Vein taannoin nipun musiikkiaiheisia kirjoja Turun Yliopistokadulla sijaitsevaan Alfa Antikvaan. Vuonna 1983 perustettu antikvariaatti koki muutama vuosi sitten valtaisan profiilin kohotuksen, kun liikkeen omistaja vaihtui aktiiviseen populaarikulttuuriharrastajaan- ja työläiseen Tomi Tuomiseen.
Entisen yrittäjän aikana kauppa oli tupaten täynnä materiaalia. Laatikoita melkein kattoon asti, jopa vaarallisen ahtaat käytävät, eikä tavara liikkunut ulos juuri lainkaan - sisään kyllä. Tuominen onkin tutkimusmatkaillut alakerran satojen neliöiden tiloissa jo kolmisen vuotta ja löytää päivittäin kaikkea uutta. Nykyään Alfassa on taas tilaa selata esimerkiksi levyjä ihmiset ovat löytäneet paikan.
Tuominen ei käyntipäivänäni ollut tiskin takana, mutta palkollisensakin on selvästi alan miehiä. Eipä muuten tuollaisessa kaupassa voisi työskennelläkään. Kaveri antoi kirjapinosta vaihdossa kolmenkymmentä euroa, jonka käytin uusiin käytettyihin kirjoihin.
Valitsin runsaasta musiikkikirjavalikoimasta kolme opusta. Lamppu Laamasen vuonna 2018 kirjoittama Andy McCoy-elämänkerta on suurelta osin huuhaata päähenkilön itsensä kertomana, mutta otin sen koska 80-luvun Hanoi Rocks on minulle ehkä kaikkien aikojen merkittävin orkesteri. Tiedän McCoyn vaiheet varmaan paremmin kuin hän itse, joten sankarin mielikuvitusjuttuihin pystyy suhtautumaan melko neutraalisti.
Ari Väntäsen kirjoittama The Rasmus-kirja lienee yhtä laadukas kuin hänen Stone-, Hanoi Rocks- ja Apulanta-teoksensakin, mutta sitä en ole vielä ehtinyt edes aukaista.
Kolmas kirja joka meni kolmenkympin kauppaan, on entisen Judas Priest-kitaristin K.K. Downingin ja Mark Edlingtonin yhdessä kynäilemä 40 vuotta Judas Priestiä: Kitarasankarin muistelmat.
Vuonna 2018 julkaistu kirja on surullista luettavaa. Luulisi miehen, joka on vaikuttanut yhdessä heavy metallin tärkeimmistä yhtyeistä, kykenevän muuhunkin kuin valittamiseen. Kummallinen marmatus alkaa jo ensilevytysten aikoihin 70-luvun puolivälissä. K.K.:n mukaan hänellä ei ollut tarpeeksi sananvaltaa tehdä päätöksiä ja muutenkin kirja etenee negatiiviseen sävyyn.
Huhtikuussa 2011 Priestin jättäneen kitaristin myöhemmät vaiheet ovat olleet lähinnä surkuhupaisia. Viime vuodet hän on mankunut takaisin yhä varsin menestyvään bändiin. Oma K.K.'s Priest-yhtye ei ole ottanut oikein tuulta alleen, enkä sitä yhtään ihmettele jos vertaa orkesteria Judas Priestiin.
Kaltaiselleni pitkän linjan Priest-fanille kirjassa ei ole juurikaan uutta informaatiota bändin vaiheista. Ennen niin loisteliaan kitaristin kiukuttelu on lähinnä turhauttavaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti