Aikamatka 20360

Turun Runosmäen entisen nuorisotalon ja kirjaston tiloissa on maaliskuusta lähtien ollut nähtävillä Aikamatka 20360-niminen tilataideteos. 

Pääosin kierrätysmateriaaleista toteutettu teos koostuu installaatiosta, veistoksista, ääniteoksista ja seinämaalauksista, jotka muodostavat matkan maapallon synnystä tulevaisuuteen. Aikamatkaa on ollut tekemässä kolmesataa vapaaehtoista taiteilijoiden Pia ja Sophia Bartschin johdolla. 

Aikamatka 20360 (numero tulee alueen postinumerosta) on saavuttanut valtaisan suosion. Käyntipäivänäni muutama viikko sitten jonossa oli satakunta uteliasta, joista portsarin valvonnassa päästettiin sisälle kymmenisen kerrallaan. 

Purkutuomion saaneessa rakennuksessa oleva Aikamatka 20360 kannattaa käydä katsomassa elokuun loppuun mennessä. Ehdoton suositus kaikille ikään katsomatta. Pääsymaksuakaan ei ole. 

Rakennuskompleksissa sijaitsee myös Turun Punkmuseo, jossa voinee poiketa samalla reissulla. Tosin epäilen, ettei Paattisten perukoilta saapuneita Erkkiä, 81, tai Ainoa, 78, ehkä nappaa irokeesipäät ja niittitakit. 

Punkmuseosta enemmän linkissä https://kaislatuuli.blogspot.com/2025/03/turun-punkmuseossa.html

Ruissalon pallosilmät 27. toukokuuta

Tiistaina 27. toukokuuta Liedossa odotti työntäytteinen iltavuoro. Koska ilma oli kerrankin melko kesäinen, koukkasin Turun Ruissalon kasvitieteelliseen puutarhan kautta. 

Kyseessä oli kevään toinen kerta kun kävin puutarhan ulkoalueella etsimässä kuvattavaa. Lähinnä vihersammakot ja rantakäärmeet pyörivät mielessäni tallustellessani kohti avaraa ulkopuutarhaa. 

Lähes samaan aikaan perimmäisen lummelammen reunalle tupsahti vaalea nainen valtavan kokoisen teleobjektiivinsa kanssa. Vaikka siinä jonkun verran juttelimmekin, en huomannut kysyä onko hänelle tullut niskavaivoja tuollaisen pötkylän kaulassa killuttamisesta. 

Nainen kertoi, ettei ole nähnyt vielä ainuttakaan vihersammakkoa lammilla. Vinkkasin, että tuon korren takana, noin kolmen metrin päässä on yksi pallosilmä. Hän kiitti infosta ja kamera sai kyytiä. 

Lammella näin ensimmäiset rantakäärmeet sitten maaliskuun lopun, jolloin niitä oli Mietoisissa kuin metrilakuja markkinoilla. Tarkemmin linkissä https://kaislatuuli.blogspot.com/2025/03/mietoisten-maaliskuiset-matelijat.html

Luonnon vehreyttä Munkvikenissa

Eilinen sunnuntairetki suuntautui Paraisille. Munkvikenin luontopolku on tuttu kahdelta käyntikerralta, joista edellisestäkin oli aikaa jo peräti kahdeksan vuotta. 

Vaikka muisti yleensä pelaa, tuli luontopolulla vastaan monta kohtaa, joista ei ollut jäänyt pääkopan solukoihin minkäänlaista kuvaa. Reittikin vaikutti paljon pidemmältä kuin ilmoitettu kaksi kilometriä. Kallistuin enemmänkin kolmen puoleen. 

Tässä vaiheessa kevättä ei pahemmin ole päästy nauttimaan lämpötiloista. Tuulta ja kylmää on piisannut. Kevät ole tuntunut oikein vieläkään lähteneen kukoistukseensa, vaikka kohta on jo kesäkuu. Luontopolun vihreys ja vehreys tuntui suorastaan hämmästyttävältä - aivan kuin olisi eri maassa ollut. 

Polulle sujahdetaan pellon reunasta Paraisten Tennbyn Salen kulmalta. Vaatimaton kyltti on huomaamaton, enkä lainkaan ihmettele jollei sitä heti löydä. 

Polku alkaa kapeasti voikukkien reunustamana pöheikkönä, josta pian saavutaan metsän siimekseen. Viime viikon sateet näkyivät yhä maastossa; paikoin oli aika vetisiä kohtia. 

Suuri osa reitistä on rehevää lehtipuuvaltaista lehtoa pähkinäpensaineen. Valtavan kokoisia ikivanhoja kuusia ja mäntyjä kasvaa siellä täällä. Kaatuneita runkoja on siirrelty pois polulta, josta pisteet. Näinkin kankean kaverin on välillä vaikea päättää pääseekö paremmin yli vai ali. 

Huomioni kiinnittyi myös koivuihin. Ties kuinka vanhoja puita reitillä onkaan, koska paksua kilpikaarnaa ei kovin helpolla kehity.

Munkviken luontopolun komein osuus on rannan tuntumassa, jonne laskeudutaan metsästä loivaa rinnettä pitkin. Vakiokävijöille tämä lienee peruskauraa, mutta kun en itse ole ehtinyt vielä keväästä nauttia käytännössä lainkaan, tuntui melkein kuin olisi satumetsässä kävellyt.

Kesä tulee lummelammikolle

Turun yliopiston kasvitieteellinen puutarha Ruissalossa oli kohteenani maanantaina alkuillasta. Tarkoitus oli käydä vilkaisemassa näkyykö lummelammikoissa siellä jo muutaman kesän viihtyneitä vihersammakoita. 

Pienten pallosilmien tarkemmaksi lajimääritykseksi on saatu ruokasammakko eli syötävä sammakko. Itse en välttämättä tuollaista kaveria poskeeni pistelisi, mutta kuulemma esimerkiksi Italiassa ne ovat suurta herkkua. Tai no, kai sitä grillijuhlien yhteydessä voisi pienet maistiaiset ottaa. 

Sammakot olivat arkoja vielä tässä vaiheessa kevättä. Lammelta kyllä kuului välillä äänekästä kurnutusta, mutta kierrellessäni lätäkköä ne sukelsivat oitis piiloon. Muutaman pienen pienen sammakon sentään bongasin kasvillisuuden seasta. 

Lammen äärellä juttelin erään rouvashenkilön kanssa, joka jutuistaan päätellen tunsi kasvitieteellisen puutarhan kuin omat taskunsa. En ole aikaisemmin häneen törmännyt, vaikka monta Ruissalon vakiokävijää onkin tullut naamatutuksi. 

Jutustelunsa lomassa nainen kaiveli kassistaan eväät ja ryhtyi mutustelemaan muhkeaa sämpylää. Välillä hän hörppäsi kulauksen kahvia kyytipojaksi. Ateriointia sivusilmällä seuratessani mietin, että pitääkö paluumatkalla tosiaan poiketa Martinsillan Grillille. 

Nainen kertoi nähneensä aivan äskettäin rantakäärmeen toisella lammella. Moisesta tiedosta innostuneena suuntasin seuraavaksi sinne. Matelijoita en kumminkaan nähnyt, mutta lammikossa sukelteli vesiliskoja. Katastrofielokuvista tutun Godzilla-liskon näköisiä veijareita oli useampiakin. 

Eiköhän lammikoilla tule kesän tullen käytyä vielä monta kertaa. Varmaan muistikortille tallentuu monenlaista menijää. 

Saaronniemessä 11. toukokuuta

Äitienpäivänä 11. toukokuuta sää helli Turun seudulla. Toista se on tätä kirjoittaessani; kesän tulo näyttää kaukaiselta kun taivaalta tippuu rakeita kuten eilen. Mutta eiköhän se tästä vielä.

Yhteen aikaan kävin Turun Ruissalon Saaronniemessä suunnilleen kerran viikossa, parhaimmillaan kolmekin. Tämän vuoden puolella tahti on laantunut huomattavasti. Syyttävä sormi osoittaa jälleen sääolosuhteita - surkealla kelillä ei viitsi lähteä Ruissaloon ihmettelemään.

Lähinnä talvikautta varten olemassa oleva Saaronniemen sauna on ilmeisesti hiljentynyt toukokuun alussa. Ainakaan pulikoijia ei rampannut laiturin ja löylyhuoneen väliä kuten yleensä viikonloppuisin. 

En tiedä viettävätkö Lähi-Idästä tai entisistä itäblokin maista tulleet ihmiset äitienpäivää samaan aikaan kuin kantasuomalaiset vai viettävätkö ollenkaan. Tulipaikat näyttivät olevan ahkerassa käytössä ja ehkäpä siinä äitejäkin samalla muistettiin. 

Tein vakiolenkkini viereiseen Kolkannokkaan, jonka kärkeen ulkoilijat tapaavat koota komeita kivitorneja. Rannassa oli nytkin monta taideteosta, jotka on onneksi sojottivat toistaiseksi pystyssä.

En ole vieläkään sulattanut sitä, että eläkeläisnaiset käyvät potkimassa upeita kivilatomuksia kumoon. Tämä selvisi muutama vuosi sitten Facebookin Ruissalon ystavät-ryhmästä, jossa eräs profiilikuvastaan päätelleen reippaasti isoäiti-iän ylittänyt rouva kehua retosteli kuinka hän sai viimeisillä voimillaan kaadettua kivitornin. 

En ollut uskoa lukemaani. Olin kuvitellut pikkulasten niitä kaatelevan, enkä suinkaan vanhojen mummojen. Kyllä elämä osaa joskus olla ihmeellistä!