Näytetään tekstit, joissa on tunniste Mokoma. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Mokoma. Näytä kaikki tekstit

maanantai 5. elokuuta 2013

Down By The Laituri keskiviikkona 24.7.2013

Rakkauden festivaaliksi nimetty Down By The Laituri sai taannoin uudet vetäjät. Ainakaan vielä tänä vuonna heidän vaikutuksensa tapahtumaan ei tuntunut olevan kovinkaan kummoinen. Festariohjelma noudatti samanlaista linjaa kuin ennenkin.


Aurajokirannassa, Turun kaupunginteatterin viereisellä parkkipaikalla (ns. hämähäkkiparkki) järjestettävä DBTL oli jälleen neljäpäiväinen.

Rakkauden festivaali luotti tuttuun ja turvalliseen konseptiin. Takuuvarmoja suomalaisnimä vilisi esiintyjälistassa. Dingo, Paula Koivuniemi, Mokoma ja Jean S lukevat varmasti monen muunkin festivaalin ohjelmistossa. Hieman erkoisempaa antia edustivat puolestaan ainakin Korroosio ja Eurooppa 3.

Aikaisempien vuosien tapaan ulkomaista bändikiinnitystä ei ollut lainkaan. Lähinnä raskaampaa osastoa edustaneet orkesterit kuten W.A.S.P., Sepultura ja L.A. Guns ovat yleensä olleet piristävä poikkeus.










Keskiviikkona 24.7. päivän aloitti Timo Rautiainen nykyisen bändinsä Neljännen sektorin kanssa. Muutaman Trio Niskalaukauksenkin rallin esittänyt yhtye ei sen kummemmin minuun vedonnut, mutta asiallinen meininki äijillä kumminkin tuntui olevan.

Turkulainen rhytm'n'blues-yhtye Gangster of Love ei ole suurelle yleisölle tuttu nimi. Yhtye saa ainakin kotikaupungissaan kannatusta yli musiikiliisten genrerajojen. Omaan makuuni hieman liian lyhyet ja nopeat kappaleet vaatisivat tarkempaa tutustumista. Ammattitaidollisesti yhtye on toki erittäin pätevä.



The 69 Eyesiä diggailin kovastikin 90-luvulla heti bändin ensimmäisestä levystä lähtien. Muutama orkesterin kaverikin tuli puolitutuksi erinäisillä kesäfestivaaleilla, joissa joko esiintyivät tai olivat vain yleisön edustajina. Mukavat heput ovat turhaan saaneet osansa parin suurisuisen yhtyetoverinsa käytöksestä.

En muista koska viimeksi olisin nähnyt 69 Eyesin livenä. Varmaan lähivuosina Ruisrockissa. Nyt oikein odotin tapaavani vanhan ystävän pitkästä aikaa. Yhtye latasi tiskiin niin kovia biisejä, että oksat pois. Monet orkesterin suurimmat hitit ja samalla eräät sen parhaimmat kappaleet kuten The Chair ja Wasting The Dawn onneksi kuultiin.






Lappeenrantalainen Mokoma edustaa naapurikuntansa Lemin poikien Stam1nan ohella sellaisia metallimusiikkigenrejä, joita en voi sietää. Saattaisi jopa olla, että pakkotilanteessa valitsisin jopa Petri Nygårdin pilluräpin mielummin kuin jommankumman näistä.

Mokoman keikka menikin teltan ulkopuolella tuttujen kanssa seurustellessa. Yhtyeen möykkä ja huuto kuului hyvin sinnekin asti, mutta sen vetovoima ei riittänyt lähempään tutkiskeluun.



Turkulainen Kilpi on viime vuosina ottanut rauhallisemmin verrattuna muutaman ensimmäisen levynsä aikaiseen tahtiin, mutta on kumminkin ollut koko ajan aktiivinen ainakin jossain määrin. Viimeksi taisin nähdä bändin viime vuonna Karjurockissa Lokalahdella.

DBTL:ssä nähtiin ja koettiin Kilven kymmenvuotisjuhlakeikka. Tarkemmin määriteltynä tänä vuonna on kulunut kymmenen vuotta yhtyeen ensimmäisen levyn Sähkönsinistä sinfoniaa julkaisusta.

Laulaja Taage Laihon johdolla bändi sai runsaslukuisen kotiyleisönsä hyvin mukaan. Yleisö hoilasi sanoituksia Taagen mukana ja syttyi etenkin orkesterin tunnetuimpien biisien kuten Sielut iskee tulta aikana.

Taagen mukaan DBTL-esiintyminen oli eräs bändin parhaimmista keikoista kautta aikojen, enkä lainkaan ihmettele moista.



Festivaalijuontajana toimi lähinnä Big Brother -ohjelmasta tuttu Kaki Hautoniemi. Moottoriturpa pälätti lavallakin pitkään, muttei sentään varastanut showta illan varsinaisilta esiintyjiltä. Kummalliseen peruukkiin sonnustautunut mies oli hyvä valinta höpöttämään esiintyjien välille, vaikka kaveri herättääkin tunteita puolesta ja vastaan.


Toinen vaihtoehto lavajuontajaksi olisi voinut olla Vuoden turkulaiseksikin valittu puhetyöläinen Jethro Rostedt, jonka bongasin yleisön joukosta.



tiistai 14. helmikuuta 2012

Rock-Suomi -dokumentit Yle Teemalla

Rock-Suomi on kymmenosainen dokumentti suomalaisen rockin vaiheista. Yhden totuuden sijaan sarjassa tehdään kymmenen matkaa. Kukin jakso sukeltaa tietyn tyylilajin tai musiikillisen lähestymistavan näkökulmasta kotimaisen rock-kulttuurin evoluutioon. Faktojen takaa metsästetään peruskronologian ja ensyklopedisen nippelitiedon sijaan unelmien, motiivien ja elämysten historiaa pioneerivuosista nykyaikaan.



Mistä suomalainen rock ja sen tekijät ovat ammentaneet eri aikoina käyttövoimansa ja omintakeisen ilmaisunsa? Mitä luovalla vimmalla on ollut vastassa suomalaisessa todellisuudessa? Mitä historiasta on jäänyt elämään?

Runsaasta haastattelumateriaalista ja sekä virallisista että yksityisistä arkistolähteistä kootusta aineistosta on rakennettu kokonaisuus, jossa välittyy myös kotimaisen rockin visuaalinen ja tyylillinen olemus tuoreella tavalla.

Sarjassa kuultavat todistajalausunnot edustavat rockin kenttää poikkeuksellisen laajasti ulottuen suuren yleisön ikoneista alakulttuurien kulttinimiin; jaksojen teemoina ovat muun muassa suomirockin sielunmaisema, hip hop, laululyriikan rooli suomalaisessa rockissa, edistyksen unelma ja proge, suomalainen pop-idoli, metallin maa & "Amerikan ääni".

Sarjan osat:

1. Kapina
2. Suomirokkia
3. Edistykselliset
4. Amerikan ääni
5. Idolit
6. Sanojen takana
7. Kotipojat
8. Takapirut
9. Raskassarja
10. Valloittajat



Yle Teema esitti juuri uusintoina Rock-Suomi -dokumenttisarjan. Ensimmäisellä kerralla taisin katsoa joka jakson, nyt hieman valikoivammin ja digiboksille tallentaen. Jos ruudussa näkyi vaikka Elastinen tai Jori Hulkkonen, eihän meikäpoika sellaista soopaa kauan jaksanut. Hienosti tehdyssä sarjassa nähtiin kuitenkin 80% mielenkiintoista tavaraa.

Jaksot oli nimetty merkkillisesti. Niistä ei pystynyt vanha erkkikään päättelemään mistä mahtaa olla kyse. Esimerkiksi Kotipojat kertoi hiphoppareista. Onneksi muistin sen ensimmäiseltä esityskerralta, joten osasin nyt varoa.

Raskassarja oli varmaan helpoin nimensä puolesta. Suomalaisesta metallimusiikistahan siinä oli kyse. Jakso oli muuten oikein mielenkiintoinen, mutta sellaisten hevipioneerien kuten Stone -yhtyeen Janne Joutsenniemen tai Stratovariuksen Timo Tolkin oheen oli ängetty Mokoman Marko Annalaa ja muita mielestäni sinne sopimattomia.




Valloittajat puolestaan kertoi siitä miten suomibändit yrittivät aikoinaan päästä ison veden taa kyykyttämään rokkikansaa. Jaksossa puhuvat muun muassa Smack -yhtyeen Rane Raitsikka ja Havana Blackin Hannu Leiden mielenkiintoisia juttuja.




Tein samasta aiheesta eli suomalaisbändien maailmanvalloituksesta medianomitutkinnon seminaarityön keväällä 1998. Sivuja kertyi muistaakseni lähes 40, vaikkei yksikään suomalaisbändi ollut vielä tuohon aikaan päässyt maailmalla kunnolla parrasvaloihin. Se tapahtui vasta pari vuotta myöhemmin Daruden ja Bomfunk MC'sin kautta (jos niitä nyt voi edes bändeiksi kutsua).

Tarinoita murentuneista maailmanvalloitusyrityksistä riitti seminaarityöhön senkin edestä. Parhaana esimerkkinä siitä on Hanoi Rocksin tarina. Se kattaa alla olevasta linkistä ensimmäisen neljänneksen.