lauantai 22. joulukuuta 2012

Crossfire Hurricane

50-vuotta juuri täyttänyt The Rolling Stones lienee kaikista maailman bändeistä legendaarisin. Tai no, ehkä ainakin maanmiestensä The Beatlesin jälkeen.


The Rolling Stones 60-luvun loppupuolella.

YLE Teema esitti jokin aika sitten dokumentin Rollerien alkutaipaleesta. Crossfire Hurricane (2012) on Brett Morgenin ohjaama elokuva, jossa haastatellaan bändin jäseniä ja näytetään valtava määrä vanhoja filminpätkiä. Leffa ei niinkään nojaa musiikkiesityksiin, koska kokonaisia kappaleita ei kuulla kuin muutama.


Tyypillisestä dokumentista Crossfire Hurricane eroaa siinä, että Rollarien (Mick Jagger, Keith Richards, Charlie Watts, Ronnie Wood, Mick Taylor, Bill Wyman) kertojaäänet on kauttaaltaan leikattu arkistofilmien päälle, eikä puhuvia päitä näy lainkaan. Aluksi ratkaisu hämmensi hiukan ainakin minua, mutta pian siihen tottui. Ukkelien äänet oppi erottamaan tuota pikaa. Mick Jaggerin ja Keith Richardsin ääntelyt tosin tunnistin ennestäänkin.

Dokumentti alkaa 60-luvun alusta ja päättyy 80-luvun alun kiertueeseen, jonka pohjalta julkaistiin 1982 livelevy  Still Life. Kauemminkin bändin historiaa olisi mielellään katsellut. Nyt siitä jäi viimeiset 30  vuotta puuttumaan. Olkoonkin, että musiikillisesti Rolling Stones ei ole sinä aikana saanut juuri mitään mielenkiintoista aikaiseksi.

Oman "Rollari-urani" huipennus oli kesäkuussa 1995. Tuolloin pääsin turkulaisporukan mukana apuroudariksi Rolling Stonesin konserttiin Helsinkin Olympiastadionille. Reissu kesti muistaakseni kolme päivää. Lavasteet olivat valtavat ja kuljetusrekkoja oli kymmeniä. En muista enää tarkkaa lukua. Samaan aikaan Norjassa purettiin tai rakennettiin vastaavaa spektaakkelia.



http://www.rollingstones.com/crossfire-hurricane/

1 kommentti:

  1. No jopa oli nuori mies stage hand-passissa!
    T.Matti "Viki" Vikström

    VastaaPoista