lauantai 29. kesäkuuta 2024

Tanja Tanita juhannusneitona

Olin juhannusviikolla ottamassa kuvia Tanja Tanita Sundellin kanssa Turun Hirvensalossa. Tanja on turkulainen monitoiminainen, joka laulaa bilebändissä, ohjaa kuntosalilla ja malleilee.  

Tanja on myös peppumissi Miss Bum Bum Finland jonkun vuoden takaa. Peppu ei kuitenkaan nyt vilahdellut ison valkoisen hameen alta, vaan teemana oli keskikesä ja juhannus. 

Tanja jutteli jo viime kesänä eräästä rannasta, jota voisi joskus käyttää kuvauksiin. Olen nähnyt paikan lukuisia kertoja vesibussin kannelta, mutta en tiennyt sitä samaksi. Miljöö oli paikan päällä hienompi kuin mereltä käsin luulisi ja veteen kaartuvat koivut piste iin päälle. 




Pienehkö ongelma oli aurinkoisen alkuehtoon kova valo. Mielestäni lopputulos ei kuitenkaan ole lainkaan hassumpi. Tanjahan on ihan ykkösmalli, joten jää valokuvaajan kontolle saada hyviä kuvia.

Sattumalta Baltic Princess-laiva lipui Turun satamaan kuvaushetkellä. Siinä vaiheessa ei tosin oltu enää koivujen lomassa, vaan läheisellä laiturilla. Valo ja ympäristö vaan olivat sen verran erilaisia, että kuvat eivät sovi tähän yhteyteen. 








Muutamia aiempia Tanja-fotosessioita linkeissä:

https://kaislatuuli.blogspot.com/2020/08/tanja-harjattulan-rannalla.html

https://kaislatuuli.blogspot.com/2023/02/tanja-naantalin-kesassa.html

https://kaislatuuli.blogspot.com/2023/11/tanja-heinanokan-rannalla.html

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti