sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Piknikristeily Viking Linella

Kun uusi Viking Grace -laiva aloitti liikennöinnin viime tammikuussa, asetin tavoitteeksi käydä laivalla kevään kuluessa. Eilen se sitten toteutuikin.


Viking Grace.

Aamulla matkaan lähdettiin Viking Linen Amorellalla. Sitä voi jo kutsua veteraanilaivaksi, koska paatti on kulkenut 25 vuotta Turun ja Tukholman väliä. Amorella oli helmikuussa telakalla, jossa siihen tehtiin ainakin sisutusmuutoksia jonkun verran. Tupakkakopit oli uudistettu ja pienennetty, jolloin ravintolatilaa tuli lisää. Jotain muutakin pientä huomasin, mutta muuten näytti paikat olevan ennallaan.

Alkumatka ennen Maarianhaminassa tapahtuvaa laivanvaihtoa sujui nopeasti. Kaljaa kului tuoppikaupalla jo ennen 12.15 alkanutta ruokailua, joka piknikristeilyn hintaan sisältyy. Yökerho oli aamupäivälläkin viihtyisä, varsinkin kun aurinko paistoi ikkunoista ja juttu kulki.


Etenkin ravintola-alan ihmiset jaksavat rutista ruotsinlaivojen ruuista. Samoin jotkut tutut luulevat tietävänsä kaiken Silja Linen laivojen ruokapöydistä. Koska laivayhtiön omistavat nykyään virolaiset, huonontaa se heidän mielestään sinivalkoisten laivojen ruokaa! Melkein sama kuin sanoisi, että virolaiset ovat huonompia ihmisiä kuin suomalaiset. Onneksi en itse moisista lapsellisuuksista perusta, vaan mättään notkuvista pöydistä lautaset täyteen kaikkea mistä sattuu tykkäämään. Joka kerta on maistunut erittäin maukkaalta huolimatta omistajien kotimaasta.

Viking Linen puffetin ruokalinjastot ovat aina yhtä sekavia, oli ruokalassa sitten kännissä tai selvinpäin. On täysin mahdotonta löytää aloituskohta, vaikka kuinka sitä etsisi. Jos homma olisi jollain lailla selkeämpi, takuulla vältyttäisin turhalta palloilulta ja jonot etenisivät varmasti nopeammin.


Gracen retrobaari.

Kello 14 jälkeen tehty laivanvaihto sujui hitaammin kuin ennen. Kulkuputki Amorellasta Graceen ei ollut lähelläkään vironlaivojen vastaavia, mutta yllättävän pitkä joka tapauksessa. Oikein kävi sääliksi vanhuksia ja liikuntarajoitteisia. Helsingissähän vironlaivoihin joutuu kävelemään putkessa noin kilometrin matkan.

En oikein tiennyt mitä Viking Gracelta odottaisi, mutta kuvat laivasta näyttivät hienoilta. Muutama tuttu kommentoi Gracea tyyliin "tämä on jo nähty", mutta ainakin minulle laiva edusti monessakin mielessä ennennäkemätöntä.


Gracen kymppikannen juottoloissa oli armoton meininki jo kolmen aikoihin. Rockmore Barissa huuto raikui ja viina virtasi. Paikka oli niin täynnä, ettei eteenpäin meinannut päästä. En ole koskaan aiemmin nähnyt ravintolassa noin paljon humalaisia ihmisiä siihen kellonaikaan.

Samalla kannella, mutta päinvastaisella puolella, oleva Retro oli kooltaan monikertainen Rockmoreen verrattuna. Ihmismäärältään se oli silti vain murto-osa kollegastaan. Jo tällä perusteella sanoisin kyseessä olevan suunnitteluvirheen - ehkä baarien paikat kannattaisi vaihtaa keskenään.

Rockmoren pienellä esiintymislavalla soittanut trubaduuri oli normaalia fiksumpi kaveri. Yleensähän nämä veikkoset vetävät aina samoja biisejä kuten Eaglesin Hotel Californian ja CCR:n Poroud Maryn. Tumma kaveri latasi tiskiin jopa Iron Maidenin Fear Of The Darkin ja sai kännisen yleisön villiintymään.


Kaksikerroksinen yökerho oli upea. Ammattitaitoinen, mutta ennalta-arvattava ravintolabändi soitteli takavuosien hittejä kuten Gloria Gaynoria, CCR:ää ja Elvis Presleytä. Ei niin minkäänlaista mielikuvitusta kappalevalinnoissa, mutta sovitukset olivat sentään hiukan keksiäämpiä kuin normaalisti.

Grace oli oikein positiivinen kokemus. Täytyy mennä uudestaan vielä tänä vuonna - vähintään piknikille kesällä.


Gracen yökerho.


3 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Hyvä kun tykkäsit. Itse olin Gacella matkalla Tukholman kautta Espanjaan. Pikainen illan tutustuminen laivaan oli itselleni lievä pettymys, odotin enemmän. Tosin laivan kapakat oli täynnä kuin kuuluisa Turusen pyssy ihmisiä, jotka olivat täynnä. Ranskalainen show oli surkea, paluumatkalla 10 päivän päästä Amorellalla oli vastaava show,, mutta paljon parempana versiona.
      No parin viikon päästä hääpäivämatkalla pitää tutustua Graceen paremmin.
      T.Matti "Viki" Vikström

      Poista