Luonnon vehreyttä Munkvikenissa

Eilinen sunnuntairetki suuntautui Paraisille. Munkvikenin luontopolku on tuttu kahdelta käyntikerralta, joista edellisestäkin oli aikaa jo peräti kahdeksan vuotta. 

Vaikka muisti yleensä pelaa, tuli luontopolulla vastaan monta kohtaa, joista ei ollut jäänyt pääkopan solukoihin minkäänlaista kuvaa. Reittikin vaikutti paljon pidemmältä kuin ilmoitettu kaksi kilometriä. Kallistuin enemmänkin kolmen puoleen. 

Tässä vaiheessa kevättä ei pahemmin ole päästy nauttimaan lämpötiloista. Tuulta ja kylmää on piisannut. Kevät ole tuntunut oikein vieläkään lähteneen kukoistukseensa, vaikka kohta on jo kesäkuu. Luontopolun vihreys ja vehreys tuntui suorastaan hämmästyttävältä - aivan kuin olisi eri maassa ollut. 

Polulle sujahdetaan pellon reunasta Paraisten Tennbyn Salen kulmalta. Vaatimaton kyltti on huomaamaton, enkä lainkaan ihmettele jollei sitä heti löydä. 

Polku alkaa kapeasti voikukkien reunustamana pöheikkönä, josta pian saavutaan metsän siimekseen. Viime viikon sateet näkyivät yhä maastossa; paikoin oli aika vetisiä kohtia. 

Suuri osa reitistä on rehevää lehtipuuvaltaista lehtoa pähkinäpensaineen. Valtavan kokoisia ikivanhoja kuusia ja mäntyjä kasvaa siellä täällä. Kaatuneita runkoja on siirrelty pois polulta, josta pisteet. Näinkin kankean kaverin on välillä vaikea päättää pääseekö paremmin yli vai ali. 

Huomioni kiinnittyi myös koivuihin. Ties kuinka vanhoja puita reitillä onkaan, koska paksua kilpikaarnaa ei kovin helpolla kehity.

Munkviken luontopolun komein osuus on rannan tuntumassa, jonne laskeudutaan metsästä loivaa rinnettä pitkin. Vakiokävijöille tämä lienee peruskauraa, mutta kun en itse ole ehtinyt vielä keväästä nauttia käytännössä lainkaan, tuntui melkein kuin olisi satumetsässä kävellyt.

Munkvikenin luontopolulla

Viime viikon tiistaina kiersin Munkvikenin luontopolun Paraisilla. Reitti on tuttu syksyltä 2015, jolloin tallasin sen ensimmäistä kertaa. Tuolloin alue näytti syysruskassa aika erilaiselta.

Auto jäi Paraisten keskustan ulkopuolella sijaitsevalle Tennbyn ostoskeskuksen parkkipaikalle, koska polun startti on aivan vieressä. Mukana matkassa oli Harri Nato Leino, jolle Munkviken oli tuttu myös yhden käyntikerran perusteella.

Ilma oli taas mitä oli, sateen uhka jatkuvasti päällä. Tämän kesän aikana ei ole varsinaisia kesäkelejä oikein ollutkaan, vaan joko kuljet fleecetakkiin sulloutuneena siltikin palellen tai sitten sateenvarjo tanassa.

Oman lisänsä luontopolulle toi Turun Hansakorttelin Instrumentarium. Silmälaseista puuttunutta ruuvia olisi tarvinnut odotella "puolisen tuntia", kun parilla tuttavalla on kuulemma sama ongelma ratkaistu viidessä minuutissa. En jäänyt odottamaan, vaan lasit jätin kauppaan ja suuntasimme Paraisille. Oli hiukan totuttelemista pitkästä aikaa ilman kakkuloita. Paraisilta palatessa oli ruuvikin jo saatu asennettua.

Tästä vielä sen verran, että vielä edellisenä päivänä ruuvi oli paikallaan. Kävin muilla asioilla kyseisessä liikkeessä ja kysyin samalla jos sankoja voisi vähän kiristää. Kiristettiin kai liiankin hyvin, koska illalla huomasin ruuvin olevan tipotiessään. Ehkä vastedes kannan euroni jonnekin muualle.

Munkvikenin metsikössä oli melko hämärää ilman silmälasejakin. Lähinnä odottelin koska taivas repeää. Onneksi se tapahtui vasta palatessa Turkuun. Reitti on muuten suositeltava, ehkä vaan turhan lyhyt kahden kilometrin mitallaan. Mielellään noissa maisemissa kävelisi tuplamatkankin.