tiistai 10. huhtikuuta 2012

Lööperiä Amerikan malliin

Sehän on tiedetty jo ikiajat, että Amerikassa kaikki on suurta ja varsinkin paljon suurempaa kuin Suomessa. Viihdemaailmassa näin tuntuu olevan vielä enemmän kuin vaikkapa urheilussa.

Kalifornialaisen glamrockyhtye Mötley Crûen tarinan kertova kirja The Dirt - Törkytehdas (2001) oli julkeudessaan niin suurta puppua, että ihmettelen kuinka itseään fiksuina pitävät ihmiset ottivat sen niin tosissaan. Amerikan lisää Mötikkä -miesten kirjassa on niin paljon, että mikäli jutut pitäisivät edes puolittain paikkansa, olisivat äijät olleet haudassa jo vuosikausia.

"Paras kirja ikinä", kommentoi kerran eräs peruskoulunopettaja, jolle oli mennyt täydestä Nikki Sixxin, Vince Neilin ja kumppanien höpinät. Sääli vaan oppilaita.




Joskus tokaisinkin jossain, että olisi ollut kiinnostavaa nähdä miten Mötleyn pojat olisivat pärjänneet edes yhden viikonlopun 80-luvulla Eppu Normaalin, Sielun veljien, Popedan tai Juice Leskinen Grand Slamin keikkabussissa Suomen suvessa. Siinä olisivat jenkit olleet ihmeissään kun suomipojat imuroivat ämpäritolkulla viinaa keikkareissuillaan.

Moisen tripin jälkeen Törkytehtaan kaltaista sontaa tuskin olisi kirjoittettu. Tai jos, niin viina ja huumeet olisivat näytelleet kirjassa paljon pienempää osaa. Kyllähän mainituilla orkestereilla naisiakin riitti, vaikka sitä ei hevillä uskoisikaan esimerkiksi alla olevasta kuvasta.



Popeda vuosimallia 1982


Pari kuukautta sitten iltapäivälehdet kirjoittivat entisen Guns N' Roses -basisti Duff McKaganin vanhoista juomatottumuksista, joista McKagan kertoo uutuuskirjassaan It's So Easy and Other Lies. Amerikan lisää oli siinäkin suorastaan saavitolkulla.

"Haiman laajentuminen johtui McKaganin ankarasta ryyppäämisestä. Pahimmillaan hän joi 1 gallonan, eli noin 3,8 litraa vodkaa päivässä.

- Sen jälkeen yritin vähentää ja siirryin juomaan viiniä. Sitä kului 10 pulloa päivässä."


Justiinsa juu ja jetsulleen! Vedäppä itse nelisen litraa eli kahdeksan pulloa vodkaa päivässä vaikka kuukauden verran ja kerro sitten juopottelustasi medialle vajaat 20 vuotta myöhemmin. Jää kyllä toteuttamatta jopa maailman suurimpiin kuuluneen rockbändin jäseneltä.

Lehtijutuissa McKagan unohti mainita miten soittopuoli mahtoi sujua esiintymislavalla pikku viinapaukuissa. Veikkaan, että keikalla November Rain olisi ollut suoranainen vodkasade ja mies itse kuin Welcome To The Jungle, jos tuosta viinamäärästä puoletkaan pitäisi paikkaansa.




Tänään näin punaista kuin luin Iltalehteä netistä. Aerosmithin laulaja Steven Tyler, joka nykyään tunnetaan paremmin näyttelijä Liv Tylerin isukkina ja American Idol -ohjelman tuomarina, kertoi sekoiluvuosistaan.

"Kun vuonna 1976 luin lehdestä kavereista, jotka olivat kiskoneet miljoonia sieraimiinsa ja menettäneet lopulta koko omaisuutensa, sanoin aina, että minä en koskaan ole noin tyhmä. Loppujen lopuksi niistin menemään kaksikymmentä miljoonaa."

Kamoon Steven, edes jotain rajaa hei!



Steven Tyler

Suomessa satusedän hommia on lahjakkaasti tehnyt entinen Hanoi Rocks -kitaristi Andy McCoy. Vaikka pidänkin miestä erinomaisena biisintekijänä, on hän silmissäni jo 80-luvulla menettänyt uskottavuutensa henkilönä.

Nyt Andy on ollut tovin hiljaa, mutta eiköhän sieltäkin vielä kuulu hurjia juttuja kuinka hän teki sitä ja tätä, veti huumeita oikein urakalla ja sekoili täysillä. Siitä huolimatta Andy on päihdeasioissa uskottavampi kuin Amerikan kollegansa!



Andy McCoy





4 kommenttia:

  1. Yhdysvalloissa ei kannata tilata pientä kahvikuppia isompaa, koska siinäkin voi olla jo liikaa. Iso onkin sit jo litran. Jenkeissä on kovia puheita asiasta kuin asiasta, toki Suomessakin esim. juodun alkoholin määrällä.

    Mitä Hanoi Rocksiin tulee, niin suomalaiset näkee bändin paljon suurempana kuin mitä se on koskaan nähty ulkomailla tai edes ollut Suomessa. Hanoi oli ulkomailla vain bändi muiden joukossa, ei edes keskitason nimi. Eihän ne ole Suomessakaan lähelläkään myydyimpien artistien kärjessä. Hanoista kirjoitetuissa muistelmissa ja historiikissa ne on muka menneet eri paikkoihin kuin isot starat ja asiat on muka olleet ihmeellisiä. Kovia puheita Amerikan malliin kuin suoraan kapakoista. Totuus ei ole hauskaa eikä myyvää.

    VastaaPoista
  2. Kiitos pitkästä palautteesta.
    En tarkoittanut Andyn tarinoilla Hanoi Rocksin saavutuksia maailmalla, vaan yleisesti muuten kaikkea huttua mitä mies on vuosien varrella suustaan päästänyt.

    VastaaPoista
  3. No vähän liioittelun makua juu litran leka viskiä tai vodkaa päivässä alkaa olla jo kova sana juopommallekki ja siihen muutama bisse päälle. Kyllähän se toleranssi ajan myötä kasvaa, mutta...

    Ameriikan hömppää niinku eilen tuli dokkari irakin sodasta ja nuoret veteraanit kertoivat kokemuksista niin yksi meinas että kun telkkarissa on kaikkea huipputeknologiaa jenkkisotilailla, niin hän ei ainakaan siellä semmosta nähny kun suojaliivitkin oli vm -67 vietnamin sodasta ja hummerit ja jeepit panssaroitiin ite omilla virityksillä

    Jenkkien nyt vaan täytyy aina jotenki nostattaa statusta menemällä liiallisuuksiin, jopa liioittelussa. Ainahan valtaosa jengistä kuitenkin uskoo noiden rakkauden ja rokkenrollin sotureiden sotaretkien sankariteot, juu...

    Jakke

    VastaaPoista
  4. Mitähän tommonen rokkarin päiväannos huumeita sitten maksaa maksaa?

    -Tony

    VastaaPoista