tiistai 31. joulukuuta 2013

Mad Hatter's Denin debyyttialbumi

Mad Hatter's Den on muutaman vuoden ikäinen heavy rock -yhtye Pirkanmaalta. Bändi on jotakuinkin sama kuin Iron Maiden -lainoja soitteleva The Coverslaves.

Orkesteri sai lisäpuhtia toimintaansa vuonna 2012, jolloin turkulaislaulaja Taage Laiho liittyi porukkaan. Maidenia mies lauloikin jo vuosia aikaisemmin The Coverslavesin riveissä.

Monessa mukana oleva Taage sopiikin yhtyeeseen kuin naula seinään. Kun hänen pääbändinsä Kilpi on pitänyt hieman hiljaiseloa, on mies ollut työllistetty kuluneena vuonna parinkymmenen keikan verran Mad Hatter's Denin ja osapuilleen saman verran duokumppaninsa Garfieldin kanssa. Tosin Kilpikin heitti tänään päättyvänä vuonna viitisentoista keikkaa.


Mad Hatter's Denin debyyttialbumi Welcome To The Den ilmestyi lokakuun lopulla. Levy tarjoilee 80-lukuista heviä Judas Priestin, Dion ja Iron Maidenin malliin. Bändin kaverit sanoivat jossain yhteydessä, että mukana olisi myös progevaikutteita sekä speed- ja thrashmetallia. Ainakaan minun korviin niitä ei pahemmin kuulu.

Orkesteri on aiemmin julkaissut Dark Wheel -EP:n ja Stone Cold Flame -singlen. Osa EP:n kappaleista löytyy esikoisalbumiltakin.

Levyn kappaleet ovat lähes kauttaaltaan tarttuvia. Montaa kertaa kiekkoa ei tarvitse pyörittää kun jo kertosäkeet alkavat kuulostaa tutuilta. Se on hieno piirre. Muista uuttuslevyistä mainittakoon vaikka Michael Monroen uusin, jota sai hinkata päivätolkulla ilman juuri minkäänlaista muistikuvaa. Sitten olikin jo aika luovuttaa ja siirtyä mielenkiintoisemman musiikin pariin.

En ole vieläkään onnistunut näkemään Mad Hatter's Deniä keikalla, mutta hanke varmaan toteutuu vuonna 2014.








2 kommenttia:

  1. Tämä ei koske jutun bändiä vaan yleisenä ajatuksena, että on vähän kaksijakoinen homma tuo tarttuvuus; Toisaalta on hienoa, että biisit ovat tarttuvia ja heti mieleen jääviä, mutta on myös paljon rakkaita levyjä, jotka aukeavat pitkän ajan saatossa uskollisen tutustumisen myötä ja saattavat antaa vuosienkin jälkeen jotain uutta korville.

    Nikki

    VastaaPoista
  2. Varmaan asia on noinkin. Tässä tapauksessa meinasin lähinnä sitä, että Michael Monroen Horns and Halos on valtava pettymys mitäänsanomattomine ja tarttumattomine biiseineen, kun taas Mad Hatter's Denin levy on toista maata siinä suhteessa. Harvemmin kumminkaan palaan sellaisten levyjen pariin enää myöhemmin, joista parilla tai saati sitten useammallakaan kuuntelukerralla ei jää oikein mitään mieleen.

    VastaaPoista