Mietoisten maaliskuiset matelijat

Sunnuntaina 30. maaliskuuta aurinko porotti täydeltä taivaalta sumuisen aamun jälkeen. Ajelin Mietoisiin Saaren kartanolle, jonka tiluksilla olen muistaakseni vain kerran aikaisemmin käynyt.

Syy moiseen matkaan oli info, jonka mukaan parkkipaikan vierusta kuhisee käärmeitä. Vaikka en mikään käärmefani noin muuten olekaan, mielelläni valokuvaan niitä jos kohdalle osuu. 

Tällä kertaa se oli todella vaivatonta. Aivan karja-aidan toisella puolella köllötteli ainakin viisi kyytä. Köydellä aidatulla nurmiosuudella puolestaan kaksi niiden lajikumppania sekä kimppu rantakäärmeitä. 

Näky muistutti markkinoilta tuttua metrilakutiskiä. Tosin sillä erotuksella, että pötkylät liikkuivat ja heiluivat tauotta. Käsitykseni mukaan kyseessä oli rantakäärmeiden kevätkiima. Vastaavan tapahtuman olen kaksi kertaa aiemmin todistanut Turun Ruissalossa. 

Selvästi moni ulkoilija tiesi, että matelijoita on täällä tänä keväänä jo tavattu. Rantakäärmeiden orgioita kerääntyi katselemaan suuri joukko ihmisiä pikkulapsista senioreihin. 

Lähellä Saaren kartanoa asuva nuoripari jopa tunnisti osan käärmeistä. "Tuo harmaa paksu kyy on aina tuossa samassa paikassa", pariskunnan kauniimpi osapuoli totesi. 

Eräs vanha herra lähti autoltaan pienen koiransa kanssa kävelylle. Parivaljakko suuntasi suoraan kohti kyytannerta. Tein kai päivän hyvän työn, kun huusin miehelle, että kannattaa varoa kyitä, joita on siinä aivan muutaman metrin päässä. 

Brinkhallin kartanon mailla

Pari viikkoa sitten sunnuntaiajelukohteena oli Turun Kakskerran saarella sijaitseva historiallinen Brinkhallin kartano. 

Brinkhallin uusklassinen päärakennus valmistui vuonna 1793 ja se on tyylilajinsa ensimmäinen Suomessa. Päärakennuksen suunnitteli Turun akatemian rehtori, professori Gabriel von Bonsdorff. 

Kartano suojeltiin vuonna 1991. Museovirasto on määritellyt kartanon ympäristöineen valtakunnallisesti rakennetuksi kulttuuriympäristöksi. 

Vuosina 1998-2002 Brinkhallin kartano oli YLEn historiallisen draamasarjan Hovimäen kuvauspaikkana ja vuonna 2008 Aku Louhimiehen elokuvalle Käsky. 

Vuosien varrella olen kuullut Brinkhallin kartanosta lukuisia kummitusjuttuja. Eräs kaveri vaimoineen oli tavannut pihamaalla puheliaan huoltomiehen. Putkireiska oli esitellyt paikkoja, kertonut karmeita tarinoita ja opastanut heidät talon kellariinkin, jossa oli hänen mukaansa aikoinaan tapahtunut kummia.

Itse satuin sattumalta kuuntelemaan Aavetaloja ja ihmiskohtaloita-podcastin Brinkhallin kartano-jakson noin viikkoa ennen sunnuntaiajelua. Tiedä sitten vaikuttiko tuo Jarmo Mäkisen juontama kauhutarina asiaan, mutta aiemminkin pihalla seisoskelleena tuntuu kuin joku katselisi yläkerran ikkunoista.

Jos uskallusta riittää, jakson voi kuunnella linkistä https://www.supla.fi/episode/fec3ceef-d02c-4d3c-82aa-f287d193d3ef

Keli oli käyntipäivänä kylmä ja tuulinen. Kuvista päätellen näin ei ehkä uskoisi, mutta ulkona ei kovin kauan voinut ihmetellä ilman paleltumisvaaraa. 

Lähimetsästä kuului korppien raakkumista. Pian kaksi uljasta merikotkaa liittyi joukkoon. Tiedä sitten mikä tilanne oli kyseessä, mutta veikkasin siellä lojuvan jonkin sortin raadon, joka lintuja kiinnosti.  

Kuivin jaloin Savojärvellä

Lauantaina 22. maaliskuuta suuntana oli Kurjenrahkan kansallispuisto. Sain luotettavalta taholta kuulla, ettei pitkospuilla tarvitse varoa kevättulvia tai jäätä. Moisen infon myötä kiinnostus lauantaireippailua kohtaan kasvoi siinä määrin, että matkaan lähdettiin Turusta kello 9:30. 

Mukana matkassa oli Matti Viki Vikström, jonka kanssa olemme kiertäneet Savojärven useasti aiemminkin. Mieleen muistuu eräskin kerta, jolloin suon ylittävä pitkospuusilta oli veden vallassa parinkymmenen metrin matkalta. Tällä kertaa kevätsää oli kuin morsian.

Kurjenrahkan kansallispuiston suosituin reitti on Savojärven kierros. Sen pituus on kuutisen kilometriä. Käyntipäivänä polulla ei ollut ruuhkaa lainkaan, ainoastaan puolen tusinaa ihmistä koirineen tuli ja meni. 

Olimme perustallaajaa aikaisemmin liikkeellä, sillä parkkialueelle palatessamme puolisentoista tuntia myöhemmin, oli siellä aikamoinen ruuhka. 

Osin usean kunnan alueella sijaitseva alue on tunnettu Kuhankuonon rajakivestä, joka sijaitsee kolmen sadan metrin päässä Kurjenpesän parkkipaikalta. Kiven ympärillä pyörähdellessä voi yhtä aikaa olla Pöytyällä, Nousiaisissa, Mynämäellä, Turussa, Aurassa, Ruskolla ja Maskussa. Aikamoista. 

Viime vuonna en vieraillut Kurjenrahkalla kuin yhden vaivaisen kerran. Tiedä sitten miksi näin pääsi käymään, kun parhaimpina aikoina olen patikoinut siellä varmaan viidesti. Koska nyt oltiin näin aikaisin liikenteessä, on erittäin todennäköistä, että tulevan kesän ja syksyn mittaan alueen metsissä nähdään meikäläinenkin uudelleen. 

Kirsi K ja hylätty telakka

Nämä fotot ovat peräisin keväältä 2011 ja putkahtivat esille selatessani vanhoja kuvakansioita. Mallina on Kirsi, joka yhteen aikaa käytti taiteilijanimeä Kirsi K. 

Kuvauspaikkaa tuskin tunnistaa kovempikaan asiantuntija. Graffitien peittämien rähjäisten rakennusten tilalla on nykyään luksuskerrostaloja. Kyseessä nimittäin on nykyisessä Turun Telakkarannassa sijainnut Wärtsilän vanha telakka-alue. 

Samoilla tienoilla Aurajoen varressa asuu tätä nykyä muun muassa Lempäälän Ideaparkin ja Maskun kalustetalon isä Topi Sukari. Vanhasta telakka-alueesta ei muistuta enää kuin muutama museoitu nosturi. 

Kirsi K on tuttu nainen 90-luvun puolivälistä, jolloin tuttavapiirimme oli osin sama ja baaritkin samoja. Muistan ensin mieltäneeni hänet eksoottiseksi kaukomaiden kaunottareksi, mutta paksu Porin murre paljasti, ettei Varsinais-Suomeen ollut kovin pitkä matka. 

2010-luvun alussa otimme muutamankin kerran kuvia, joista yksi miljöö sijaitsi Liedon Vanhalinnanvuorella. Valitettavasti en ole nähnyt Kirsiä vuosiin, mutta sen verran tiedän, ettei hän enää asu Turun seudulla. 

Neljässätoista vuodessa kameran käyttöni on paljon parantunut, mutta eipä nämäkään kuvat lainkaan hullumpia ole. 

Turun Punkmuseossa

Turun Runosmäkeen avattiin hiljattain Punkmuseo. Museossa esitellään kuvin ja esinein Turun sekä lähiseutujen punkhistoriaa- ja kulttuuria. 

Idea Punkmuseoon tuli Helsingistä, jossa vastaava paikka on saanut suuren suosion. Sielläkin on pitänyt jo tovi käydä, mutta toistaiseksi homma ei ole toteutunut. 

Ajo-ohjeet Turun uusimpaan museoon kuuluivat, että jätä auto Runostuopin paikkapaikalle, josta museon jo melkein näkeekin. Infossa olisi voitu mainita maamerkkinä entinen Runosmäen nuorisotalo. Nykyään sen tiloissa on Aikamatka 20360-purkutaidetapahtuma ja viereisestä ovesta pääsee Punkmuseoon. 

Vanha päiväkoti on sisustettu viimeisen päälle rokkiluolaksi. Vähän kuin bändin treenikämpällä olisi. Eikä ajatus ole edes kovin kaukana, koska eräässä huoneessa on rummut ja muut vehkeet odottamassa soittajia. 

Mikään tilaihme Punkmuseo ei ole. En enää lainkaan kummastele kun eräs kaveri manaili, ettei avajaisissa nähnyt yhtään mitään. Käyntipäivänäni tilanne oli jo toinen; vain pari uteliasta katseli paikkoja ja muutama teini hääräsi jonkun pelin kimpussa. 

Kirkkaat loisteputket katossa hankaloittivat lasikehystettyjen kuvasuurennusten tutkimista. Varsin hienoa aikalaiskuvaa, mutta sitä on tarjolla turhan vähän. Keikkamainoksia on sitten senkin edestä. Näyttely kuitenkin elää ja kuvia on kuulemma tulossa lisää. 

Henkilökunnan tiskin takana nahkatakkiinsa niittejä väännelleen kaverin mukaan Punkmuseo on auki ainakin syyskuuhun, jonka jälkeen rakennusta aletaan ilmeisesti purkamaan. Siihen asti se löytyy Runosmäen lähiöstä osoitteesta Piiparinpolku 13.