Polku Matildanjärven ympäri

Lauantaina 17. elokuuta oli ohjelmassa reissu Matildanjärvelle Salon Teijon retkeilyalueelle.

Hyppäsin Toivosen Hanskin ja Irkun kyytiin kotikulmiltani. Vaikka sateita olikin lupailtu, ei pisaraakaan tippunut kuin vasta perillä. Eikä silloinkaan vielä mitenkään huolestuttavasti.

Matildanjärven rannalla sijaitseva Mathildedalin kylä kuului ennen Perniöön, mutta nyt kuntaliitosten jälkeen se on osa Salon kaupunkia.

Hieman ennen Mathildedalia ohitimme Teijon, jossa on nykyään yksityisomisteinen kirkko. Muistan jostain lehtijutusta taannoin lukeneeni, että kallionnyppylällä tien vieressä kyyhöttävä rakennus on myyty yksityishenkilölle.

Harvalla jätkällä on omaa kirkkoa. Luulisi naismenestyksen olevan taattu, jos vaan muistaa hengellisissä tapahtumissa ottaa asian puheeksi.

Mathildedalin kylän halki kulkeva tie johtaa Kemiöön. Viimeisten rakennusten jäädessä taa, kääntyy tie vasemmalle kohti Teijon retkeilyaluetta.

Tien varrella oli lukuisia asuntoautoja- ja vaunuja, mikä ainakin minua hieman ihmetytti. Tietysti luonnonrauhaa kaipaaville seutu on varmaan mitä otollisinta lomailumaastoa, mutta minkäänlaisia palveluja alueella ei taida olla.

Matildanjärven rannasta lähti polku oikealle. Sitä kautta pääsee monille eri patikkareiteille. Alkupätkä on nimeltään Haltiapolku. Se on 1,5 kilometrin mittainen.

Jatkoimme eteenpäin ja ilmeisesti kulkemamme polku totteli nimeä "Polku Matildanjärven ympäri". Pituutta sille kertyy internetin mukaan 5,5 kilometriä.

Yllätyksekseni pitkospuut olivat melkein kautta matkan todella kapeita. Oli vain yksi lankku, jossain saattoi olla kaksi vierekkäin. Verrattuna vaikkapa Kurjenrahkan kansallispuistoon, on harhaanastumisvaara Matildanjärvellä melkoinen.

Valkoista maalia oli sutattu puihin kiitettävän usein suuntaviitoiksi, mutta opastekylttien kanssa oli niin ja näin. Reitillä oli muutamakin potentiaalinen kohta, jossa ei tiennyt mihin suuntaan pitäisi jatkaa. Käsittääkseni kumminkin kiersimme järven kuten polut sen ympärillä kulkevat.

Jonkun matkaa puolivälin jälkeen alkoi satamaan oikein kunnolla. Sateenvarjo oli onneksi laukussa, mutta ei sekään liikoja auttanut. Kumma kyllä metsäpoluilla mahtui kulkemaan sateenvarjonkin kanssa.

Suurin kummastuksen aihe ilmeni kierroksen ollessa lopuillaan. Polku päättyi maantiehen, jonka vieressä oli asuintalo. Minkäänlaista suuntaviittaa ei ollut, joten arpomalla jatkoimme asfalttitielle. Se johtikin Mathildedalin kyläraitin poikki kohti lähtöpistettä. Matkaa retkeilyalueen tienhaaraan oli ehkä kilometri.

Hiekkatietä kävellessämme poikkesimme vielä takaisin järven rantaan, jossa oli grillikatos ja taukopaikka. Tästä oli matkaa ehkä muutama sata metriä alueen luontokeskukseen, josta löytyy kahvilakin.

Loppupätkä oli nousua, eikä liukkailla kallioilla ole sadekelillä turvallista taivaltaa. Valokuvaaminenkin jäi todella minimiin sateesta johtuen. Varsinkin loppuvaiheessa oli komeita näkymiä järvelle, mutta idea kameran kaivamisesta laukusta oli lähinnä absurdi.

Plussaa tulee monista taukopaikoista, joista löytyy siistit grillausmahdollisuudet ja jopa uudet puuceet. Täytyy käydä joskus toistekin noilla main.

Mathildedalin raitilla ajallessamme vastaan tuli hauskannäköisiä eläimiä. Vastakerittyjä laamoja tai alpakoita.