Vajosuo, joka tunnetaan myös kahdella ässällä Vajossuona, tuli tutuksi syksyllä 2015. Tuolloin kävin siellä ensimmäisen kerran ja hämmästelin pitkospuiden umpisurkeaa kuntoa. Samaa ongelmaa ei lauantaina uudenvuodenaattona ollut, sillä lankut oli pantu uuteen uskoon. Kyllä kelpasi tallata sekä metsässä että suo-osuuksilla.
Tähän vuodenaikaan Vajosuon maisemissa oli eläimistön suhteen perin hiljaista. Yksi vaivainen korppi lentää liihotteli menemään. Muuten alueella on mahdollista nähdä muun muassa harvinaisia perhosia, kurkia, käkiä, punajalkavikloja ja taivaanvuohia.
Vajosuon retken tarkoituksena oli etenkin käydä grillaamassa laavulla, joka on saanut uuden elämän noin 200 metriä alkuperäisestä paikastaan. Se sijaitsee nyt aivan suon laidassa. Sieltä käsin voi makkaran ahmimisen ohessa bongata vaikka lintuja ja hyönteisiä tai istuskella muuten vaan luonnon helmassa.
Laavulla oli ateriaa värkkäämässä nelihenkinen seurue. Sattumoisin eräs heistä oli loppuvuodesta ollut mukana laavunsiirtoprojektissa. Kyseessä oli jonkinlainen Turun aikuiskoulutushanke, mikäli oikein käsitin. Toisaalta luulisi, että helpommalla olisi päässyt talkootyönä, jossa muutaman raavaan miehen joukko olisi kantanut hirret paikasta a paikkaan b, mutta enpä käy suotta aliarvioimaan tuotakaan.
Laavun grillipaikalle mahtuu tämän perusteella vaivatta ainakin kymmenkunta ihmistä jakamaan yhteistä iloa. Penkkejä on kerrankin tarpeeksi. Jopa hieman kauempana laavusta oli jykevä laudoitus, jonka päällä voi vaikka vetäistä kauneusunet jos siltä alkaa tuntumaan.
Täytyy oikein erikseen mainita, että kyllä Perniön paistinmakkara nuotiolla kypsennettynä on sitten hyvää Turun sinapin kera. Ihan tulee kuola suunpieleen kun muisteleekin tuota fantastista makuyhdistelmää.
Lauantainen Vajosuo oli onnistunut päätös vuoden 2016 luontoretkeilylle. Saapa nähdä mitä retki- ja luontokohteita tänä vuonna tulee koluttua. Todennäköisesti Vajosuollekin jossain välissä uudelleen.
