Karjurock 2015

Karjurockissa rokattiin kuluvana viikonloppuna. Uudenkaupungin Lokalahden Nopperlassa vuodesta 2007 asti järjestetty festivaali on vuosi vuodelta kasvattanut kävijämääräänsä pikkutapahtumasta keskisuureksi juhlaksi.

Suomen, vai oliko peräti koko maailman, parhaaksi maalaisfestariksi kutsuttu Karjurock saavutti kaksi vuotta sitten yleisöennätyksensä, kun samana päivänä lavalla nähtiin muun muassa räppärit Petri Nygård ja Cheek ja muita lökäpöksyjä. Sen jälkeen onkin ollut mukavan väljää, enkä ainakaan minä kaipaa sellaista ruuhkaa. Järjestävät varmaan ajattelevat toisin.

Olin pitkään sitä mieltä, että tänä vuonna käyn Karjurockissa vain lauantaina, koska kahden päivän juhliminen ottaa kummasti voimille. Lisäksi lauantain pääesiintyjä Uriah Heep kiinnosti etukäteen eniten. Mikäli olisin näin toiminut, olisi olotila tällä hetkellä varmasti hiukan pirteämpi. Ostin kumminkin kahden päivän lipun, joka osoittautuikin muuten hyväksi päätökseksi.

Perjantain bändeistä ei ole oikeastaan muuta mainittavaa kuin amerikkalainen hevibändi WASP. Yhtye soitti loistavan keikan, jonka kesto oli alle tunti. Se ei ainakaan minua haitannut, sillä parempi tiivis ja ytimekäs paketti kuin turhaa yleisönlaulatusta tai muniinpuhaltelua sisältävä show.

WASP esitti kaikki keskeisimmät kappaleensa, joiden pääpaino on kahdella ensimmäisellä albumilla WASP (-84) ja The Last Command (-85). Settilista oli seuraavannlainen: On Your Knees / Torture Never Stops / The Real Me / L.O.V.E. Machine / Wild Child / Sleeping (In The Fire) / Forever Free/ I Wanna Be Somebody / Chainsaw Charlie ja Blind In Texas.

Lauantain pääesiintyjänä oli brittiläinen progressiivista hard rockia soittava veteraaniyhtye Uriah Heep. Odotin bändin keikkaa kuin kuuta nousevaa, sillä Heep on viime vuosina ollut yksi eniten kuuntelemistani bändeistä. Alunperin tutustuin siihen jo vuosikymmeniä sitten, mutta innostuin muutama vuosi takaperin vielä enemmän.

Näin Heepin ensimmäisen kerran Köyliön legendaarisella Lallintalolla syksyllä 1989. Sittemmin olen ehkä vajaat kymmenen kertaa. Edellisen kerran viime vuoden kesällä Salon Astrum Areenalla.

Heep on täysin vetreä bändi, vaikka moni muuta luuleekin. Viimeksi perjantaina kuulin eräältä vanhalta tutulta, että "se ei kuulemma ole enää oikein vedossa". Kyllä vaan on. Karjurockin keikka tuon jälleen todisti.

Esitys oli yhtä ilotulitusta alusta loppuun. Uudemmat kappaleet kuten One Minute ja pakolliset klassikot Sunrise, Stealin, Lady In Black, July Morning ja tietysti Easy Livin' villitsivät allekirjoittaneen sellaiseen hurmostilaan, etten ole aikoihin mistään keikasta noin paljon innostunut.

Heep myös vaihtelee settilistojaan huolimatta edellä mainituista klassikkokappaleista, joita se ei oikein voi jättää soittamatta. Tällä kertaa mukana oli vuonna 1977 ilmestyneeltä Firefly -levyltä peräisin oleva Hanging Tree. Oikein positiivinen yllätys. 

Ennen Uriah Heepiä esiintyi telttalavalla turkulainen Jailbreak. Heviklassikoita soittava yhtye oli paikalla viime vuonnakin ja sai mahtavan vastaanoton. Sama päti tälläkin kertaa, eikä puolen tunnin soittoaika tahtonut riittää mihinkään. Acceptia, Judas Priestiä, Iron Maidenia ja kumppaneita olisi kuunnellut paljon pitempäänkin.

Valitettavasti The Grammersin esiintymisvuoro oli vasta kahdelta yöllä. Sitä en ehtinyt nähdä, sillä kyytimme lähti pois jo aikaisemmin. Mutta ensi viikolla bändi soittaa Turussa Papa Joe -ravintolalaivassa ja sinnehän on pakko mennä.

Easy Livin' In Salo 2012

Elokuun puolivälissä toisen kerran järjestetty Uriah Heep -tapahtuma Easy Livin' In Salo kokosi jälleen varsinaissuomalaiseen pikkukaupunkiin liudan brittiorkesterin innokkaita faneja.

Uriah Heep Suomi Finland ry:n kokoonpanema kolmipäiväinen juhla alkoi torstaina Salon torilta. Kauppapaikalla on kesäisin kuultu livemusiikkia erilaisten artistien toimesta, muun muassa bluesmimmi Erja Lyytinen esiintyi siellä hiljattain.

Entisille Uriah Heepin jäsenille Ken Hensleylle, Paul Newtonille ja Lee Kerslakelle annettiin kunnianosoituksena Salon kaupungin avaimet. Äijät olivat Salossa liikkeellä Uriah Heep Legends -nimellä. Heep-veteraanien lisäksi kokoonpanoon kuuluvat islantilainen laulaja Eirikur Hauksson ja brittikitaristi Phil Baker.

Bakerin taustoista en tiedä mitään. Hauksson sen sijaan on kotimaassaan suuri tähti ja edustanut sekä Islantia että Norjaa Euroviisuissa. Vuodesta 2005 hän on ollut mukana Ken Hensleyn Live Fire -bändissä, jonka näinkin Sweden Rockissa neljä vuotta sitten.

Hensley soitti koskettimia ja kitaraa sekä lauloi Uriah Heepin kolmellatoista ensimmäisellä levyllä vuosina 1970-1980. Hän myös sävelsi pääosan yhtyeen kappaleista. Kaikki bändin suurimmat hitit ovat hänen käsialaansa. Samaa materiaalia Uriah Heep Legends esittikin Salon pääkonsertissa lauantaina 18. elokuuta.

Hensley täytti pari päivää sitten 67 vuotta. Mies on vetreässä kunnossa ottaen huomioon muusikoille tyypillisen rankan elämäntavan. Hensley myös lauloi noin puolet Uriah Heep Legendsin setistä, Haukssonin hoitaessa toisen puolen.

Ken Hensley

Heepissä 1971-79 ja 1981-2007 soittanut rumpali Lee Kerslake on periaatteessa jäänyt jo eläkkeelle, eikä soita enää aktiivisesti. Ukkelin habitus onkin kuin eläkeläismiehellä, eikä heti uskoisi hänen olleen suositun rockbändin jäsen ja entinen megastara. Vastaavan näköisiä miehiä tapaa yleensä vaikka Tuurin Kyläkaupassa tai Nauvon vierasvenesatamassa.

Lee Kerslake

Kolmikon tuntemattomin jäsen on Heepin kolmella ensimmäisellä älppärillä bassotellut Paul Newton. 67-vuotiaaksi mieheksi hän oli erittäin hyväkuntoisen oloinen.

Paul Newton (oik.) juttelee suomalaisfanin kanssa urheilutalon pihalla.

Salon urheilutalolla ollut pääkonsertti keräsi satoja ihmisiä. Vaikea sanoa tarkkaa lukua, mutta enemmänkin olisi vielä mahtunut.

Pakkaa hiukan hämmensi "oikean ja virallisen" Uriah Heepin taannoinen keikka Turun Logomossa. Heep esiintyi myös kesäkuussa Kaarinassa Saaristo Openissa. Molemmat paikat ovat vielä lähellä Saloa. Moni tuttavani sekoittikin kokoonpanot, eikä suurimman osan kaaliin ole kai vieläkään uponnut mistä Salossa oikein oli kyse.

Räikein esimerkki huonosta tiedottamisesta tuli 17.8. Ilta-Sanomien toimittajalta. Kaverilla meni pahasti puurot ja vellit sekaisin. Tekstiä on näköjään jälkeenpäin muokattu ala-arvoisesta hillitymmäksi ja virheitä korjattu. http://www.iltasanomat.fi/musiikki/art-1288492587883.html

Eräs tuttavani puolestaan kirosi puhelimessa, että Uriah Heep Legends Salon torilla oli "täyttä huijausta". "Eivät vetäneet kuin yhden biisin". Ilmeisesti hän ja moni muu luuli, että UHL olisi soittanut siellä täyspitkän keikan. Mielestäni missään näin ei kuitenkaan mainittu.

Olisivat tulleet lauantain pääkonserttiin, jonka 25 euron hintainen pääsylippu oli mielestäni todella kohtuullinen musiikin runsaaseen antiin ja tasoon nähden.

Rentoa mieninkiä anniskelualueella.

Jos UHL esitti Salon torilla vain yhden kappaleen (jonka veikkasin oikein Lady in Blackiksi), oli urheilutalolla ilmassa ns. suuren urheilujuhlan tuntua.

Illan avasi Five Fifteen -bändistä tuttu Mika Järvinen. Hän esitti suurelle yleisölle tuntematonta materiaalia muun muassa Heep -ukkojen alkutaipaleen hämäristä. Tulipa yksi David Bowienkin kappale ja Heepin High And Mighty -levyn (1976) Footprints In the Snow.

Järvinen työstää parhaillaan kirjaa Uriah Heepistä. Salo-viikonloppuna hän kuulemma sai paljon lisää hyvää aineistoa sitä varten. Odotan innolla kirjan valmistumista.

Mika Järvinen

Saksalainen Circle Of Hands osoittautui professionaaliseksi coverbändiksi. Laulaja näytti aivan tamperelaisen Mustat enkelit -yhtyeen Jussi Aaltoselta. Muut kaverit olivat kuin suoraan lukion opettajanhuoneesta napattuja.

Circle Of Hands esitti harvinaisempaa Heep-materiaalia, jollaista ei yleensä livenä kuulla. Pitkät kappaleet kuten Salisbury ja Magician's Birthday eivät kuulu kenen tahansa ohjelmistoon. Myös Sweet Freedom -albumin If I Had The Time oli hieno kuulla.

Circle Of Hands Saksasta.

Uriah Heep Legendsin aloittaessa sali oli jo yhtä vellovaa ihmismassaa. Äänentoisto oli hyvä, eikä bändi luukuttanut liian kovalla volyymilla. Valotkin olívat viimeisen päälle.

Kappalemateriaali noudatti Heepin 70-luvun hittejä. Joukossa oli muutama yllätyskin. Sellaisina pidän ainakin Sweet Freedom- ja Rain -biisejä. Setissä oli myös esimerkiksi Rainbow Demon, Tales, July Morning, The Wizard, Gypsy ja Lady In Black.

Easy Livinin aikana anniskelualueella vieressäni ollut hieman varttuneempi rouva totesi, että "tämän kappaleen minäkin tunnen". Hän ei suinkaan ollut ikänsä puolesta yleisössä mikään poikkeus. Kun itse neljäkymppisenä olin varmaan nuorimmasta päästä, liikkui keski-ikä jossain 50-60 ikävuosien välillä.

Uriah Heep Legends

Illan päälle oli jatkot Sokos Hotelli Rikalassa. Lavalla nähtiin Ken Hensley velipoikansa Trevorin kanssa sekä suomalaisia Heep-coverbändejä.

Hensleytä lukuunottamatta Uriah Heep Legendsin jäsenet istuivat ravintolassa yleisön joukossa muina miehinä. Heitä oli mahdollisuus jututtaa jos halusi. Äijillä ei ollut minkäänlaisia tähdenelkeitä. Päinvastoin he oikein tyrkyttivät itseään valokuviin ja vaikuttivat aidon kiinnostuneilta kaltaisteni kännikalojen Heep-muisteluista.

Easy Livin' In Salo oli hieno tapahtuma, johon toivottavasti tulee vielä jatkoa. Kysyntää tuntuu ainakin olevan!

Trevor Hensley ja Ken Hensley.

Ken Hensley.

Lee Kerslake, Paul Newton ja Eirikur Hauksson.

Lee Kerslake ja allekirjoittanut.

Turkulaiset Heep -fanit Tony, Jaska ja Eki.

Kerslake ja tuntemattomaksi jääneet naiset.

Kaksi legendaa; Kerslake ja Teddy & The Tigersin basisti AP Niemi.

Hauksson, Phil Baker, Jaska ja Tony.

Uriah Heep Logomoon

Tänään lauantaina 30. kesäkuuta uutisoitiin, että legendaarinen brittibändi Uriah Heep tulee keikalle Turun Logomoon elokuun 5. päivä. Ahkerana Suomen kävijänä tunnettu orkesteri soitteli juuri muutama viikko takaperin Turun naapurissa Kaarinassa, jossa järjestettiin Saaristo Open -festivaalit.

Uriah Heep Saaristo Openissa 9. kesäkuuta 2012.

Heepin Turun keikasta tiedotettiin yllättävän myöhään, mutta tapahtuma lienee niin tuore, ettei aikaisempaa tietoa ollutkaan. Uskoisin Logomoon saapuvan sen verran ryhmää, että konsertti kannattaa. Sunnuntai on oikeastaan tähän tarkoitukseen hyvä päivä, vaikka Turussa ei tunnetusti konsertteihin väkeä pahemmin valu. Oli ajankohta sitten mikä tahansa.

Itse en näillä näkymin valitettavasti pääse paikalle, koska ehdin jo keväällä buukata muuta ohjelmaa kyseiselle viikonlopulle. Muuten kyllä menisin ehdottomasti. Saaristo Openissa Heep oli todella vetreässä kunnossa.

Heepin nykykokoonpano.

Uriah Heepistä puhuttaessa ärsyttävintä on, että todella monet kysyvät ensimmäiseksi bändin nimen kuultuaan, että "onko siinä enää yhtään alkuperäisjäseniä?". Mitä helvetin väliä sillä on? Kuka kaipaa esimerkiksi alkuperäistä Popedaa tai Eppu Normaalia?

Heepin kokoonpano oli sama noin 20 vuotta 80-luvun lopulta lähtien, kunnes rumpali Lee Kerslake jäi eläkkeelle. Hänkään ei ollut alkuperäisjäsen, vaan bändin neljäs rumpali, joka tuli kuvioihin 70-luvun alussa. Kuka halajaa lavalle ennen Kerslakea olleita rumpaleita? Kuka tietää keitä he edes olivat? Onko sillä mitään väliä? Huononeeko Heepin musiikki jotenkin ilman "alkuperäisjäseniä"?

Uriah Heep vuonna 1978 Fallen Angel -levyn aikoihin.

Heep on täysin relevantti orkesteri nykymiehistölläänkin. Alkuperäisistä soittajista mukana on kitaristi Mick Box. Basisti Trevor Bolder on hänkin ollut mukana 70-luvun lopulta, mutta oli Kerslaken tavoin 80-luvun alkupuolella hetken poissa yhtyeestä.

Ymmärrän kyllä, että Ken Hensleytä voi joku kaivata. Mies kun kaikki Heepin 70-luvun hitit ja lauloi muun muassa Lady In Black- ja Look At Yourself -kappaleet. Hyvin bändi on ilman häntäkin pärjännyt.

Hensley esiintyy omillaan ja soittelee paljon vanhoja Heep -ralleja. Hän ilmoitti Sweden Rockin pressiteltassa kesäkuussa 2008, ettei kaipaa Uriah Heepiä tai aio enää bändiin liittyä. Tämän kuulin omin korvin.

Vuoteen 1976 asti Heepissä laulanut David Byron sen sijaan on kasvanut horsmaa jo vuodesta 1985.