Ruissalossa 17. joulukuuta

Lauantaina 17. joulukuuta lähdin valokuvausreissulle Turun Ruissaloon. Se on oikein erinomainen tapa käyttää vapaapäivä hyväkseen. Jouluaattoon oli viikko aikaa. 

Lunta ja pakkasta on on ollut vaihtelevasti tänä talvena, mutta enemmän kuin lähivuosina. En varsinaisesti ole kummankaan ystävä, koska elämiseen tulee vaan lisäkuluja talven myötä. Kameran takaa nähtynä maisemat ovat toki hienompia kuin kuukausia jatkuva harmaa marraskuu. 

Ruissalon Puistotiellä oli pysähdyin tienposken levikkeelle ja kaivoin kameran esille. Pellolla oli sankka sumu. Yksinäinen hiihtäjä yritti kovasti edetä, mutta sivakoiminen ei vaikuttanut oikein sujuvan. 

Vaikka en ollut passissa kuin viitisen minuuttia, tulin bongatuksi erään Ruissalossa tutustumani luontokuvaajan toimesta. Hän oli saarella samoilla asioilla ja ajellut paikan ohi. Tämä selvisi hieman myöhemmin kommentista, jonka hän jätti Facebookin Ruissalon ystävät-ryhmään sumukuvieni perään. 

Mikäli olisin lähtenyt matkaan puolisen tuntia aiemmin, sumufotoja sieltä täältä olisi varmasti kertynyt enemmän. Tätä ylintä pidän varsin onnistuneena. 

Hälvenevän sumun jäädessä pellolle Pikku-Pukintien varrelle, jatkoin matkaani kohti saaren kärkeä Saaronniemeä.

Kolkannokassa siikoja kalastamassa ollut ikämies ryhtyi juttelemaan niitä näitä. Murteesta en saanut varmuutta, mutta jonnekin paljon pohjoisemmaksi sen yhdistäisin. Puheistaan tosin selvisi, että näillä main ollaan oltu jo vuosikymmeniä.  

Hän valitteli, ettei saalista ole tullut, mutta toisaalta usean tunnin seisoskelu rannalla tekee kipeälle selälle hyvää. Kuulemma sellaiset neljä tuntia on oikein hyvä siihen tarkoitukseen. 

Melko sosiaalista väkeä Ruissalossa tulee vastaan muutenkin. Varsinaissuomalaiseen heimoon ei kuulu turha suunsoitto, mutta ainakin minua tympii tuppisuut, jotka katsovat kuin halpaa makkaraa jos erehdyt tervehtimään luontopolulla. 

Alimmassa kuvassa säteet yläilmoista valaisevat viiden kilometrin päässä Kolkannokasta olevan Vepsän saaren.