Vajosuo on Kurjenrahkan kansallispuistossa Varsinais-Suomessa sijaitseva suo Maskun, Ruskon ja Nousiaisten alueella. Turusta sinne kertyy matkaa kolmisenkymmentä kilometriä.
Vajosuo, joka tunnetaan myös kahdella ässällä Vajossuona, tuli tutuksi syksyllä 2015. Tuolloin kävin siellä ensimmäisen kerran ja hämmästelin pitkospuiden umpisurkeaa kuntoa. Samaa ongelmaa ei lauantaina uudenvuodenaattona ollut, sillä lankut oli pantu uuteen uskoon. Kyllä kelpasi tallata sekä metsässä että suo-osuuksilla.
Tähän vuodenaikaan Vajosuon maisemissa oli eläimistön suhteen perin hiljaista. Yksi vaivainen korppi lentää liihotteli menemään. Muuten alueella on mahdollista nähdä muun muassa harvinaisia perhosia, kurkia, käkiä, punajalkavikloja ja taivaanvuohia.
Vajosuon retken tarkoituksena oli etenkin käydä grillaamassa laavulla, joka on saanut uuden elämän noin 200 metriä alkuperäisestä paikastaan. Se sijaitsee nyt aivan suon laidassa. Sieltä käsin voi makkaran ahmimisen ohessa bongata vaikka lintuja ja hyönteisiä tai istuskella muuten vaan luonnon helmassa.
Laavulla oli ateriaa värkkäämässä nelihenkinen seurue. Sattumoisin eräs heistä oli loppuvuodesta ollut mukana laavunsiirtoprojektissa. Kyseessä oli jonkinlainen Turun aikuiskoulutushanke, mikäli oikein käsitin. Toisaalta luulisi, että helpommalla olisi päässyt talkootyönä, jossa muutaman raavaan miehen joukko olisi kantanut hirret paikasta a paikkaan b, mutta enpä käy suotta aliarvioimaan tuotakaan.
Laavun grillipaikalle mahtuu tämän perusteella vaivatta ainakin kymmenkunta ihmistä jakamaan yhteistä iloa. Penkkejä on kerrankin tarpeeksi. Jopa hieman kauempana laavusta oli jykevä laudoitus, jonka päällä voi vaikka vetäistä kauneusunet jos siltä alkaa tuntumaan.
Täytyy oikein erikseen mainita, että kyllä Perniön paistinmakkara nuotiolla kypsennettynä on sitten hyvää Turun sinapin kera. Ihan tulee kuola suunpieleen kun muisteleekin tuota fantastista makuyhdistelmää.
Lauantainen Vajosuo oli onnistunut päätös vuoden 2016 luontoretkeilylle. Saapa nähdä mitä retki- ja luontokohteita tänä vuonna tulee koluttua. Todennäköisesti Vajosuollekin jossain välissä uudelleen.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Vajosuo. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Vajosuo. Näytä kaikki tekstit
keskiviikko 4. tammikuuta 2017
Vajosuon laavulla
Tunnisteet:
grillaus,
Kurjenrahkan kansallispuisto,
laavu,
Luonto Plus,
luontopolku,
Masku,
Nousiainen,
Perniön paistinmakkara,
Retkipaikka,
Rusko,
suo,
Turku,
Vajosuo,
Varsinais-Suomi
keskiviikko 25. marraskuuta 2015
Vajosuolla ensilumen aikaan
Vajosuo, joka tunnetaan jossain yhteyksissä myös kahdella ässällä kirjoitettuna Vajossuona, on Kurjenrahkan kansallispuistossa Varsinais-Suomessa sijaitseva suoalue. Turusta sinne on matkaa noin 30 kilometriä.
Olin marraskuisena sunnuntaiaamuna liikkeellä Vartijan Jaskan kanssa. Hän oli tulostanut kartankin, mutta sitä ei tarvittu koska tunsin reitin Vajosuon parkkipaikalle.
Tie mutkitteli Vahdon Lavamäen kautta. Luulin suon kuuluvankin Vahtoon (tai nykyiseen Ruskoon), mutta alue olikin laajempi kuin oletukseni. Siitä onkin osa Maskua ja osa Nousiaista.
Opasteiden mukaan Vajosuon luontotornille oli parkkapaikalta matkaa 1,5 kilometriä. Se vaikutti sopivalta matkalta tutustua alueeseen.
Kurjenrahkan kansallispuiston reiteistä olen aikaisemmin kiertänyt kerran Pukkipalon reitin ja toistakymmentä kertaa Savojärven kierroksen. Vajosuo ei ole aivan niiden likellä, muttei kauhean kaukanakaan. Mikäli koko Vajosuon vaellus -rengasreitin taivaltaisi, kertyisi siitä peräti 30 kilometriä. Meille riitti tällä erää kolme kilometriä.
Edeltävänä yönä satanut syksyn ensilumi teki maisemasta kauniin. Jonkun aikaa vuodesta valkoista peitettä jaksaakin katsella oikein mielellään, mutta mitään metrikinoksia en kaipaa.
Reitin alkuosassa varoiteltiin huonokuntoisista pitkospuista. Varoitus ei ollut aiheeton - lankut olivat todella surkeassa kunnossa.
Vetisillä osuuksilla sai pidätellä henkeään, jotta pysyisi pystyssä. Löysin sisältäni varsinaisen trapetsitaiteilijan. Toisena vaihtoehtona olisi ollut räpiköidä mahdollisesti jopa polvia myöten suossa.
Pitkospuiden aiheuttama jännitys laukesi, kun vihdoin eteen tuli Vajosuon luontotorni hulppeine näköaloineen. Tornista katseltuna suon laajuus pääsi yllättämään; se ei todellakaan ole mikään pikkuläntti.
Vajosuon keskusta muodostuu lähes puuttomsata nevavaltaisesta keidasrämeestä ja ruoppaisesta sammalkuljunevasta, jota reunustaa mäntyvaltainen rämevyöhyke.
Alueella esiintyy runsaasti perhosia. Se on esimerkiksi uhanalaisen luumittarin lounaisin esiintymä Suomessa. Suon linnustoon kuuluvia ovat muun muassa riekko, kurki, käki ja taivaanvuohi.
Suon länsi- ja itäosia on ennen muinoin ojitettu ja laidoilta nostettu turvepehkua. Ojituksen jäljet eivät enää juuri näy maisemassa, samoin turpeennostopaikka ja kuivatuskatokset ovat jo häviämässä.
Luontotornin läheltä, Vajosuon etelälaidalta löytyvät laavu, tulipaikka, puuvarasto ja vessa.
Olin marraskuisena sunnuntaiaamuna liikkeellä Vartijan Jaskan kanssa. Hän oli tulostanut kartankin, mutta sitä ei tarvittu koska tunsin reitin Vajosuon parkkipaikalle.
Tie mutkitteli Vahdon Lavamäen kautta. Luulin suon kuuluvankin Vahtoon (tai nykyiseen Ruskoon), mutta alue olikin laajempi kuin oletukseni. Siitä onkin osa Maskua ja osa Nousiaista.
Opasteiden mukaan Vajosuon luontotornille oli parkkapaikalta matkaa 1,5 kilometriä. Se vaikutti sopivalta matkalta tutustua alueeseen.
Kurjenrahkan kansallispuiston reiteistä olen aikaisemmin kiertänyt kerran Pukkipalon reitin ja toistakymmentä kertaa Savojärven kierroksen. Vajosuo ei ole aivan niiden likellä, muttei kauhean kaukanakaan. Mikäli koko Vajosuon vaellus -rengasreitin taivaltaisi, kertyisi siitä peräti 30 kilometriä. Meille riitti tällä erää kolme kilometriä.
Edeltävänä yönä satanut syksyn ensilumi teki maisemasta kauniin. Jonkun aikaa vuodesta valkoista peitettä jaksaakin katsella oikein mielellään, mutta mitään metrikinoksia en kaipaa.
Reitin alkuosassa varoiteltiin huonokuntoisista pitkospuista. Varoitus ei ollut aiheeton - lankut olivat todella surkeassa kunnossa.
Vetisillä osuuksilla sai pidätellä henkeään, jotta pysyisi pystyssä. Löysin sisältäni varsinaisen trapetsitaiteilijan. Toisena vaihtoehtona olisi ollut räpiköidä mahdollisesti jopa polvia myöten suossa.
Pitkospuiden aiheuttama jännitys laukesi, kun vihdoin eteen tuli Vajosuon luontotorni hulppeine näköaloineen. Tornista katseltuna suon laajuus pääsi yllättämään; se ei todellakaan ole mikään pikkuläntti.
Vajosuon keskusta muodostuu lähes puuttomsata nevavaltaisesta keidasrämeestä ja ruoppaisesta sammalkuljunevasta, jota reunustaa mäntyvaltainen rämevyöhyke.
Alueella esiintyy runsaasti perhosia. Se on esimerkiksi uhanalaisen luumittarin lounaisin esiintymä Suomessa. Suon linnustoon kuuluvia ovat muun muassa riekko, kurki, käki ja taivaanvuohi.
Suon länsi- ja itäosia on ennen muinoin ojitettu ja laidoilta nostettu turvepehkua. Ojituksen jäljet eivät enää juuri näy maisemassa, samoin turpeennostopaikka ja kuivatuskatokset ovat jo häviämässä.
Luontotornin läheltä, Vajosuon etelälaidalta löytyvät laavu, tulipaikka, puuvarasto ja vessa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)