keskiviikko 9. maaliskuuta 2022

Eve kesäisessä Hirvensalossa

Nämä kuvat otettiin viime elokuun puolivälin tienoilla Turun Hirvensalossa. Mallina oli upea Eve.

Tutustuin Eveen jokunen vuosi sitten Vepsän saarella Turussa yhteisen tuttavamme kautta. Tällöin hän esitti kysymyksen, josta harrastajakuvaajan oli aika vaikea kieltäytyä eli ottaisinko hänestä kuvia. Eipä tarvinnut kahta kertaa kysyä. 

Yllätyin, ettei hän kertomansa mukaan ollut aiemmin ollut fotomallina. Harvoin näin luontevaa ihmistä löytyykään kameran eteen. Jo ensimmäinen fotosessio kesällä 2019 oli jo todella onnistunut. Linkissä http://kaislatuuli.blogspot.com/2019/08/kaunotar-kylpylan-koivikossa.html

Hirvensalon Oriniemestä löytyi privaattivenelaituri, jota jota olen joskus ennenkin käyttänyt kuvausmiljöönä. Tällä kertaa paikalle saapui venekunta, jota tervehdin ja kerroin ottavamme kuvia. Asia olikin sitten sillä selvä. Jatkakaa vaan.

Latailin hiljattain Facebookin kuvasivulleni muutaman otoksen samasta fotosessiosta. Peukutusten määrä yllätti positiivisesti. Muutama sellainenkin henkilö, joka ei yleensä koskaan noteeraa tekemisiäni millään lailla, oli tykännyt. 












Ei kommentteja:

Lähetä kommentti