla, on tarinan otsikossa silti Kainuu. Siellä kun pääosin seikkailimme. 

Startti Turusta tapahtui lauantaina 28. elokuuta 2021. Koska ensimmäiseen etappimme Kajaaniin on Turusta matkaa 620 kilometriä, oli oltava heti aamutuimaan valmiina. 

Kajaani ei ollut minulle käytännössä lainkaan tuttu. Melko läheltä se on ohitettu paluumatkoilla Pyhätunturin Lupon reissuilta, mutta itse kaupungissa olen käynyt muistaakseni tasan kerran aiemmin. 

Kajaani on Kainuun maakuntakeskus, jonka perusti kreivi Pietari Brahe 6. maaliskuuta 1651 vapaaherrakuntansa keskukseksi. 

Tieto siitä, että Kajaanissa on linna tai tarkemmin linnanrauniot, tuli korviini vasta viitisen vuotta sitten. Tuolloin arkeologiystäväni Timo Sepänmaa mainitsi asiasta jossain sivulauseessa. Hän ihmetteli kovasti, etten ollut kuullut moisesta rakennelmasta. 

Koska matkaohjelmamme pääosin suunnitellut Sunttu Sundell on kova historiafani, oli Kajaanin linna luonnollisesti mukana listassa. 



Harmaakivestä 1600-luvulla rakennettu linna sijaitsee kaupungin keskustassa Ämmä- ja Koivikoskien välisellä saarella Kajaaninjoessa. Linna rakennettiin strategisesti arvokkaalle paikalle suojelmaan Täyssinän rauhassa Ruotsille siirtynyttä Kainuuta. Sen rakennustyöt aloitti Kaarle IX vuonna 1604. 

Venäläiset räjäyttivät linnan suuressa Pohjan sodassa vuonna 1716. Sen sotilaallinen meritys hävisi 1809 kun Suomesta tuli osa Venäjän keisarikuntaa. Linnasaari ja silta säiltyivät kuitenkin tärkeänä Kajaanijoen ylityspaikkana.

Elokuisena lauantaina sillan ylitti seurueemme. Linnanrauniot kylpivät auringossa. 









Linnanraunioiden lähellä sijaitsee Ämmänkosken tervakanava. Se on aikoinaan rakennettu Kajaaninjokeen helpottamaan tervaveneiden kulkemista.

Tervasta tuli 1800-luvun alkuvuosina tärkein Kajaanin kautta kulkeva kauppatavara. Tervanpoltto keskittyi Kainuuseen ja tervaa kuljetettiin Oulujokea myöten Oulun Tervahoviin myytäväksi. 

Ämmänkosken kanava ja sulku kunnostettiin 1980-luvun alussa ja se on ainoa toimiva tervakanava maailmassa. 




















 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti