maanantai 1. huhtikuuta 2013

Pääsiäissäästä

Oho, tulipa otsikkoon monta ä-kirjainta.

Tänään, huhtikuun ensimmäisenä päivänä 2013, oli aamulla pakkasta yli kymmenen astetta. Kuun vaihtuminen ei näy lämpötiloissa ainakaan vielä. Maaliskuu oli kylmin noin viiteenkymmeneen vuoteen.

Päivisin aurinko paistaa sen verran paljon, että lumet sulavat väkisinkin. Mutta kun yöllä on pakkasta reilusti, ei kevät pahemmin etene. Se on jo nyt muutaman viikon myöhässä. Viime viikolla uumoiltiinkin, ettei kevättä tulisi lainkaan, vaan siirryttäisiin suoraan kesään. Virallisesti kevät on silloin, kun lämpötilat ovat ympäri vuorokauden plussan puolella.

Kuvassa näkyy Liedon Vanhalinnanvuori pääsiäisenä viisi vuotta sitten. Tarkalleen pitkäperjantaina 21. maaliskuuta 2008. Seuraavassa kuvassa Ruskon Kullavuori kolme päivää sitten, pitkäperjantaina 29. maaliskuuta 2013. Aikamoinen ero, varsinkin kun viisi vuotta sitten pääsiäinen oli aikaisemmin kuin tänä vuonna.

Ja tämä ei ole aprillipila, vaikka tänään aprillipäivä sattuu olemaankin.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti