Retki oli matkatoimisto TUIn (entinen Finnmatkat) järjestämä. Mukaan sattui pätevä ja sujuvasanainen Virpi -niminen opas. Hän piti huolen siitä, että varmasti jokainen sai aimo annoksen informaatiota niin kansallispuistosta, Teneriffasta ja Kanarian saarista ylipäätään. Lienee paras opas johon olen lukuisilla lomaretkilläni törmännyt.
Teiden kansallispuisto on vuonna 1954 perustettu kansallispuisto Teneriffalla. Sen pinta-ala on 190 neliökilometriä ja se lisättiin Unescon maailmanperintöluetteloon vuonna 2007.
Puiston korkein kohta ja Kanarian saarten suosituin nähtävyys on Teiden tulivuori, joka kohoaa 3718 metriä meren pinnan yläpuolelle. Teide on Espanjan korkein vuori ja maailman kolmanneksi suurin tulivuori.
Teide on purkautunut viimeksi 1909 ja sitä tarkkaillaan jatkuvasti tulevien purkausten varalta. Vuori sijaitsee lähellä Puerto de la Cruzin, Icod de Los Vinosin ja Garachicon kaupunkeja. Kansallispuistossa käy vuosittain noin kaksi ja puoli miljoonaa ihmistä.
Matkalla kohti Teideä ajellaan halki komeiden ja vaihtuvien maisemien. Välillä on karua kuin aavikolla, yhtäkkiä ollaankin havumetsässä. Tällä levähdyspaikalla olo oli vähän kuin vieraalla planeetalla.
Suositulla Rogues de Garcian näköala- ja pysähdyspaikalla Teiden juurella on merkillisiä laavamuodostelmia, joista kuuluisin lienee puristavaa nyrkkiä muistuttava möhkäle.
Teiden kansallispuiston maisemissa on kuvattu paljon elokuvakohtauksia. Muun muassa Apinoiden planeettoja, Tähtien sotia sekä takavuosien seksipommin Raquel Welchin tähdittämää vuonna 1966 tehtyä Miljoona vuotta eKr.
Melkein tulivuoren huipulle pääsisi hissillä, mutta siihen ei retkellä ollut aikaa varattuna. Hissikään ei ollut toiminnassa.
Vaikka Teneriffalla lulisi pärjävät ihan shortsit ja t-paita -meiningillä, ainakaan Teiden retkelle ei kannata lähteä pelkissä kesävaatteissa. Otin varmuuden vuoksi fleecetakin mukaan, mutta se osoittautui turhaksi tilanviejäksi. Pysähdyspaikoilla oli kumminkin melko viileää.
Rogues de Garcian maisemissa olisi viihtynyt kauemminkin, mutta ymmärrettävistä syistä tällaisella retkellä ei jäädä minnekään asumaan. Vuokra-autolla liikkujat ovatkin paremmassa asemassa, mikäli vaan uskaltavat ajella kiermustelivilla ja kapeilla serpentiiniteillä ja muistavat jättää vodkapullon korkkaamatta edellisenä iltana.
Paluumatka ajeltiin eri reittiä kuin tullessa. Jokaiselle näköalapaikalle ei voi pysähtyä ensinnäkään parkkitilan takia, mutta parille suosituimmalle poikkesimme.
En enää muista tämän kääretortun näköisen laavamuodostelman nimeä. Se on niin tunnettu, että on saanut oman parkkipaikkansa.
Retken loppupuolelle oli sovittu viininmaistajaiset Bodegas Alvaro -viinimyymälään- ja ravintolaan. 80-vuotisen historiansa aikana paikasta on tullut ilmeisen perinteikäs ja arvostettu.
Itse kun en viinejä lipittele, jätin kulinaristiset nautinnot suosiolla muille. Maistiaisten ohella tarjolla oli pientä naposteltavaa. Katossa varmaan jo vuosia roikkuneita kinkkuja ei luullakseni sentään ollut patonkien päällä.
Bodegas Alvaro poikkeaa lomaretkillä käymistäni viinimyymälöistä ainakin siinä, ettei kukaan ole annostelemassa juomaa mihinkään onnettoman pieneen yskänlääkekuppiin, vaan siellä saa itse kaataa suoraan pulloista niin paljon kuin kehtaa.
������
VastaaPoistaHyviä ja taidolla kuvattuja otoksia.
VastaaPoistaMielenkiintoista Teneriffa tarinaa.
VastaaPoistaHyvä Mr. Jaramo !