lauantai 12. huhtikuuta 2014

Kuusiston linnanraunioilla 10. huhtikuuta

Huttalan linnavuorelta reissumme jatkui Piikkiönlahden rannalle, jossa sijaitsee Kuusiston piispanlinnan rauniot. Molemmat alueet kuuluvat Kaarinan kaupunkiin, johon Piikkiökin liitettiin vuonna 2009.

1200-luvun lopulla tai 1300-luvun alussa perustettu linna oli käytössä uskonpuhdistukseen asti. Linna purettiin Kustaa Vaasan käskystä vuonna 1528. Kukoistuksensa päivinä linna oli Suomessa ainutlaatuinen.


Käyntikohteena Kuusiston linnanrauniot alkaa olla allekirjoittaneelle hyvinkin tuttu. Siellä kun tulee käytyä muutaman kerran vuodessa. Kerran satuin samaan aikaan jonkinmoisen kesäteatteriesityksen kanssa, joten päätin olla häiritsemättä heitä. En tiedä onko se jokakesäinen perinne, mutta esitysmiljöö ainakin on ainutlaatuinen.

Kerran olin lähellä hälyttää ambulanssin, kun muurin alla makasi liikkumaton henkilö. Ehdin jo luulla häntä vallan elottomaksi, mutta kohta paikalle ilmestyi keskiaikaiseen asuun sonnustautunut urho miekka kädessään. Meneillään oli joissain piireissä suosittu larppaus eli live-roolipelaaminen.
 

Nyt lähistöllä näkyi harvinaisen paljon eläimiä. Kevään ensimmäinen västäräkki tuli poseeramaan muurinharjalle. Kyhmyjoutsen uiskenteli lähistöllä. Kauempana pellolla aterioi valkohäntäpeura.









1 kommentti:

  1. Kuu kiurusta, puoli kuuta peipposesta, västäräkistä vähäsen, pääskysestä ei päivääkään! Kesä siis tulossa...
    T.Matti "Viki" Vikström

    VastaaPoista