maanantai 9. huhtikuuta 2012

Latokartanonkoski Perniössä

"Latokartanonkoski entisen Perniön alueella Kiskonjoessa on merkittävä luontokohde jo siitä syystä, että sen pudotuskorkeus on 17 metriä. Alueella kiertää vanha luontopolku. Latokartanonkoski on yksi Kiskonjoen melontareitin etappi. Koskeen liittyy myös rakennusjäänteitä v. 1732 perustetusta Kuuston, sittemmin Näsen kartanon ruukista. Erimerkkejä rakennuksista ovat mm. luonnonkivistä ja kuonatiilistä tehdyn, nykyään rapistuneen myllyrakennuksen raunio sekä työväenasunto. Ne edustavat koskessa jo keskiajalla harjoitetun myllytoiminnan myöhäisempiä seuraajia.

Kohde sopii hyvin retkeilyyn kaikkina vuodenaikoina, koska koski näyttää eri aikoina erilaiset puolensa. Talvella koskella voi nähdä koskikaroja ja saukon jälkiä, keväällä koski soi komeimmillaan, silloin voi myös nähdä mm. tikkoja." (salo.fi)


Kuvat isommaksi klikkaamalla.














Latokartanonkoskesta sain vihiä turkulaiselta asianharrastajalta Harri Nato Leinolta. Hän koluaa viikonloppuisin luolia, muinaisia uhripaikkoja, sotatantereita ja muita historiallisia kohteita. Jossain vaiheessa hänen piti perustaa oma blogikin kuvia ja tarinoita varten, muttei sellaista tietääkseni ole ainakaan vielä nähtävillä.

Leinon valokuvat Latokartanonkoskesta herättivät taannoin kiinnostukseni. Koska pääsiäispyhinä oli aikaa ja vapaata, oli paikan päälle päästävä vaikka väkisin. Näin asianlaita valitettavasti konkreettisesti myös oli, koska kävelykuntoni ei sattunut olemaan paras mahdollinen. Mutta perille päästiin ja päivä oli pelastettu.

Latokartanonkoski oli toden totta näkemisen arvoinen. Täytyy käydä uudelleenkin.

4 kommenttia:

  1. Olitpa nopea toimissasi!

    Hieno paikka. Ympäristössäkin vaikka mitä näkemistä seuraavilla reissuilla.

    Terv,
    Timo Sepänmaa

    VastaaPoista
  2. Kiitos seurasta! Oli mukava ilma ja päivä muutenkin kaikesta huolimatta.

    VastaaPoista
  3. Pitää mennä itekin tonne tänä kesänä. Hieno paikka.

    VastaaPoista
  4. Kannattaa käydä. Suosittelen myös Nautelankoskea, joka sijaitsee Liedon asemalla, Turun lähistöllä.

    VastaaPoista