Kesäpäivä Vepsässä vuonna 2011

Taannoin kuvia selatessani tuli vastaan kesällä 2011 taltioituja ruutuja Turun kaupungin ulkoilusaaresta Vepsästä. 

Kesäpäivä ei paljon kauniimpi olisi voinut olla seilatessamme MS Lilyllä Aurajoesta kohti Airistolla sijaitsevaa Vepsän 17 hehtaarin kokoista saarta. 

Ristin reissun Vepsä Open Airiksi. Se oli väännös samoihin aikoihin Tampereella järjestetystä raskaan rokin festivaalista Sauna Open Airista, jossa esiintyi sellaisia yhtyeitä kuin Accept, Queensrüche ja Judas Priest. Saaressa sen sijaan kuuntelimme sitä mitä Malkaniemen Simon matkaradiosta sattui kuulumaan. 

Mukana saaressa oli tusinan verran kavereita. Majoituimme kolmeen mökkiin, joita tuohon aikaan edustuvat vanhemmat harjamökit ja uudemmat punaiset hirsimökit. Nykyään harjamalliset ovat historiaa ja niiden tilalla on huomattavasti isompia loma-asuntoja. 

Kuvissa näkyy myös entinen ravintola- ja vastaanottorakennus. Sen tilalle avattiin juhannusviikolla 2016 uusi ravintola ja tämä vanha purettiin seuraavana vuonna.  

Vaikka retkestä tulee ensi kesänä kuluneeksi neljätoista vuotta, ei suurin osa kuvien ihmisistä näytä vanhentuneen tippaakaan. Olen nähnyt heidät melkein kaikki tässä talven aikana. Ehkä Vepsässä käyminen nuorentaa!

Odottelen kuumeisesti touko-kesäkuun vaihdetta, jolloin saaren palvelut aukeavat jälleen kesäkaudeksi ja vesibussi alkaa kulkea.

Pitkästä aikaa Turun linnassa

Eräänä helmikuisena päivänä toteutui jo tovin suunnittelemani vierailu Turun linnaan. Museokorttia vilauttamalla säästin kuudentoista euron sisäänpääsymaksun ja astelin kaverini Simon kanssa linnan syövereihin.

Edellisestä linnareissustani oli vierähtänyt kuusi ja puoli vuotta. Tuolloin kyseessä oli Turun linnan suljetut ovet-niminen erikoiskierros, jollaisia järjestetään kuulemma nykyäänkin. Aiheesta tarkemmin linkissä https://kaislatuuli.blogspot.com/2018/10/turun-linnan-suljetut-ovet.html

Olin aivan unohtanut, että varsinainen linnakierros on näin pitkä ja kattava. Opastusviitoitus oli kunnossa, eikä eksymisen vaaraa ollut. Siellä täällä oli vahtimestareitakin seuraamassa, ettei kukaan lähde haahuilemaan väärään suuntaan. 

Ahtaiden portaikkojen vastapainoksi linnasta löytyi avaria saleja, joiden kaikkien olemassaoloa en edes muistanut. 

Linnassa oli samanaikaisesti liikkeellä ainakin yläastelaisten kouluporukka, kehitysvammaisten ryhmä, aasialaisia ja ruotsalaisia turisteja sekä oppaan voimin paikasta toiseen siirtynyt sakki keski-ikäisiä suomalaisia. 

Kierroksen alkupäässä on kappeli, jonka hämärissä ihastelimme puisia veistoksia. Jossain välissä kaverini oli korkannut limutölkin ja siemaili janoonsa pieniä siivuja. 

Juttelimme linnan lämmityksestä ja pohdimme millainen järjestelmä siellä mahtaa olla. Yhtäkkiä takaamme jyrähti äreä miesääni: "Täällä ei hortoilla mikään tölkki kädessä! Tämä on museo!". 

Hiirenhiljaa pallillaan istunut vahtimestarikokelas pääsi oikein pätemään. Oletan, että mies on entinen kovapalkkainen insinööri, joka nykyään päivystää pimeässä salissa korotetun päivärahan turvin. Saattaahan sellainen vetää pinnan kireäksi. 

Tiedä sitten millä kriteereillä linnaan otetaan työllistettyjä, kun eräs tuttunikin käännytettiin pois heti ensimmäisenä työpäivänään. Tosin hänen tapansa tuntien, en moista lainkaan ihmettele. 

Noin muuten linnahommissa luulisi olevan leppoisaa, ellei sitten pelkää ikivanhassa rakennuksessa asustelevia kummituksia. Aika monella entisellä, ja varmaan nykyiselläkin työntekijällä, on niistä kokemuksia. 

Sellaisia ei kuitenkaan ollut reilu vuosi sitten pilven päälle siirtyneellä Juha Leinolla, johon tutustuin kymmenkunta vuotta sitten Turun kaupungin ulkoilusaaressa Vepsässä. 

Leino vietti viimeiset työvuotensa Turun linnassa. Tiedustelin kerran onko hän kokenut siellä paranormaaleja ilmiöitä. Ei kuulemma ainuttakaan. 

Turun linnassa saa helposti kulumaan aikaa tunnista kahteen. Heikkojalkaisille kierrosta ei voi suositella portaikkojen takia. Saattavatpa hieman huonomman kunnon omaavat hengästyäkin. Huoneissa ja saleissa on tosin runsaasti istumapaikkoja jäsenten lepuuttamista varten. 

Turun linnan pitkään historiaan voi tutustua Wikipedia-linkissä https://fi.wikipedia.org/wiki/Turun_linna

Riia Vähäjokipolulla

Nämä kuvat otettiin viime joulukuussa Paimion Vähäjokipolulla. Mallina oli upea Riia. Hän on kotoisin samoilta kulmilta, mutta vaikuttaa nykyään pääkaupunkiseudulla. 

Sää ei kovin jouluinen tai talvinen ollut, mutta eipä se tänä talvena tunnu sitä muutenkaan olevan. Valoa onneksi riitti kohtalaisesti. 

Vähäjokipolku on Paimion keskustan tuntumassa kiemurteleva puolentoista kilometrin reitti, joka myötäilee Paimionjoen sivujokea Vähäjokea. Viitisen vuotta sitten valmistunut polku ei ehkä tähän vuodenaikaan tarjoa parastaan, mutta valikoitui kuvausmiljööksi, koska kuvasimme siellä kesällä jokunen vuosi sitten. 

Tarkempi paikka oli silloinkin Vähäjoen Kohisevankoski. Kosken partaalla on aikoinaan ollut mylly, jonka rauniot on pinottu kalliolle siistiksi kasaksi. 

Kesällä huomasin kivien seassa vilahtelevan sisiliskoja. Riialle en tuosta maininnut, koska ajattelin kuvausten loppuvan siihen paikkaan jos hänellä sattuisi olemaan matelijakammo. Nyt kun asia tuli puheeksi, oli huoleni aiheeton.

Kesäkuvia samasta paikasta linkissä https://kaislatuuli.blogspot.com/2020/08/riia-kohisevankoskella.html

Helmikuun alkua Ruissalossa

Alkuvuosi on ollut Lounais-Suomessa varsin lauha. Itse en lunta ja pakkasta kaipaa, mutta tässä yhtenä päivänä vallinnut kukkasumutinsade ei sekään järin mukava ollut. 

Kauniitakin kelejä on ollut, kuten helmikuun alussa nähtiin. Turun Ruissalossa tapaamani lintubongari totesi osuvasti, että "Nyt voisi hyvin olla vaikka maaliskuun loppu". Ukkeli ei kuviini päätynyt, mutta muita satunnaisia ihmisiä kylläkin.

Ilma oli kuin morsian! Ruissalon kärjessä Saaronniemessä kelpasi kävellä. Kalliot olivat pikkupakkasen jäljiltä huurteessa ja vaarallisen liukkaita. Se vähän rajoitti toimintaa. 

Kummasti saa virtaa jos tällaisena päivänä on mahdollista päästä luonnon helmaan, vieläpä tämänkaltaisiin upeisiin maisemiin. Toki homma toimii lähimetsässäkin, mutta koska yritän yhdistää valokuvaamisen reissuihini, ei ehkä joku vanha kanto ole ykköskuvauskohde.