Lowdown Shakin' Chills

Vammalassa vuonna 1985 perustettu Lowdown Shakin' Chills ei ole erityisemmin jäänyt suomalaisen rockin aikakirjoihin. Mutta ainakin tämän näppäimistön takaa löytyy henkilö, jotka bändin muistaa.

Törmäsin muutama viikko sitten Youtubessa surffaillessani bändin tuotantoon. Sitä ei ole siellä aikaisemmin ollut Everything -singleä (-90) lukuunottamatta. Mutta nyt joku, ilmeisesti bändin entinen jäsen, on ladannut palveluun monta orkesterin kappaletta. Oli vallan piristävää kuunnella pitkästä aikaa LSC:n biisejä.

Ruotsalaisen The Nomadsin biisistä nimensä ottanut ryhmä (tarkoittaa vilunväreitä suomeksi) soitti aluksi  kitararokkia siihen aikaan huudossa olleiden australialaisbändien tapaan. Orkesterin ulkoinen tyyli oli jossain eräässä hivenen 50-lukuvaikutteinen, mutta miehistönvaihdosten jälkeen imago muuttui glamhenkiseksi.

Ostin aikoinaan bändin molemmat pitkäsoittolevyt, jotka ilmestyivät 1992 ja 1994 tamperelaisen pienlevy-yhtiö Hiljaisten levyjen kautta. Debyytti Up My Spine on näistä mielestäni parempi. Siinä on tarttuvampia biisejä ja musiikki enemmän sellaista rokkia josta tykkään - nimittäin punkin, glamin ja katurockin sekaista räimettä, jollaista sittemmin ovat menestyksekkäästi tehneet esimerkiksi ruotsalaiset Backyard Babies ja Hardcore Superstar.

Orkesterin joutsenlauluksi jäänyt levy Sex Is Boring onkin jo aikalailla erilaista rokkia. Bändi kuulostaa moninpaikoin The Clashilta, eikä esikoislevyn kaltaisia raakoja rockrenkutuksia ole enää mukana montaa. Ei levy silti mitään hissuttelua ole, mutta parissa vuodessa musiikki oli selvästi rauhoittunut ja mukaan tullut erilaisia elementtejä. Levyn parhaimmistoon kuuluva Sun-Bath kuulostaa hieman Kauko Röyhkältä. Sellaista ei LSC:ltä olisi voinut odottaa debyyttipitkäsoiton aikoihin.

Lowdown Shakin' Chillsin levyjä tuli aikoinaan kuunneltua paljon. Nyt en taida olla ainakaan viiteentoista vuoteen koskenutkaan niihin, mutta kummasti kappaleet palatutuivat heti mieleen Youtuben kautta. Ihan biisijärjestyksiä myöten, vaikkei palvelussa edes ollut kuin osa levyjen biiseistä.

Omistan myös bändin kaksi singleä, jotka ilmestyivät 90-luvun alussa. En muista koska olisin niitä viimeksi kuunnellut tai ylipäätään mitään muitakaan seiskatuumaisia vinyylisinglejä. Täytyykin joskus kaivaa levykoppa esiin.

Näin Lowdownit keikallakin jonkun kerran. Mieleen muistuu ainakin syksyllä 1992 Tampereen Tulliklubilla ollut tilaisuus, jossa heitä lämmitteli Klamydia -tyylinen huumoriorkesteri Heppihirviöt. Siinä olivat mukana speed metal -yhtye Prestigen Aku Kytölä ja Jan Örkki Yrlund.

LSC oli noihin aikoihin vaihtanut rumpaliaan. Uusi takoja oli Salosta Tampereelle muuttanut Jarkko Jokelainen. Kannuksensa punkorkesteri God's Lonely Menissä saanut Jokelainen toimitti jo varhaisteininä musiikkiaiheista pienlehteä Subterranean Junglea. 90-luvun alussa se muuttui ihka oikeaksi Jungle-lehdeksi. Nykyään Jokelainen tunnetaan Flaming Sideburnsin rumpalina ja Helsingin Sanomien toimittajana.

Myös muut LSC:n jäsenet olivat siirtäneet 90-luvun alussa romppeensa Tampereelle, koska Vammala kävi turhan ahtaaksi.

Tutustuin loppukesästä -92 Up My Spine -levyyn, jota keikyäläinen kaverini Juha Hietanen kovasti kehui. Hän oli tehnyt Tyrvään Sanomiinkin jutun bändistä. Haastattelun lomassa Hietanen oli ottanut komeita mustavalkopotrettaja bändistä. Kuvauspaikka oli muistaakseni leikkipuisto, jossa yhtyeen jäsenet roikkuivat keinuista ja erilaisista vempeleistä.

Tulliklubin lavalla LSC oli helvetin hyvä. Kitaristit PP Kotila ja Toni Haimi heiluivat kuin heinämiehet. Muistan kun ennen keikkaa Haimi kertoi Hietaselle, että "bändi hajosi junassa". Onneksi se oli vain tilapäistä, sillä ainakin tuona iltana LSC oli kasassa ja voimissaan. Huomasin kun Juice Leskinen Grand Slamista, ja myöhemmin Cliftersistä, tunnettu rumpali Vesa Sytelä kuunteli sivummalta juttuja, eikä selvästikään tiennyt mikä heppu glamrokkari-Haimi oikein oli.

Kesällä 1994 näin Lowdown Shakin' Chillsin kolme kertaa. Ensin Provinssirockin klubilla jossain päin Seinäjoen keskustaa, sitten juhannuksena Kauhajoen Nummirockissa ja lopuksi vielä Ruisrockissa. Ruississa LSC soitti teltassa ennen päälavalla ollutta Aerosmithiä, joka oli suurten tähtien tapaan reilusti myöhässä. Päälavalla viivettä yritti paikata pitkillä kitarasooloilla ja muilla venytyksillä amerikkalainen Pride And Glory, jonka oli Ozzy Osbournen kitaristin Zakk Wylden yhtye.

Lowdown Shakin' Chills soitti viimeisen keikkansa syksyllä 1994. En tiedä syytä hajoamiseen. Turhan aikainen poismeno joka tapauksessa.

Viitisen vuotta sitten satuin katsomaan Poliisi-TV:tä tai jotain muuta TV2:n ajankohtaisohjelmaa. Siinä haastateltiin PP Kotilaa. Häntä ei tosin noteerattu muusikon ominaisuudessa, vaan aihe liittyi huumekuolemiin. Ennen Jokelaista LSC:ssä rumpalina ollut Jan Jansku Nylund nimittäin kuoli joskus 90-luvulla yliannostukseen. Muistan joltain asiasta tietävältä tuttavaltani kuulleeni hänen vetäneet "hevoshormoonia", ja taidettiinpa se lähetyksessä mainitakin. Ohjelmassa haastateltiin edesmenneen rumpalin äitiä ja Kotilaa Janskun vanhana kaverina.

Viime lauantaina huomasin turkulaispubi Tinatuopin pöydässä tutunnäköisen hahmon. Hänhän oli LSC-kitaristi Kotila! Siinä kaljapäissäni oli pakko vaihtaa muutama sana hänen kanssaan. Kotila kertoi olevansa nykyisen bändinsä kanssa menossa keikalle Satamakapakka Hunsvottiin, jossa yhtye versioi amerikkalaista psykedeelisen rockin mestaria Roky Ericksonia.

Yritin linkittää tämän loppuun muutaman biisin LSC:ta, mutta blogipalvelin ei jostain syystä tunnista bändin biisejä. The Nomadsin Lowdown Shakin' Chillsin se kylläkin löytää. Mutta pienellä vaivalla asiasta kiinnostuneet siirtyvät Youtubeen ja hakevat itse sieltä.