Accept Pakkahuoneella 27.9.2014

Hevimetallin perusbändeihin kuuluva saksalainen Accept on viime vuosina kunnostatutunut ahkerana Suomen kävijänä. Uutuusalbumi Blind Rage ponnahti täällä jopa listaykköseksi, vaikka siihen ei nykylevymyynnillä enää paljoa tarvita.

Yhtye heitti neljä keikkaa eri puolella maata. Seinäjoki, Tornio, Tampere ja Helsinki. Tornio ja Tampere olivat loppuunmyytyjä.

Aluksi hieman kummastelin Tornion keikkaa, mutta hienoa kun jengiä riittää sinnekin noin paljon. Tosin suurin osa lienee tullut Oulun suunnalta ja pohjoisemmasta Lapista. Toranda -niminen keikkapaikka sijaitsee aivan Suomen ja Ruotsin rajalla, joten luulisi Ruotsin puolellakin konserttia mainostetun.

Koska Turussa ei keikkoja juurikaan järjestetä, piti Acceptia lähteä katsomaan Tampereelle. Pikkubussissa oli mukana parikymmentä alan miestä- ja naista. Autossa oli omien poppivehkeiden ohella kannettavat laitteet, joista sai toivoa musiikkia. Sitä tulikin muun muassa bändien kuten UFOn, Q5:n ja TNT:n muodossa.

Vaikka lähtö Turusta tapahtui melko ajoissa, kävi kuten arvelinkin eli illan ensimmäistä orkesteria ei ehtinyt näkemään lainkaan. Kyseessä oli australialainen Damnations Day. En ollut koskaan bändistä kuullutkaan, eikä varmaan moni muukaan. Ehkä yhtye kumminkin sai pari uutta fania Suomesta.

Saavuimme paikalle juuri Battle Beastin aloittaessa. Kovassa nosteessa oleva suomalaisorkesteri vaihtoi taannoin laulajaansa. Edellisessäkään ei mielestäni ollut mitään vikaa, mutta nyt bändillä sellainen mimmi keulilla, että oksat pois. Noora Louhimo nimittäin on hyvä laulaja ja lavaesiintyjä.

Battle Beast sopikin vallan mainiosti illan esiintyjäksi. Yhtyeen musiikki on kuin Acceptin, Judas Priestin, W.A.S.P.:in  ja muiden 80-luvun sankarien sekoitusta.

Battle Beastin Pakkahuoneella:
- Let It Roar
- Out On The Streets
- Iron Hand
- Kingdom
- Black Ninja
- Enter The Metal World
- Out Of Control

Pakkahuoneelle oli tulossa todella monta kaveria, joten osasin varautua jäämään usein suustani kiinni. Valitettavasti kaikkia tuttuja en kumminkaan nähnyt. Vietin aikaani valtavan kokoisella anniskelualueella, jossa ei ollut pahemmin tungosta. Eipä tullut mieleenkään mennä tönittäväksi lähemmäs lavaa.

Acceptin settilistassa oli noin puolet uusia kappaleita, jotka ovat nykyvokalisti Mark Tornillon ajalta. Kolmella viimeisellä levyllä laulava new yorkilainen sähkömies on ukko paikallaan. Tuskinpa monelle tuli illan aikana Acceptin entistä kiljukaulaa Udo Dirkscheineriä ikävä.

Harva ikämiesbändi on näin vetreässä vedossa ja jaksaa vedellä usein muuten niin totista heviä hymyssä suin. Acceptin äijät, etenkin kitaristi Wolf Hoffman ja basisti Peter Baltes jaksavat. Bändin kulta-aikoina 80-luvulla mukana olleet miehet eivät todellakaan osoita hyytymisen merkkejä.

80-luvulla parilla Accept -levyllä mukana ollut totisempi kitaristi Herman Frank (Accept, Sinner, Victory) pysytteli vähän omissa oloissaan. Bändin juniori, rumpali Stefan Schwartzmann (Accept, U.D.O., Running Wild, Krokus, Helloween) omaa hänkin showmiehen elkeitä.

Luonnollisesti Acceptin vanhat tykkibiisit kiinnostivat enemmän kuin uudet sinänsä hyvin luonnikkaat kappaleet. Keikalla kuultiin hieman yllättäviäkin vetoja kuten Ahead Of The Pack albumilta Restless And Wild (1982) ja Starlight vuoden 1981 Breakerilta. Läpimurtolevy Balls To The Wallin (-83) kappaleet Losers And Winners ja London Leatherboys esitettiin peräkanaa keikan alkupuoliskolla ("Kappale kertoo homoraiskauksesta puistossa", mainittiin jälkimmäisestä biisistä aikoinaan eräässä lehtijutussa).

Acceptin tunnetuimmat kappaleet Princess Of The Dawn, Fast As A Shark, Metal Heart ja Balls To The Wall saivat odotetusti suurimmat huutomyrskyt aikaiseksi.

Hieno keikka, kannatti lähteä!

Accept Pakkahuoneella:

- Stampede
- Stalingrad
- Hellfire
- 200 Years
- Losers And Winners
- London Leatherboys
- Starlight
- Dying Breed
- Final Journey
- Shadow Soldiers
- From The Ashes We Rise
- Restless And Wild
- Ahaed Of The Pack
- No Shelter
- Princess Of The Dawn
- Dark Side Of My Heart
- Pandemic
- Fast As A Shark

- Metal Heart
- Teutonic Terror
- Balls To The Wall

Kiitos vielä Jykke-kuskillemme ja matkanjärjestäjille. Kyllä uudella autolla kelpasi matkustaa, vaikka jalkatilat olivatkin olemattomat.

Kuulemma joku myöhemmin valitteli, että paluumatkalla oli kusi- ja tupakkitaukoja vähän liiankin kanssa. Saattoipa ollakin, mutta tuskinpa raittiusseuralaistenkaan autossa olisi ollut mukavaa kärvistellä.