Hotellimme Bahia Principe Sunlight San Felipe sijaitsi Puerto de la Cruzin keskustan itäisellä laidalla.
Kellertävä, kuusitoista kerroksinen rakennus on mielestäni erinomaisella paikalla. Hotelli oli paljon parempi kuin osin samalla kokoonpanolla talvella 2017 tehdyn reissun majapaikka Hotel Catalonia Las Vegas rantabulevardin varrella.
Toisin kuin Catalonia Las Vegasissa, Bahia Principen henkilökunta oli ystävällistä ja hymyä riitti. Edellisestä paikasta on mieleen jäänyt eräs tarjoilija, joka oli kuin maansa myynyt joka kerta drinkkiä hakiessani.
Melkein Bahia Principen yläpuolella on näköalapaikka Mirador La Paz. Se löytyi sattumalta paluumatkalla kasvitieteellisestä puutarhasta. Kyllä tuollaista maisemaa kelpasi katsella.
Bahia Principe Sunlightin allasbaari oli erinomainen. Sinistä all inclusive-rannekatta vilauttamalla juomatoiveet toteutettiin mukisematta. Tarjolla oli päivisin myös snack-välipalaa, jos sattui huikomaan.
Huikominen tosin ei tainnut olla monenkaan vaivana. Siitä piti huolen hotellin ravintola, jossa oli kolmesti vuorokaudessa höyryäviä lihapatoja ja kaikenlaisesta ruuasta notkuvia pöytiä. Minua pelkkä aamupalakin alkoi tympiä jo parin päivän jälkeen, enkä oikein jaksanut paneutua sekavan ravintolasalin tarjontaan.
Noutopöydät, juoma-automaatit, työvälineet ja kaikki muukin tarpeellinen oli piilotettu harvinaisen hyvin. Niiden etsintään sai helposti kulumaan kymmenenkin minuuttia. Kun haahuilultasi vihdoin löysit etsimäsi, sait takuuvarmasti jonottaa.
Iltakuudelta alkavaan ruokailuun piti pukea pitkät housut. Näin silti muutamia sankareita, jotka koikkelehtivat salissa paskaiset shortsit jalassa. Eräs ruotsalainen gentlemanni mutusteli nakkejaan lippalakki päässä ja päästi lopuksi ilmoille miehekkään röyhtäisyn.
Bahia Principe Sunlightin kummallisuus oli hotellihuoneen avain. Se kun oli pieni siru all inclusive-rannekkeen sisässä. Ranneke kädessä piti sohia ovea toivoen sen joskus aukeavan.
Viikon aikana pääsin sisälle ensimmäisellä yrittämällä vain kahdesti. Kerran lukkoa sai hipelöidä reippaasti yli kolmekymmentä kertaa ennen kuin ovi päätti aueta. Eräänä iltana laskelmaksi tuli "kahdeksantoista". Sitä en tosin itse muista, naapurit vaan kertoivat kuulleensa seinän läpi.
Kummastuttaa yhä, miten noin epäkäytännöllinen systeemi on voitu edes keksiä. Jos on kiire vessaan ja joudut sohimaan lukkoa viitisen minuuttia, on ehkä turha enää mennä istunnolle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti