sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Seilin saari

Seili on saari Nauvossa, nykyisen Paraisten kaupungin alueella. Se sijaitsee Saaristomerellä, Airiston eteläosassa. Seilin nimi tulee ruotsinkielisestä Själöstä, joka tarkoittaa hyljesaarta. Saari on ilmeisesti aikoinaan ollut hylkeiden asuinpaikka. Seilin pinta-ala on 1,6 neliökilometriä. Suurin pituus on 2,5 km ja suurin levys 1,5 km.

Seili on tunnettu ennen kaikkea synkästä historiastaan. Se toimi leprasairaalasaarena vuodesta 1619 alkaen noin 165 vuotta eteenpäin. Viimeinen spitaalinen kuoli saarella 1785. Ensimmäisiä sairastuneita on tosin tuotu Turusta Seiliin jo 1300-luvulla.



Uutta ja vanhaa maalipintaa Seilin satamarakennuksissa 2009 ja 2010. 

Spitaalisten jälkeen Seiliin tuotiin mielisairauspotilaita. Paikkaluvultaan saaren sairaala oli alallaan yhteen aikaan Suomen suurin. 1800-luvulla sairaalatiloiksi tehtiin isoja kivirakennuksia, jollaisia ei normaalisti saaristossa ole.

Sairaalatoiminnan loppuvaiheessa Seilissä oli vain naispotilaita. Miehet siirrettiin Käkisalmen uuteen sairaalaan. Vuoden 1960 jälkeen saarelle ei enää otettu uusia mielisairauspotilaita ja toiminta lakkautettiin kahta vuotta myöhemmin.


Seiliä koskevista televisiodokumenteista muistan nähneeni, että sinne saatettiin määrätä potilaita melko heppoisin perustein. Yleensä poispääsyä ei sen jälkeen enää ollut. Jos nainen oli luonteeltaan vaikka kevytkenkäinen, saattoi määränpäänä olla Seili ja mielisairausluokitus.

Aihetta on viime vuosina tutkittu. http://www.studio55.fi/mennaanmatkalle/artikkeli.shtml/1399617/nama-oudot-perusteet-veivat-suomessa-naisia-mielisairaalaan-loppuiakseen

Nykyään sairaalarakennukset ovat Turun yliopiston alaisuudessa toimivan Saaristomeren tutkimuslaitoksen tiloja. Pari vuotta sitten saarella käydessäni paluulaivalle kirmasi kolmisenkymmentä reipasta opiskelijatyttöä. Sattui olemaan perjantai ja työ- tai opiskeluviikko lopuillaan. En voinut välttyä ajatukselta, että ennen vanhaan noissa samoissa tiloissa heidän ikäisillään naisilla oli jokseenkin toisenlaiset oltavat.




Seilin tärkeimpiin nähtävyyksiin kuuluu saaren kirkko. Puukirkko on rakennettu 1733 Turusta siirretyn vanhan kirkon paikalle. Se rakennettiin yhden kesän aikana ja vihittiin käyttöön kolme päivää sen valmistumisen jälkeen.

Kirkon kellotapuli on erikoinen. Se on pihan toisella puolella lähellä rantaa, eikä malli muistuta tyypillistä kellotapulia lainkaan. Pihalla on myös iso risti, joka on pystytetty Seilissä kuolleiden 663:n spitaalipotilaan muistoksi.

Rakennus on sisältä pelkistetty. Juuri mitään koristeita ei ole, pelkkää hirttä siellä sun täällä. Spitaalisille tarkoitettu osa on tarkoin rajattu muusta kirkosta. Kirkon takana on hautausmaa. Tavallisesta saapasmäestä se poikkeaa siinä, että siellä on pääasiassa vain yksinkertaisia puuristejä hautakivien sijasta.

Seilin kirkossa järjestetään jumalanpalvelus kolme kertaa kesässä. Siellä on vihitty hääpareja ja pidetty Nauvon kamarimusiikkipäiviä.

Turkulaisen kirkkobongari Kaj Ahlrothin listalla rakennus kiilasi välittömästi hänen TOP 5:een. Minunkin mielestä Seilin kirkko on vaikuttava ilmestys, vaikka ulkoapäin näyttääkin perin vaatimattomalta.







Seili sai myös jonkinlaista mainetta laulaja Jenni Vartiaisen levyn myötä. Seiliksi nimetty albumi sisälsi samannimisen kappaleen. Eri asia sitten on, kuinka moni Jenni-fani osaa yhdistää biisin saareen, vaikka se siitä kertookin.

Muutama vuosi sitten presidentti Tarja Halonen ja Venäjän päämies Vladimir Putin virailivat Seilissä. Silminnäkijähavainnon mukaan pusikot kuhisivat turvamiehiä, eikä rantautuminen saareen onnistunut sitten millään. Suomen oloihin nähden täysin yliammutut järjestelyt herättivät kuulemma lähinnä hilpeyttä.

Saarella on muutamana vuotena ollut kalasääksen pesässä webbikamera, jonka kautta on voitu seurata lintujen pesintää. http://www.balticseanow.info/en/Home/explore_0/webcameras_0/ospreynest.html.stx

Seiliin pääsee kesäisin joko omalla tai jonkun toisen veneellä. Yhteysalus M/S Östernin kyytiin voi hypätä sekä Nauvon kirkonkylästä että Rymättylän Hangasta. Alla olevassa 2010 otetussa kuvassa Seiliin kuljettiin vielä yhteysalus Lintalla.





2 kommenttia:

  1. Tein itsekkin visiitin Seilin saarelle kesällä 2005 TST:n järjestämällä
    reisulla,matkaan lädimme yhdistyksen anna duuni paatilla.Paikka on
    tosiaakin tutustumisen arvoinen, voisin toki käydä siellä uudelleenkin.
    Artsi

    VastaaPoista
  2. Sen verran korjausta että "...tuotiin saarelle jo 1300-luvulla toiminnassa olleesta Turun Pyhän Yrjön hospitaalista." Potilaita ei siis tuotu jo 1300-luvulla, vaan Turun hospitaali aloitti silloin. Ensimmäiset potilaat tulivat Seiliin 1619 jälkeen. Olen käynyt Seilissä aiemmin useamman kerran vuodessa kun eräs ystäväni oli siellä töissä lähes 30 v.

    VastaaPoista