Örön reissu 13. elokuuta

Örö on Kemiönsaaren kunnassa Hiittisten lounaispuolella sijaitseva linnakesaari, joka aiemmin kuului Hiittisten ja myöhemmin Dragsfjärdin kuntaan. Saari on ollut sotilaskäytössä Venäjän vallan ajoista lähtien.

Örö kuului niin sanottuun Pietari Suuren merilinnoitukseen. Linnoittaminen aloitettiin ennen ensimmäistä maailmansotaa. Itsenäisyyden alusta saari on ollut osa Suomen meripuolustusta.

Saarella oli raskas ja järeä patteri, jonka tykkikalustona oli mm. 305/O-tykit 2 kpl ja 152/C, myöhemmin 152/T. Tämän lisäksi saaren toimintaan on kuulunut merivalvonta. Linnake osallistui sodan aikana taisteluun Bengtskäristä sekä tykkitulella että lähettämällä miehiä Bengtskäriin.

Örössä on aikaisemmin annettu varusmieskoulutusta, mutta puolustusvoimien toiminta Örössä loppui pääosin vuonna 2005 ja saari on nykyisin Metsähallituksen hallinnassa. Örön linnakkeeseen kuului muun muassa rannikkosotilaskoti ja varuskuntakerho. Saaressa on valmiudessa oleva, kolmesta tykistä koostuva 130 TK -rannikkotykkipatteri.

Örö on matalalla vesialueella sijaitseva harjusaari. Siellä esiintyy runsaasti arvokkaita luontotyyppejä, kuten erikoisen luonnontilaisena säilyneitä hiekkarantoja, dyynejä ja rantaniittyjä.

Örössä on havaittu kaikkiaan 1 500 perhoslajia, joista uhanalaisia tai silmälläpidettäviä on yli sata. Se on tunnettu myös harvinaisten merenrantakasvien, kutenmerijoulavehnän alalajin merivehnän esiintymistä.

Suomessa uhanalainen, rauhoitettu ja hyvin harvinainen merivehnä tunnettiin pitkään vain Öröstä. Muita uhanalaisia ja silmälläpidettäviä putkilokasveja saarella ovat muun muassa hietaneilikka, lännenhanhikki ja rantakaura. Saari on myös Suomen ainoa lännenkylmäkukan kasvupaikka.

Lauantaina 13. elokuuta astelin MS Kökar -alukseen, jonka vei minut ja noin puolitoista sataa muuta matkustajaa Öröseen. Ilmeisesti Örö taipuu oikeaoppisesti tuohon muotoon, eikä Öröön, kuten minä sen taivuttaisin.

Matka varattiin viime helmikuussa, jolloin huomasin Rosita-varustamon mainoksen. Siinä oli valittavana saaristoristeilyjä Turusta Aurajoesta Öröseen ja Bengtskärin majakkasaarelle.

Voin kertoa, että aamulla ketutti aivan täysillä. Vettä tuli vaakatasossa, eikä varustamon lupaamaa perjantai-iltaista tekstiviestiä retken toteutumisesta koskaan tullut. Ei muuta kuin kamat kassiin ja sateenavarjo heiluen kohti lähtöpaikkaa eli Vaakahuoneen rantaa.

Laiturilla selvisi, että Bengtskärin matka on peruttu. Korvaavana kohteena olisi Örö. Laivakin MS Lilyn sijaan MS Kökär. Hetken tuumailtuani päätin mennä mukaan, vaikka arveluttikin pistää umpisurkean kelin takia 75 euroa kiinni retkeen.

Reissu oli loppuunmyyty. En tiedä paljonko MS Kökariin mahtuu, mutta MS Lilyn kapasiteetti on tarkalleen 196 henkilöä. Mukana oli satakunta Turun yliopistollisen keskussairaalan henkilökuntaa. Eräs tuttukin sattui olemaan samassa porukassa.

Oppaana reissulla oli lintumiehenä tunnettu Seppo Sällylä. Hän on erikoistunut saaristoluontoon ja ulkosaariin sekä taitaa erinomaisesti myös sotahistorian. Sällylän puhetulvasta meinannut tulla loppua hänen kertoessaan sitä sun tätä matkan aikana. Opas parhaasta päästä.

Matka Öröseen kesti viitisen tuntia, joka Sällylän juttuja kuunnellessa aika kului kuin tyhjää vaan. Hintaan sisältyi herkullinen lohikeittolounas.

Kannella ei paljon viitsinyt tuulen ja sateen takia palloilla. Siellä täällä liitäviä merikotkia yritin kovasti kuvata. Yhden juuri ja juuri julkaisukelpoisen kuvan sainkin. Sällylän kuuluttama hyljekin ehti sukeltaa ennen kuin minä sen bongasin.

Jostain syystä kameran kanssa heilumiseni herätti kahdessa naisessa kovasti hilpeyttä. Ilmeisesti he olivat TYKSin sairaanhoitajia. Voi tietysti olla, että olin heidän mielestään huomattavasti muuta seuruetta pölvästimmän näköinen tai kenties muistutin etäästi esimerkiksi Prinssi Charlesia tai Esa Pakarista.

Perillä satoi kuten pelkäsinkin. Ilma kumminkin muuttui koko ajan parempaan suuntaan ja lopulta aurinkokin pilkotti pilvien raosta.

Saarella kierettiin Sällylän johdolla kolmisen tuntia. Se riitti jonkunlaisen yleiskuvan saamiseen ensikertalaisille. Olen käynyt Örössä pariin otteeseen aikaisemminkin, joten paikat olivat suunnilleen tuttuja.

Örössä kasvaa Suomen harvinaisin kasvi. Lännekylmäkukkaa tavataan entisellä armeijan taisteluharjoituskentällä kuuden kappaleen voimin. Sällylä kutsui aluetta "Suomen suurimmaksi kedoksi".

Nyt jo parhaat kesäpäivänsä nähnyt lännenkylmäkukka herätti matkalaisissa aikamoista kiinnostusta. Sadekin heräsi taas vaihteeksi.

Kasviharvinaisuuksien lisäksi Örössä on komeita rantoja. Sällylän johdolla päädyimme niistä ehkä näyttävimmille. Kilometrien mittainen kivinen hiekkaranta oli tuulisellakin säällä oikein viihtyisä.

Öröseen kuuluu lunnollisesti myös tykit ja muu sotilasvehkeet. Tykkikasematin päältä avautuu komea näköala merelle. Bengtskärin majakka siintää kolmentoista kilometrin päässä. Kunnon kameralla sen saa melkein käden ulottuville.

Kierroksen päätteeksi ja kilometrien ramppaamisen jälkeen olin kuin maratonilta tullut. Vaikka ilma ei ollutkaan samaa tasoa Sunny Beachin kanssa, oli se todella hiostava. Rantakuppilassa ahnaasti imuroimani iso kolmosolut ja vilvoittava merituuli kumminkin korjasivat asian. Palasin laivaan aivan uutena miehenä.

Menomatka oli täysin toista luokkaa kuin tulomatka. Aika kului kuin siivillä TYKSiläisten kanssa kannella poristessa. Yhtäkkiä olimmekin jo takaisin Turussa. Loppujen lopuksi hieno ja onnistunut reissu, vaikka alku olikin hieman katastrofaalinen.

Ahvenanmaalla osa 6 - Såliksen patteri

Viiden vuorokauden Ahvenanmaan reissulla löytyi paljon uutta maakunnan historiasta. Enpä nimittäin tiennyt Såliksen patterinkaan olemassaolosta ennen kuin matkanjohtajamme ja ahkera geokätkömies Kaj Ahlroth parkkeerasi autonsa tien poskeen parkkipaikalle.

Såliksen patteri oli venäläinen rannikkopatteri vuosina 1916-1918. Patteri oli osa puolustuslinjaa, joka kattoi merialueet Ahvenanmaalta Hiidenmaalle ja Saarenmaalle. Sen tarkoituksena oli sulkea Suomenlahti viholliselta ja valvoa Perämeren liikennettä.

Ahvenanmaalla oli kaikkiaan kymmenen rannikkopatteria. Venäläinen varuskunta käsitti enimmillään 8000 miestä. Såliksen patteri oli ainoa joka osallistui taisteluihin. Se sai tehtäväkseen ampua valkoisia joukkoja kohti, jotka olivat tulleet Ahvenanmaan Godbyyn helmikuussa 1918.

Viimeiset venäläisjoukot lähtivät Ahvenanmaalta maaliskuussa 1918. Såliksen tykit purettiin ruotsalaisten toimesta 1919 ja kiinteät puolustusrakenteet räjäytettiin pian sen jälkeen.

Se on jälkipolvia ajatellen sääli, sillä 800 metriä pitkän mukulakivitien päässä on pelkkää kivikasaa pitkin poikin. Ennen siellä sijaitsivat kasarmialue ja rannikkopatteri, joka rakennettiin 40 metriä korkan Sålis-vuoren laelle.

Mukulakivitie on aikoinaan ollut peräti seitsemän metriä leveä sotilastie, mutta sen laidat hajoitettiin kun koko patteri purettiin. Totaalisesti tuhottu patteri näkyy parhaiten tornista käsin, josta voi myös tuijotella merelle.

Patteri N-74 oli osa ketjua, joka muodostui kymmenestä kiinteästä rannikkopatterista Ahvenanmaalla. Ne saattoivat olla hieman erilaisia yksityiskohdiltaan, mutta kaikkien aseistukseen kuului kahdesta kuuteen tykkiä, joiden kaliiberit olivat 120 mm, 152 mm tai 205 mm.

Såliksen patteriin kuului kolme 152 mm Canet-rannikkotykkiä. Kaksi oikeanpuolista tykkiä vuosimalliltaan 1903 oli asennettu laivalavetille ja varustettu 20 mm panssarisuojuksilla. Niiden ampuma-ala oli 360 astetta. Tykkien kantomatka oli 13,5 kilometriä, pienemmällä osumistarkkuudella jopa 18 kilometriä.

Tykkejä suojasi 75 metriä pitkä betonista valettu ja kivimurskalla täytetty suojavalli, joka oli peitetty louhituilla graniittilohkareilla. Patterin takana kulki kallioon räjäytetty neljä metriä leveä yhteyshauta. Patterin oikealla puolella oli kuusi metriä syvä räjäytetty hauta, josta oli tarkoitus tehdä pommisuoja.

Tykkien ja tulenjohdon välinen yhteydenpito hoitui puhetorvilla. Kauemmaksi tapahtuvaa tulenjohtoa varten oli laajamittainen kenttäpuhelinjärjestelmä.